1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Saksa

Useita haavoittunut ja kuollut veitsihyökkäyksessä Würzburgin kaupungissa Saksassa

Saksalaismediat kertovat useiden ihmisten kuolleen ja loukkaantuneen veitsihyökkäyksessä. Paikallinen poliisiviranomainen ei ole toistaiseksi vahvistanut, kuinka monta ihmistä on kuollut tai loukkaantunut välikohtauksessa.

Würzburgin kaupunki sijaitsee noin 120 kilometrin päässä Frankfurtista. Kuva: Leena Luotio / Yle

Saksalaisessa Würzburgin kaupungissa useita ihmisiä on haavoittunut ja kuollut veitsihyökkäyksessä, kertovat uutistoimistot ja saksalaismediat. Välikohtaus tapahtui Würzburgin historiallisessa keskustassa Barbarossa-aukiolla.

Saksalaislehti Bild kertoi aiemmin tänään (siirryt toiseen palveluun), että kolme ihmistä olisi kuollut kyseisessä välikohtauksessa. Tapauksesta uutisoivat muiden muassa Frankfurter Allgemeine (siirryt toiseen palveluun) (FAZ) ja uutistoimisto AP. Uutistoimisto Reutersin mukaan välikohtauksessa loukkaantui vakavasti viisi ihmistä.

Alkuillasta paikallinen poliisiviranomainen on kertoi julkisuuteen niukasti tapahtumien kulusta. Poliisi vahvisti kuitenkin Twitterissä, että välikohtaus on vaatinut myös kuolonuhreja.

Poliisi kertoi myös Twitterissä (siirryt toiseen palveluun), että epäilty tekijä on pidätetty eikä tilanteesta aiheudu enää vaaraa alueen asukkaille. Poliisi kertoo käyttäneensä asetta kiinniottotilanteessa. Poliisin mukaan epäilty on 24-vuotias somalitaustainen mies, joka asuu Würzburgin alueella. Uutistoimistojen mukaan epäilty on ollut hiljattain hoidossa psykiatrisella klinikalla.

Poliisin mukaan vaikuttaa siltä, että epäilty tekijä on toiminut yksin. Hänen motiiveistaan ei ollut tuoreeltaan tietoa. Laaja poliisioperaatio alkoi kaupungissa iltapäivällä.

Saksassa useita ääri-islamistien tekemiä iskuja viime vuosina

Baijerin osavaltiohallituksen pääministeri Markus Söder on tuominnut iskun ja ilmaissut surunvalittelunsa. Hän kiitti poliisin ja hoitohenkilökunnan toimintaa mutta myös tavallisia kansalaisia, jotka kepein ja astaloin pitivät puukkomiestä aisoissa, kunnes poliisi pääsi paikalle.

Saksassa on viime vuosina tapahtunut useita ääri-islamistien tekemiä terrori-iskuja, joista uusin oli Dresdenissä viime syksyllä. Iskussa kuoli yksi mies ja toinen haavoittui vakavasti. 20-vuotias syyrialaismies sai iskusta äskettäin elinkautisen tuomion.