1. yle.fi
  2. Yle Uutiset
  3. Nightwish

Tuomas Holopainen on introvertti rocktähti, jolle korona-aika sopii – Nightwish täyttää näinä päivinä 25 vuotta

Basisti Marko Hietalan lähtö bändistä oli kriisi. Silloin Tuomas Holopainen ajatteli hetken aikaa, että Nightwishin tarina on lopussa. Kevään poikkeukselliset virtuaalikeikat herättivät kuitenkin soittamisen palon.

Tuomas Holopainen on viettänyt korona-aikaa kotonaan Kiteellä muun muassa sanaristikoita laatien. Kuva: Tapio Laakkonen / Yle

Merkintä mökin vieraskirjassa on lähes päivälleen neljännesvuosisadan takaa. Tuolloin, heinäkuun 6. päivänä vuonna 1996, Tuomas Holopainen istui bändikavereidensa kanssa mökillä nuotiopaikalla ja kertoi ideansa projektibändistä.

Nimeä projektille ei vielä ollut, mutta Holopaisella oli visio voimakasäänisestä naislaulajasta. Kukaan nuotiolla istujista ei voinut kuvitella, mihin idea johtaisi. Nyt, 25 vuotta myöhemmin, Nightwish on yksi menestyneimpiä suomalaisbändejä.

Yhtye on kestänyt aikaa, vaikka sen luoja ja sielu Tuomas Holopainen on kaikkea muuta kuin ajassa kiinni oleva some-persoona.

– Kun bändi sai lentävän lähdön, ajattelin, että edessä on kiva seikkailu. Että katsotaan tätä nyt pari vuotta, Tuomas Holopainen sanoo.

Esiintymisjännitys tuntuu nykyisin mukavana kihelmöintinä. Bändin alkuaikoina Holopainen saattoi jännittää niin paljon, että oksensi ennen keikkaa. Kuva: Nelli Kenttä / Yle

Kuuntele:

Tuomas Holopainen Radio Suomen Sunnuntaivieraana

Hietalan lähtö oli kriisi

Bändin kuoppaaminen on ollut Holopaisen mielessä tosissaan vain kerran: kun basisti-laulaja Marko Hietala kertoi viime vuonna lähtevänsä yhtyeestä.

– Silloin ajattelin hetken aikaa, että tämä taru taisi olla tässä, Holopainen sanoo.

Hietalan soitto ja omaleimainen lauluääni ovat olleet olennainen osa Nightwishin soundia.

– Muutaman päivän hauduttelun jälkeen nousi kuitenkin halu tehdä musiikkia nimen omaan tällä ryhmällä. Tuntuu, että meillä on vielä annettavaa, Holopainen sanoo.

Bändi ilmoitti Hietalan erosta kuluvan vuoden alussa. Vähän myöhemmin tiedotettiin, että tulevilla keikoilla basistina tuuraisi Jukka Koskinen. Keikkoja on tosin tähän mennessä ollut vain kaksi, ja nekin virtuaalisina.

Mutta kun Nightwishista on kyse, homma väännettiin isolle teholle myös virtuaalikeikoilla. Vantaalaiseen varastotilaan rakennettiin green screen -huone. Sinne luotiin virtuaalinen fantasiamaailma, “taverna maailman reunalle”.

Holopaisen mukaan keikan järjestelykulut olivat “tähtitieteelliset”, sillä vastaavaa virtuaalishowta ei ole Suomessa tehty aiemmin.

Urakka kannatti. Kahdelle keikalle ostettiin lippuja kaikkiaan 108 maasta. Bändin oman arvion mukaan keikan näki yli 150 000 fania.

Floor Jansen on ollut Nightwishin laulaja virallisesti vuodesta 2013 saakka. Kuva: Mårten Lampén / Yle

Bändi sulloutui kuutioon

Yhtyeelle itselleen keikka oli kaukana täyden stadionin hurmasta. Bändi ja muutama kuvaaja sulloutuivat vantaalaisessa varastossa pieneen kuutioon.

– Arvelutti kyllä, miten niin paljaassa ympäristössä ja ilman elävää yleisöä pääsee keikkamoodiin, Holopainen muistelee.

Hinku soittaa yhdessä voitti karut puitteet. Holopaisen mielestä keikat menivät erinomaisesti. Myös uusi basisti lunasti paikkansa bändissä.

– Jukkis oli meille ennestään tuttu. Hän on äärimmäisen rauhoittava ja maadoittava kaveri, joka istuu bändin atmosfääriin. Ja lisäksi tietysti virtuoosimainen soittaja.

Kesällä Nightwish nähdään myös livenä Suomessa Kuopiorockissa, Qstockissa Oulussa sekä Helsingin Kaisaniemessä. Loppuvuoden maailmankiertueen keikoista ei tiedä vielä kukaan. Kaikki riippuu koronasta.

Nightwish esiintyi Teatro Metropolitanissa Méxicossa vuonna 2015. Kuva: YLE/Mariem Henaine

Sanaristikoiden laatiminen uusi harrastus

Korona-aika on koetellut kovakouraisesti muusiikkialaa, mutta Tuomas Holopaiselle rauhoittuminen on sopinut.

– Pysähtyminen on aluksi todella vaikeaa. Nyt on ollut mahdollisuus katsoa leffoja, lukea kirjoja ja pelata lautapelejä päivätolkulla. Se on tehnyt hyvää.

Holopainen asuu puolisonsa, laulaja Johanna Kurkelan kanssa synnyinseudullaan Kiteellä. Maaseutukodissa pariskunta hoitaa puutarhaa, hevosta ja kissoja. Sienestys ja marjastus ovat alkaneet kiehtoa viime vuosina.

Uusin harrastus on sanaristikoiden laatiminen. Niitä he tekevät vakituisesti Punainen pelikaani -lehteen. Kurkelan vastuulla on tekninen puoli, sillä Holopainen ei omien sanojensa mukaan osaa käyttää mitään tietokoneohjelmia.

– En ole myöskään mukana missään sosiaalisessa mediassa.

Biisit bändille vasta hyvin valmiina

Biisit syntyvät pitkälti pelkästään omassa päässä. Kaiken perusta on tunne ja tarina. Sitten Holopainen alkaa pallotella mielessään, miten se kerrottaisiin musiikin keinoin.

Prosessi on pitkä, mutta Holopainen tunnistaa tunteen, kun tietää biisin olevan valmis.

Hän tekee musiikkia puhtaasti itselleen ja esittelee biisien aihiot bändille vasta, kun ne ovat jo hyvin pitkällä.

– Sitten bändin kanssa puetaan lapselle vaatteet päälle.

Lue myös:

Marko Hietala jättää Nightwishin – menestyneestä metalliyhtyeestä lähtevä basisti-laulaja ryöpyttää musiikkiteollisuutta kovin sanoin

Marko Hietala jätti menestysyhtye Nightwishin, haukkui musiikkialan ja tuomitsi Lähi-itään maksettavat osingot – mistä on kyse?Nightwishin uusi basisti on Wintersunin Jukka KoskinenNightwishin uusi basisti on Wintersunin Jukka Koskinen