1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Tv ja elokuvat

Kuoleva sieniyrittäjä käyttää viimeiset päivänsä selvittääkseen, kuka myrkytti hänet hengiltä – Jussi Vatasen tähdittämä tv-sarja sekoitti liikennettä Haminassa

Haminassa kuvataan parhaillan kuusioisaista tv-sarjaa Mies joka kuoli. Kyseessä on haminalaislähtöisen kirjailijan Antti Tuomaisen menestyskirjaan perustuva sarja, jonka pääosassa näyttelee Jussi Vatanen. Uutuussarjaa on kuvattu kolme viikkoa.

Jussi Vatasen tähdittämän tv-sarjan kuvaukset ovat käynnissä Haminassa
Jussi Vatasen tähdittämän tv-sarjan kuvaukset ovat käynnissä Haminassa

Kadunkulmassa jalkakäytävälle on ajettu musta henkilöauto. Muilta autoilta ja jalankulkijoilta suljettu katu puolestaan vilisee raskasta kuvauskalustoa ja tuotantoryhmän kiireisiä jäseniä.

Haminan katukuvassa ei voi olla huomaamatta, että siellä kuvataan parhaillaan uutta kotimaista tv-sarjaa. Haminaan sijoittuvan kuusiosaisen tv-sarjan kuvaukset ovat olleet käynnissä kolme viikkoa. Sarja pohjautuu kaupungissa lapsuudenkesiään viettäneen kirjailija Antti Tuomaisen teokseen Mies joka kuoli.

Paahteisen Haminan kaduilla kirjailija itse tunnelmoi säänkin osuneen kuvausten kannalta nappiin.

– Tuntuu aivan huimalta. Tällä on sadunhohtoinen, kuuma kesä. Juuri sellainen kuin kirjassakin on. Se ilahduttaa minua mielettömästi, että sarjaa kuvataan tismalleen siellä, minne kirjan tapahtumat sijoittuvat, Tuomainen sanoo.

Haminan kaduilla kuvattiin torstaina takaa-ajokohtausta Mies joka kuoli -sarjaan. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Torstaina sarjaa varten kuvattiin näyttäviä takaa-ajokohtauksia. Niitä varten Maariankatu ja Sibeliuskatu jouduttiin väliaikaisesti sulkemaan muulta liikenteeltä.

– Haminalaiset ovat ottaneet meidät fantastisesti vastaan. Olemme saaneet kaiken avun, jota olemme tarvinneet, tuottaja Markku Flink kiittelee.

Hollywood kiinnostui

Kirjailija Tuomainen pääsee itsekin kameran eteen cameo-roolissa. Hän asettuu kadun varren kahvilaan ja esittää kahvilan asiakasta.

– Nyt liikutaan aivan näyttelijäntaitojeni ylärajoilla, Tuomainen veistelee.

Vuorosanoja sanansäilää muutoin taitavasti käyttävällä Tuomaisella ei torstaina kuvattavassa kohtauksessa ole.

Kirjailija Antti Tuomainen on hyvin tyytyväinen sarjan kuvauspaikkoihin. Kuva: Jari Kovalainen / Yle

Tuomainen on yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä nykykirjailijoista. Juuri nyt miehen teokset kiinnostavat elokuvantekijöitä laajemminkin.

Maanantaina julkaistiin tieto (siirryt toiseen palveluun), että Amazon Studios tuottaa yhteistyössä Mandeville Filmsin kanssa elokuvan Tuomaisen viime vuonna julkaistusta Jäniskerroin-romaanista. Hollywood-elokuvan pääosaan on valittu näyttelijä Steve Carell.

Paineita kirjailija ei menestyksestään ota.

– Kirjoittaessa en ajattele muuta kuin sitä tarinaa. En pysty ajattelemaan, mitä tekstille tapahtuu vaikka viiden vuoden päästä, Tuomainen sanoo.

Hamina inspiroi

Haminassa nyt kuvattava Elisa Viihteen tilaama alkuperäisarja kertoo siitä, kun 37-vuotias haminalainen sieniyrittäjä Jaakko Kaunismaa saa kuulla kuolevansa myrkytykseen ja päättää selvittää, kuka haluaa hänet hengiltä.

Kuusiosaisen sarjan pääosaa näyttelee Jussi Vatanen.

Aamupäivällä näyttelijä odotti vielä vuoroaan ja katseli takaa-ajokohtausta turvallisen matkan päästä.

– Stunt-näyttelijät ja -kuskit hoitelevat pääosarooleja. Itse voin nautiskella vierestä. Näitä vaikeampia kohtia varten on omat alansa ammattilaiset, Vatanen sanoo.

Näyttelijä Jussi Vatanen piti Mies joka kuoli -sarjan käsikirjoituksesta, koska se yhdistää jännitystä ja huumoria. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Vatanen kertoo olleensa innoissaan käsikirjoituksesta.

– Se on jännä ja hauska, kuten romaanikin on. Hamina antaa sarjalle suomalaisella mittakaavalla tosi hienon ja erikoisen miljöön. On inspiroivaa päästä tämännäköiseen paikkaan kuvaamaan.

Muissa keskeisissä rooleissa ovat Saara Kotkaniemi ja Sara Soulié.

Tarinaa keksittiin lisää

Sarjaa varten oli keksittävä myös kokonaan uusia tapahtumia, joita kirjassa ei alunperin ole.

– Käsikirjoitus seuraa hyvin pitkälti kirjan tapahtumia, mutta aikamoisiakin elementtejä on tuotu lisää, jotta tarinaa on saatu pidemmäksi, runsaammaksi ja isommaksi, Tuomainen sanoo.

Kirjailija on saanut olla mukana kommentoimassa muutoksia ja allekirjoittaa ne.

– Antin alkuperäinen teos on upeasti kirjoitettu, mutta kun on pitkä sarja, se ei riitä. Halusimme kuitenkin olla uskollisia teoksen sävylle, tuottaja Markku Flink sanoo.

Flink on sovittanut kirjan tv-sarjaksi yhdessä käsikirjoittaja Brendan Foleyn kanssa.

Mies joka kuoli -tv-sarjan ohjaa Samuli Valkama. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Tuotantoryhmä on ollut tyytyväinen myös Haminaan kuvauspaikkana.

– Tämä on kuin studio! Kuvauspaikat ovat ihan kävelymatkan päässä toisistaan. Osatuottajamme Saksassa ja Yhdysvalloissa ovat sanoneet, että tämä ylittää odotukset, kun ovat nähneet materiaaliamme, Flink sanoo.

Sarjan osatuottaja on saksalainen ndF International Production. Sarja nähdään Elisa Viihteen suoratoistopalvelussa syksyllä 2022.

Lue lisää: Sieniyrittäjä saa kuulla kuolevansa pian myrkytykseen – Jussi Vatanen näyttelee pääosaa palkittuun romaaniin perustuvassa tv-sarjassa