1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. susi

Susi kävi hevosen kimppuun viime viikolla Iisalmessa – hukat vieneet alueelta aiemmin koiria ja lampaan

Susi kävi raatelemassa Iisalmen Hernejärvellä laitumella ollutta hevosta, eläinlääkäri joutui tikkaamaan haavat. Sudet ovat ennenkin häirinneet samalla alueella. Viime vuosina paikalla on pyörinyt 3–4 sutta.

Hevosen takapäätä jouduttiin tikkaamaan suden raatelun jäljiltä. Kuva: Ida-Maria Lappalainen

Susi kävi raatelemassa laitumella ollutta hevosta Iisalmessa juhannusviikon torstaina. Hyökkäys tapahtui yöaikaan Jokelantiellä Hernejärvellä, Iisalmen ja Sonkajärven rajan tuntumassa.

Hevosen toinen omistaja Tea Kemppainen kertoo, että hevonen oli juuri siirretty kyseiselle laitumelle.

– Ensin kävi mielessä, ovatko hevoset keskenään tapelleet. Mutta sitten eläinlääkäri kävi tarkastamassa ja tikkaamassa haavat. Hän epäili, että hyökkääjä on ollut joku koiraa isompi, koska hevoset eivät keskenään saa tuollaista jälkeä aikaan, Kemppainen kertaa tapahtumia.

Kemppaisen mukaan hevosella on kuitenkin hyvä toipumisennuste.

Eläinlääkärin jälkeen paikalle tuli myös kokenut paikallisen metsästysseuran mies Jouni Ruhanen, joka totesi, että kyseessä on ollut susi.

– Sudet ovat muodostuneet alueella ongelmaksi. Asukkailta on mennyt koiria ja lammas suden suuhun, Ruhanen kertoo.

Ruhanen on metsästänyt alueella yli 30 vuoden ajan ja sanoo, että kymmenen vuoden sisällä susitilanne on karannut käsistä.

– Viitisen vuotta sitten alueella alkoi pyöriä ykkössusia, mutta nyt kolmisen vuotta täällä on ollut kolme–neljä sutta kerrallaan. Jonkinlaista reviiriä ne ovat alueelle muodostaneet.

Ruhasen mielestä asutuksen vieressä liikkuvat sudet luovat pelkoa alueelle.

Lue myös:

Susien kannanhoidollinen metsästys voi toteutua vain, jos suotuisa suojelutaso saavutetaan

Hallinto-oikeus on kumonnut Kiteelle ja Tohmajärvelle myönnetyt sudentappoluvat – luonnonsuojelijat olivat valittaneet poikkeusluvista

Pitääkö susien metsästys sallia? Näin vastaavat Suomen tiheimmällä susialueella asuvat kansanedustajat – lue Ylen kyselyn tulokset