1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Urheilukisaturistit

Ilman koronatestiä jääneet EM-kisaturistit asuvat yli 60 kunnassa ympäri Suomea – katso täältä koko lista

Kaikki kisaturistit eivät ole vielä käyneet koronavirustesteissä. Viime viikon tiistaina Suomeen palanneista ja testaamatta jääneistä kisaturisteista noin joka kolmas asuu pääkaupunkiseudulla.

Kisaturistit jonottivat Vaalimaalla. Arkistokuva. Kuva: Niklas Joki / Yle

Vaalimaan raja-asemalla viime tiistaina ilman koronatestiä jääneet EM-kisaturistit asuvat yli 60 kunnassa ympäri maata.

Jalkapallon EM-kisaturistien koronatestauksesta Vaalimaalla vastannut Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Kymsote on toimittanut noin 800 testaamatta jääneen henkilön yhteystiedot heidän kotikuntiinsa.

Selvästi suurin osa eli noin joka kolmas testaamatta jäänyt kisaturisti asuu pääkaupunkiseudulla. Helsingissä heitä on 133, Espoossa 89 ja Vantaalla 59.

Helsingin kaupungin terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen kertoi maanantaina Ylelle, että bussilla kisamatkalta tulleista suurin osa on jo tavoitettu. Monessa tapauksessa on päädytty laittamaan koko bussilastillinen karanteeniin.

Kaikkiaan Helsingin ja Uudenmaan alueen kuntien asukkailla on todettu tiistaihin mennessä 222 tartuntaa Venäjältä palanneilla matkailijoilla. 783 henkilöä on asetettu karanteeniin.

Lue lisää: Korona pysynyt vielä kisaturistien lähipiirissä Helsingissä – ylilääkäri: "Selkeä riski jatkotartunnoille yhä on"

Vantaan kaupungin tartuntataudeista vastaavan ylilääkärin Kirsi Valtosen mukaan rajalla testaamatta jääneistä vantaalaisista 50 on käynyt testissä.

– Kahdeksan ei ole käynyt, mutta heihin otetaan yhteyttä uudelleen. Yksi on varannut ajan testiin, kertoo Valtonen.

Tähän mennessä 28 vantaalaisella Pietarissa käyneellä kisaturistilla on todettu koronatartunta. Heistä suurin osa on tullut Suomeen Vaalimaan rajanylityspaikan kautta.

Turussa kaikki tavoitettu

Turussa testaamattomia oli 53. Heidät on jo tavoitettu ja ohjattu testeihin. Ylilääkäri Suvi Vainiomäen mukaan testeissä käymistä seurataan. Vielä ei ole varmaa tietoa siitä, ovatko kaikki käyneet testeissä.

Tähän mennessä Turussa 17 henkilöllä on todettu Pietarin-matkaan liittyvä koronavirustartunta. Tartuntaketjujen jäljitys on käynnissä.

Lue lisää: Neljäs korona-aalto uhkaa nyt – HUSin Mäkijärven mukaan jopa tuhannet ovat voineet altistua Pietarista saaduille kisatartunnoille

Vaalimaan rajanylityspaikka ruuhkautui pahoin tiistai-iltana, kun Suomen ja Belgian jalkapallo-ottelua Pietarissa katsomassa olleet kisaturistit palasivat Venäjältä Suomeen. Koronatestejä oli tuolloin tekemässä vain neljä henkilöä, joten Kymsote päätti keskeyttää koronatestit ruuhkien purkamiseksi.

Noin 800 henkilöä jäi päätöksen seurauksena ilman koronatestiä. Heiltä otettiin kuitenkin yhteystiedot, ja heitä ohjeistettiin hakeutumaan koronatestiin kotipaikkakunnallaan.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Jalkapallon EM-kisat aiheuttivat Vaalimaan raja-asemalle ruuhkaa, jonka vuoksi ihmisiä päästettiin takaisin Suomeen ilman testiä: mitä päätöksestä seurasi ja missä mennään nyt? Haastattelussa Helsingin yliopiston virologian professori Olli Vapalahti sekä Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän ylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa. Toimittajana Jaakko Oleander-Turja.

Kymsotessa lähes kaikki tavoitettu

Viime viikon tiistaina Vaalimaalla Suomeen tuli rajan yli testaamatta 35 Kymsoten omalla alueella eli Kymenlaaksossa asuvaa henkilöä.

– Suurin piirtein kaikki heistä on tavoitettu. Yksi ei ole vastannut puhelimeen, kertoo Kymsoten tartuntatautien ja infektioiden torjuntayksikön palveluesimies Oili Ström.

Kymenlaaksolaisista henkilöistä 34 on käynyt yhdessä testissä ja maanantaihin mennessä noin kahdeksan toisessakin testissä. Yhdessä testissä käyneet on ohjattu myös toiseen testiin.

Kymenlaaksossa toistaiseksi seitsemän tartuntaa on varmistettu liittyvän Pietarissa käytyihin EM-jalkapallo-otteluihin. Näistä tapauksista on raportoitu yhteensä kuusi jatkotartuntaa.

Strömin mukaan Kymsotessa jäljitystyö hieman ruuhkautui yllättävän väkimäärän vuoksi.

– Olemme saaneet ruuhkan purettua. Parhaamme teemme jäljitystyössä, että saamme ihmiset tavoitettua.

Kontakteja kisaturisteihin kannattaa välttää

Maanantaina iltapäivällä THL tiedotti suosituksesta, että kisaturistien kanssa lähikontaktissa olleiden tulee hakeutua testiin heti, vaikka heillä ei olisikaan oireita. Suositus ei koske kaksi rokoteannosta saaneita tai taudin alle 6 kuukautta sitten sairastaneita, ellei heille tule koronaan sopivia oireita.

Kontakteja kisaturisteihin on syytä välttää.

– Jos tietää jonkun henkilön olleen Pietarissa, niin nyt kannattaa todellakin välttää kontaktia hänen kanssaan. Jos on ollut kontaktissa, niin tulee käydä testissä, vaikka ei itse Pietarissa olisi ollutkaan, sanoo Kymsoten johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa.

30.6. kello 11:52 otsikkoa muokattu.

30.6. kello 13:24 Helsingin luku korjattu ja Espoon lukemat lisätty Kymsoten antamien uusien tietojen pohjalta.

Lue lisää: EM-kisoista jo lähes 300 koronatartuntaa – leviävät nyt perheissä "ja vähän muuallakin", THL:n uusi ohje jalkapalloturisteja tavanneille: Menkää testiin

EM-kisojen koronatartunnoista alkaneessa kuramyllyssä lentää nyt lokaa joka suuntaan – johtajaylilääkäri: "Tässä on hieman murjottu olo"