1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. siviilipalvelus

Rintamalla teloitetusta pasifistista haluttiin varoittava esimerkki – Turhaan, sanoo Arndt Pekurisesta elokuvan tehnyt ohjaaja

Siviilipalveluksen esitaistelija Arndt Pekurinen oli aikansa julkkis, jota lehdistö pilkkasi estoitta. Pekurisesta on valmistunut dokumenttielokuva, jota palkittu ohjaaja Ville Suhonen kypsytteli yli 20 vuotta.

Arndt Pekurisesta on säilynyt vain muutamia valokuvia. Tässä hän on perheensä kanssa Herttoniemen kesäsiirtolassa vuonna 1939. Kuva: Suomen Filmikamari ry

Arndt Pekurisen viimeiset vaiheet tiedetään hyvin.

Pekurinen oli talvisodan alkaessa määrätty vankilaan, koska hän oli kieltäytynyt asepalveluksesta.

Noin kahden vuoden jälkeen, syksyllä 1941, hänet päästettiin ehdonalaiseen vapauteen, mutta määrättiin saman tien rintamalle.

Käsky oli tullut Päämajasta, ja jos Pekurinen kieltäytyisi palveluksesta, olisi meneteltävä sotaväen rikoslain mukaisesti.

Pekurinen komennettiin kiväärimieheksi Vienan Karjalan rintamalle.

Pekurisen vastaanottaneesta komppaniasta soitettiin vielä varmuuden vuoksi Päämajaan ja pyydettiin ohjeita. Päämaja ei kuitenkaan halunnut enää puuttua asiaan.

Marraskuun 5. päivänä komppanialle tuli käsky lähteä etulinjaan. Myös Pekuriselle annettiin lumipuku ja leipälaukku, mutta hän kieltäytyi niistä.

Komppanianpäällikkö kysyi Pekuriselta, suostuuko tämä ottamaan kiväärin.

Pekurinen vastasi, ettei lähde asemiin kuin kantamalla.

Sotaväen rikoslakiin vedoten päällikkö määräsi Pekurisen ammuttavaksi. Vasta kolmas sotilas suostui toteuttamaan teloituksen.

Tiedot tapahtumien kulusta perustuvat puolustusvoimien vuonna 1945 teettämään selvitykseen. Ne kerrataan Arndt Pekurisen elämästä kertovassa dokumenttielokuvassa Ikuiseen rauhaan.

Ohjaaja Ville Suhosen mukaan Pekurisen kuolemaan johtanut komentoketju on aukoton, mutta silti tapaus on myös mysteeri.

– Selkeää vastausta siihen, miksi Pekurinen ammuttiin ja kuka asiasta lopulta oli päättänyt, ei varmaan koskaan saada.

Pekurisen kaltaiset aseistakieltäytyjät tuomittiin jatkosodan aikana yleensä vankeuteen tai määrättiin sairaankuljetus- tai huoltotehtäviin.

Kuolemantuomio oli harvinainen poikkeus ja olisi edellyttänyt esimerkiksi kapinamielialaa nostattavaa niskurointia. Mihinkään tällaiseen Arndt Pekurinen ei ollut syyllistynyt.

Ohjaaja Ville Suhosen edellinen dokumenttielokuva, palkittu "Ompelijatar", käsitteli myös sodan aikaista oppositiotoimintaa. Kuva: Lotta Laakso / Yle

Aatteessaan ehdoton, läheisilleen lempeä

Palkittu elokuvaohjaaja Ville Suhonen kiinnostui Arndt Pekurisesta kauan sitten.

Pekurisen tarina oli jo vaipunut unholaan, kunnes vuonna 1998 kirjailija Erno Paasilinna julkaisi teoksen Rohkeus.

Suhonen luki sen ja alkoi heti nähdä tarinassa elokuvan aineksia.

Eikä hän ollut ainua - Suhonen tietää, että vuosien saatossa Pekurisen tarinasta on viritelty ehkä noin kymmentä elokuvahanketta.

– Tarina on niin järkyttävä. Se, miten valtio, tai Suomi laajemminkin, suhtautui Pekuriseen. Ja toisaalta Pekurisen hahmo, mystinen mies, josta lopulta tiedettiin aika vähän.

Valtaosa Arndt Pekurisen ja hänen perheensä henkilökohtaisista kirjeistä, valokuvista, kirjoista ja muusta aineistosta tuhouttiin talvisodan jälkeen. Esimerkiksi valokuvia hänestä on säilynyt vain muutamia.

Tärkeänä lähdemateriaalina ovat olleet Pekurisen vaimosta Aleksandrasta ja Säde-tyttärestä tehdyt haastattelut.

Niistä paljastuu kovin erilainen Pekurinen kuin suojelupoliisin raporteista, kuulustelupöytäkirjoista tai lehtikirjoituksista.

– Lähipiirissään Pekurinen oli avoin, seurallinen, kujeileva. Hän viihtyi lasten ja nuorten kanssa. Ja nautti tanssimisesta.

Ville Suhosen mukaan Pekurinen piti julkisen ja yksityisen roolinsa tiukasti erillään.

– Hän ei koskaan tyrkyttänyt aattettaan läheisilleen.

Arndt Pekurisen esikuvia olivat Leo Tolstoi ja Mahatma Gandhi, tiettävästi myös sisällissodan kokemukset veivät häntä kohti pasifismia. Kuva: Pekurisen perikunta / Suomen Filmikamari ry

Lehdistö maalitti Pekurisen

Aatteen mies Arndt Pekurinen kuitenkin oli.

Tai tarkemmin sanottuna aatteiden mies. Nuoruudessaan hän oli uskonnollinen, luki raamatun useaan otteeseen. Hän toimi työväenliikkeessä, oli raittiusmies.

Mutta ennen kaikkea Pekurinen oli pasifisti.

Rauhanaatteelle oli tilausta ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

Kuten moni muu, itseoppinut Pekurinen luki Leo Tolstoita ja hänen suomalaista "opetuslastaan" Arvid Järnefeltiä. Hän tiesi Mahatma Gandhin ja muut kansalaistottelemattomuuden kannattajat.

Pekurinen löysi aatetovereita Suomen rauhanliitosta ja siitä erkaantuneesta radikaalimmasta Antimilitaristisesta liitosta.

Pekurisesta tuli nopeasti järjestöjen keulahahmo. Ja samalla viranomaisten silmätikku.

Ville Suhosen mukaan rauhanjärjestöjä oli siedetty, koska jäsenistö oli pääosin sivistyneistöä. Pekurinen oli työväenluokkaa.

– Viranomaisten silmissä hän muodosti vaaran. Pelättiin, että työväki laajemminkin innostuisi rauhanaatteesta.

Lehdistössä Pekuriseen suhtauduttiin nuivasti. Nykytermein hänet maalitettiin, Ville Suhonen sanoo. Kuva: Lotta Laakso / Yle

Nationalismin tuulet tuiversivat kuitenkin pian rauhanaatteen yli. 1930-luvun Suomessa Pekuriseen ja hänen kaltaisiinsa suhtauduttiin avoimen vihamielisesti.

– Yllätyin, kuinka laajaa Pekurisen solvaaminen, nykykielellä maalittaminen, oli. Lehdet olivat täynnä kirjoituksia, pakinoita ja pilkkalauluja, joissa hänen kustannuksellaan irvailtiin, haukuttiin loiseläjäksi, rettelöitsijäksi, lorvailijaksi ja tietysti petturiksi, joka ei täytä velvollisuuttaan isänmaan puolesta.

Pekurisesta tuli kaikkien tuntema julkkis. Hänen nimensä oli synonyymi aseistakieltäytymiselle: "pekurisia" oli niin Britanniassa kuin Abessiiniassa, välillä "pekuroitiin" Ruotsissa.

Eikä kuuluisa nimi varsinaisesti helpottanut elämää: sukulaisten mukaan työhaku tyssäsi, kun paljastui, että paikkaa haki Pekurinen.

– Pekurinen alkoi tarkoittaa ihmistä, joka ei ansainnut olla tässä maassa, Ville Suhonen sanoo.

Teloitus vaikutti mielialoihin, mutta toisin kuin armeija toivoi

Arndt Pekurisen osalta tilanne tarkoitti vankilakierrettä, pahoinpitelyjä ja työttömyyttä.

Ensimmäisen kerran Pekurinen päätyi vankilaan vuonna 1929, kun hän oli kieltäytynyt varusmiespalveluksesta. Pekurisen tuomioita uudistettiin useaan otteeseen ja hän istui lopulta vankilassa reilut kaksi vuotta, siis huomattavasti pidempään kuin varusmiespalvelus olisi kestänyt.

Osan tuomiostaan Pekurinen suoritti Ilmajoella, missä hän päätyi Lapuan liikkeen käsiin ja pahoinpideltiin.

Mutta oli julkisuudesta hyötyäkin.

Pekurisen ystävä Aarne Selinheimo organisoi kampanjan Pekurisen puolesta. Siihen osallistui Albert Einsteinin ja H.G. Wellsin kaltaisia kansainvälisiä kuuluisuuksia.

Julkisuus edesauttoi siviilipalveluslain etenemistä eduskunnassa ja se hyväksyttiin lopulta yksimielisesti 14. huhtikuuta 1931.

Lex Pekuriseksi nimetty laki mahdollisti siviilipalveluksen omantunnon perusteella - aiemmin aseista oli voinut kieltäytyä vain uskonnollisista syistä.

Pekurinen tosin istui vankilassa vielä yli puoli vuotta lain hyväksymisen jälkeenkin.

Arndt Pekurisen hautajaistilaisuus Malmin hautausmaalla 8. helmikuuta 1942. Kuva: Suomen Filmikamari ry

Nimikkolaki ei myöskään pelastanut Arndt Pekurista Vienan Karjalan lumisessa metsässä marraskuussa 1941: se ei ollut voimassa sota-aikana.

Mutta miksi Arndt Pekurinen teloitettiin?

Ohjaaja Ville Suhonen kiinnittää huomiota ajankohtaan.

Suomen armeijan voittoisa eteneminen oli marraskuuhun mennessä pysähtynyt ja muuttunut asemasodaksi. Miestappiot olivat olleet suuret ja rintamalle tarvittiin jatkuvasti lisävoimaa.

– Silloin tarvittiin kaikkia. Mutta myös esimerkkejä. Jos joku alkaisi kieltäytyä, kuten oli tapahtunut, kun vanha raja oli ylitetty, heillä oli mies, joka voitiin esimerkkinä teloittaa muiden edessä.

Kuuluisasta aseistakieltäytyjästä haluttiin varoittava esimerkki.

– Turhaan, sanoo Ville Suhonen.

– Kuulustelupöytäkirjoista aistii, että teloitus vaikutti enemmänkin kielteisesti mielialaan.