1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kierrätys

Jätteiden lajitteluun tuleva lakimuutos hämmentänyt viiden asunnon taloyhtiöitä – osa asukkaista ajatellut, ettei se koske heitä

Taajamissa vähintään viiden asunnon kiinteistöissä täytyy pian olla biojäte- ja loppujäteastioiden lisäksi astiat myös kartonki-, lasi- ja muovipakkauksille sekä keräysmetallille. Joillakin taloyhtiöillä on ollut epäselvyyksiä siitä, koskeeko uusi muutos niitä.

Kymenlaakson jätteen jätelautakunnan suunnittelija Arja Soini muistuttaa, ettei laista voi antaa vapautusta kenellekään. Kuva: Atte Pöytäkangas / Yle

Jätteiden lajitteluun tulevat muutokset ovat herättäneet kysymyksiä taloyhtiöissä.

Taajamissa vähintään viiden asunnon kiinteistöissä täytyy pian olla biojäte- ja loppujäteastioiden lisäksi astiat myös kartonki-, lasi- ja muovipakkauksille sekä keräysmetallille.

Lisäksi astioiden tyhjentämisestä täytyy olla sopimus paikallisen jäteyhtiön tai jätteenkuljetusyrityksen kanssa paikkakunnasta riippuen. Aiemmin tätä on vaadittu vain taloyhtiöiltä, joissa asuntoja on vähintään 10.

Lakimuutoksen tavoitteena on tehostaa raaka-aineeksi kelpaavien materiaalien keräystä. Lain piti tulla jo vuosi sitten voimaan, mutta koronaviruspandemia sotki suunnitelmat.

Uuteen jätelakiin on tarkoitus siirtyä tänä kesänä, mutta osa uudesta jätelainsäädännöstä tulee voimaan portaittain vuosina 2022–2024.

Joillakin alueilla lajittelun uudet säännöt on jo otettu käyttöön. Esimerkiksi Kymenlaakso on lähtenyt uutta jätelakia kohti hieman etukenossa. Kymenlaakson jätelautakunnan suunnittelija Arja Soinikertoo, että muutos on asukkaille ilosanoma.

– Nyt keräysmahdollisuudet tulevat näin lähelle. Taloyhtiöille tämä edellyttää sitä, että roskakatokseen hankitaan uusia astioita, mahdollisesti poistetaan joku loppujäteastia ja korjataan se hyötyjätteiden astioilla, sanoo Soini.

Arja Soinia haastattelee Atte Pöytäkangas.

Vapautusta ei voi antaa

Joillakin taloyhtiöillä on ollut epäselvyyksiä siitä, koskeeko uusi muutos niitä. Velvoite koskee ainoastaan taajama-alueiden kiinteistöjä, ja se on ollut epäselvää, onko oma taloyhtiö taajama-alueella vai ei.

Taajama-alueen erottaminen on Soinin mukaan helppoa.

– Taajama-alueella on asemakaava, ja taajama-alueiden rajat näkee Suomen ympäristökeskuksen Lapio-karttaliittymästä, Soini neuvoo.

Jotkut asukkaat ovat myös luulleet, ettei muutos koskisi heitä, jos he lajittelevat jätteensä yleisessä kierrätyspisteessä.

– Kyllä se muutos koskee kaikkia taloyhtiöitä tasapuolisesti. Vaikka siellä olisikin ekopiste lähellä, niin vapautusta ei voi antaa, sanoo Soini.

Kysymyksiä on tullut etenkin rannikkoalueilta. Kymenlaakson jäte vastasi kesäkuun puolella velvoitteesta heränneisiin kysymyksiin tiedotteella.

Kouvolassa kova into lajitteluun

Uusi velvoite koskee lähinnä rivitaloja, mutta voi koskea myös paritaloja tai omakotitaloja, jos ne sijaitsevat yhteisellä kiinteistöllä, niitä hallinnoidaan yhteisesti ja jos niillä on yhteinen jäteastioille varattu tila.

Soini kertoo, että taloyhtiöt ovat olleet Kymenlaaksossa melko ajoissa liikkeellä. Etenkin kouvolalaiset ovat lähteneet todella innokkaasti mukaan kierrätykseen.

– Hyötyjätteen keräys on myös edullisempaa kuin loppujätteen keräys.

Kouvolassa samaan aikaan tapahtuu myös kuljetusjärjestelmän muutos. Muissa kunnissa on Soinin mukaan edelleen kiinteistönhaltijan järjestämä kuljetus hyötyjätteille.

2.7.2021 5.30: Arja Soini on Kymenlaakson jätelautakunnan suunnittelija, ei Kymenlaakson jätteen jätelautakunnan suunnittelija.

Mitä mieltä olet muutoksesta? Voit keskustella aiheesta perjantaihin 2.7. klo 23:een asti.

Lue lisää: Rikkinäiset tekstiilit voi jatkossa viedä keräykseen Kotkassa ja Kouvolassa – Kymenlaakson Jäte otti varaslähdön jätelaissa