1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. hotellit

Kotimaanmatkaajia riittää jälleen ja hotellien varaustilanne näyttää hyvältä

Tästä kesästä on tulossa mahdollisesti jopa viime vuotta parempi ainakin porilaishotelleissa. Viime vuosikin oli jo yllättävän hyvä.

Porin hotellit ovat myyneet joitakin kesäöitä jo loppuun. Kuva: Kati Rantala / YLE

Kotimaanmatkailu näkyy vahvasti hotellien käyttöasteessa myös tänä kesänä. Viime vuonna majoittujien määrä yllätti porilaishotellit positiivisesti, tästä kesästä odotetaan mahdollisesti jopa vielä parempaa.

Esimerkiksi Yyterin virkistyshotellissa on ollut tänä kesänä jo ajoittain täyttä. Loppukesäkin täyttyy vauhdilla, kertoo myyntineuvottelija Hannele Alinen.

Myös Porin Sokos Hotel Vaakunan hotellinjohtaja Pekka Kakko kertoo kesän vaikuttavan erittäin hyvältä. Hän uskoo Porin luonnonkauniiden olosuhteiden vetovoimaan. Varauksia on tehty paljon, mutta iso osa niistä on asiakkaiden kannalta hyvillä peruutusehdoilla. Aika näyttää, toteutuvatko kaikki varaukset lopulta ja mihin kaupunkeihin matkailijat päätyvät.

Kaikki matkustajat eivät turvaudu hyviin peruutusehtoihin vaan tekevät matkustusratkaisunsa viime tipassa. Esimerkiksi sää voi vaikuttaa matkakohteen valintaan. Tämä on huomattu ainakin Porin ja Rauman Scandiceissa, kertoo hotellinjohtaja Hanna Kokki.

Varaustilanne on hotellikohtainen, mutta monissa paikoissa viikonloput ovat jo täyttyneet. Kotimaanmatkaajien lisäksi liikkeellä on paljon työmatkaajia, jotka puolestaan täyttävät hotelleja arkipäivisin.

Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta.

Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.