1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tulipalot

Kangasalan entisen päiväkodin tulipaloa epäillään tahallisesti sytytetyksi – Poliisi: "Paikalta ei löytynyt mitään, mikä olisi luonnollisesti sytyttänyt palon"

Entisen päiväkodin tilat vaurioituivat pahoin tulipalossa varhain maanantaiaamuna. Pirkanmaan pelastuslaitos sai palosta hälytyksen kahden jälkeen aamuyöllä.

Käytöstä vuosi sitten elokuussa poistettu rakennus oli määrä purkaa. Kuva: Miikka Varila / Yle

Poliisi epäilee Kangasalan entisen Pikkolan päiväkodin tulipaloa tahallaan sytytetyksi.

Tutkinnanjohtaja Vesa Järvenpää kertoo, että asiaa tutkitaan rikoksena. Järvenpää ei lähde avaamaan sitä, löytyikö palopaikalta jotain merkkejä siitä, että palo olisi tahallisesti sytytetty.

– Mutta paikalta ei löytynyt mitään, mikä olisi luonnollisesti sytyttänyt palon.

Entisen päiväkodin tilat vaurioituivat pahoin tulipalossa varhain maanantaiaamuna. Pirkanmaan pelastuslaitos sai palosta hälytyksen kahden jälkeen aamuyöllä.

Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle palo oli täyden palon vaiheessa. Käytännössä rakennus on tuhoutunut palossa kokonaan. Sammutus- ja rajoitustöihin osallistui palon kiihkeimmässä vaiheessa noin 20 pelastuslaitoksen yksikköä ja 60 sammuttajaa.

Palossa ei aiheutunut henkilövahinkoja.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pirkanmaalla.

Lisää Pirkanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.