Hyppää sisältöön

Stadin Derbyyn saattaa tänään tulla jopa 5 300 katsojaa – Katso, miten kannattajakulkueet marssivat stadionille

Stadin Derby järjestetään 79. kerran. Poliisi vetoaa vahvasti Pietarista palaaviin jalkapallofaneihin, että he jäisivät kotiin. Poliisin arvion mukaan ensimmäisenä marssineessa Helsingin IFK:n kulkueessa oli noin sata osallistujaa.

HIFK:n kannattajat marssivat kesän ensimmäiseen Stadin Derbyn
HIFK:n kannattajat marssivat kesän ensimmäiseen Stadin Derbyn

Töölön jalkapallostadionilla järjestettävään Stadin Derbyyn odotetaan tänä iltana Veikkausliigakauden suurinta yleisömäärää.

Helsingin IFK kohtaa kauden ensimmäisessä paikallisottelussa HJK:n kello 18.30 alkaen.

Töölön jalkapallostadionille otetaan sisään 5 300 katsojaa, eli puolet areenan kapasiteetista, mikäli liput myydään loppuun.

Venäjän Pietarissa olleiden jalkapalloturistien tuomat koronatartunnat ovat herättäneet laajasti keskustelua viime päivinä.

HIFK Fotballin toimitusjohtaja Christoffer Perretin mukaan moni Pietarin kisareissulla mukana ollut on jo ilmoittanut jäävänsä kotiin karanteeniin.

– Ollaan päästy pitkälle tämän taudin selättämisessä, eikä haluta, että se tästä pahenisi. Saamani viesti on, että kisaturistit aikovat toimia vastuullisesti.

Perret on ollut pettynyt siitä, että Pietarin kisaturistit ja jalkapallo lajina on yhdistetty aiheen uutisoinnissa. Hänen mielestään syyttävä sormi on osoittanut turhaan lajiin, vaikka uskoo tartuntojen syntyneen pelien jälkeisissä ajanvietoissa, kuten ravintoloissa ja busseissa.

– Tästäkin derbystä on uutisoitu paniikinomaisesti. Ongelma Pietarin päädyssä liittyy turismiin, eli siellä yksittäiset henkilöt ovat olleet lepsuja.

Helsingin IFK:n kannattajia marssimassa Urheilukadulla keskiviikkona. Kuva: Otso Karhu / Yle

HIFK: "Stadionin otteluista ei tartuntaketjuja"

Ulkoilmatapahtumina järjestettävissä jalkapallo-otteluissa koronajärjestelyt ovat onnistuneet yleensä hyvin. HIFK Fotballin toimitusjohtaja Christoffer Perretin mukaan heidän otteluistaan ei ole todettu syntyneen lainkaan tartuntaketjuja.

– Meidän peleistä ei ole tartuntoja tullut. Puoliajan tauko on riittävän lyhyt, joten sieltäkään tartuntaketjuja ei ole lähtenyt.

Poikkeusjärjestelyjä on koordinoitu yhdessä. HIFK ja HJK ovat käyneet useamman palaverin turvallisten järjestelyjen takaamiseksi. HIFK on myös tehnyt katsojan ABC -ohjeistuksen yleisöä varten. Seurat ovat tiedottaneet, että sairaana tai altistuneena ei peliin ole asiaa.

Tapahtumajärjestäjä HIFK Fotboll on kiinnittänyt tänään erityishuomiota koronatoimiin: lippuja myydään vain joka toiselle istumapaikalle. Lisäksi katsomoiden sivuihin on luotu tyhjät kaistaleet, joissa yleisö voi halutessaan istua väljemmin. Järjestäjä myös velvoittaa maskin tai turvavisiirin käyttöä, jakaa tarvittaessa maskeja sisäänkäynneillä, ei järjestä fyysistä lipunmyyntiä, ja lisää narikkatoimintaa seisovien jonojen välttämiseksi.

Stadin Derbyä ei voinut tällä kertaa katsoa "kalliokatsomosta". Kuva: Otso karhu / Yle

Jalkapallostadionin ja Olympiastadionin välissä oleva kallion kieleke on ollut suosittu ilmainen kisakatsomo korona-aikana. Aiemmin alueella on saanut oleilla pelien aikana, mutta tänään "kalliokatsomo" on poliisin ja HIFK:n päätöksestä eristetty kokonaan.

Asiaa perustellaan toistuvilla järjestyshäiriöillä.

– Kalliokatsomossa on juotu runsaasti alkoholia, heitelty lasipulloja ja ammuttu ilotulitteita. Alueella oleminen on turvallisuusriski, kertoo ylikomisario Jere Roimu.

Poliisi vetoaa palaaviin kisaturisteihin: "Pysykää kotona"

Stadin Derbyä edeltää perinteisesti joukkueiden kannattajayhdistysten järjestämät fanikulkueet.

Kulkueet järjestetään myös tänä vuonna noin kello viisi iltapäivällä. Poliisi on antanut lisäresursseja kulkueiden järjestyksenvalvontaa varten, mutta mitään poikkeavia toimia ei ole koronan vuoksi tehty.

– Katsotaan, että joukkueet eivät kohtaa pahimmassa sumassa samaan aikaan. Porrastetaan kulkueet niin, että fanit pääsevät rauhassa pelipaikoille ja katsomoon, sanoo ylikomisario Jere Roimu.

Kuten ottelujärjestäjä HIFK, myös poliisi ja terveysviranomaiset vetoavat vahvasti Pietarista tuleviin kisaturisteihin, että he eivät osallistuisi kulkueeseen tai jalkapallotapahtumaan.

– Pakko sanoa ääneen iso huolemme. Nyt jos koskaan on karanteeniin määrättyjen sekä altistumista epäilevien jäätävä kotiin. Missään nimessä ottelupaikalle ei saa tulla.

Poliisi ja tartuntatautilääkäri toivovat myös, että tapahtumassa ja kulkueissa käytetään maskia, vaikka ollaankin ulkoilmassa.

– Poliisi ei voi valvoa tai suoraan puuttua tähän, mutta vetoamme todella vahvasti kaikkiin paikalle tuleviin, että maskia käytetään.

HIFK ja HJK ovat kohdanneet sarjatasolla 78 kertaa. Voitot otteluista ovat tasan 28–28.

Voit keskustella aiheesta torstaihin 1. heinäkuuta kello 23:een saakka.

Juttua korjattu 30.6 klo 16.45: Christoffer Perretin nimi, joka oli aiemmin merkitty väärin Christopher Perretiksi.