1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tuulipuistot

Lounais-Hämeessä tuulet suosivat sähköntuotantoa – tänä vuonna nousee kymmenen uutta tuulivoimalaa

Lounais-Hämeessä puhaltavat tuulet sopivat hyvin tuulivoimaloille. Tyrinselällä sijaitseva voimalapuisto tuottaa hyvin sähköä. Voimaloista on myös taloudellista hyötyä kunnille.

Tyrinselän tuulivoimala.
Ensi talvena käyttöön tulevien kuuden voimalan perustuksia rakennetaan Humppilassa ja Urjalassa. Pisimmällä uusien voimaloiden pystytys on kuitenkin Tyrinselällä Ypäjällä ja Humppilassa.

Humppilan, Jokioisten ja Ypäjän alueille ulottuvan Tyrinselän tuulivoimapuistossa tehtiin tällä viikolla uuden tuulivoimalan sähkönsyöttötestauksia.

Tuulivoimapuisto Tyrinselkä Oy:n neljän vanhemman tuulivoimalan yhteyteen nousee neljä uutta. Niistä kaksi on jo pystyssä ja kolmatta kootaan.

Uudet voimalat ulottuvat noin 10-20 metriä korkeammalle kuin viisi vuotta aiemmin pystytetyt. Tuulivoimaloiden koko onkin koko ajan pienessä kasvussa.

Uusien turbiinien roottorisiipien kärki pyörähtää noin 220 metrin korkeudessa. Tehokkuutta on nostettu noin 30 prosenttia vanhoihin verrattuna.

Neljän uuden voimalan rakentaminen maksaa noin 20 miljoonaa euroa.

Saksassa valmistettujen tuulivoimaloiden osat kuljetetaan Lounais-Hämeeseen Porin satamasta. Osa maaseututeiden risteyksistä on rakennettu uusiksi, jotta kuljetukset mahtuvat niistä läpi. Kuva: Miki Wallenius / Yle

Tyrinselkä hyödyntää tuulia joka suunnasta

Tyrinselälle pääsee tuuli puhaltamaan joka suunnasta ja sen takia voimalapuisto tuottaa hyvin sähköä. Energiaviraston mukaan Tyrinselkä on Suomen parhaita paikkoja tuuliturbiineille.

– Tämä on noin 150 metriä merenpinnasta ja lähialue laskee joka suuntaan. Tuulet osuvat sekä päätuulen suunnasta lounaasta sekä muualta tähän hyvin, selittää Tuulivoimapuisto Tyrinselän projektipäällikkö Markku Kortteisto.

Tuulivoimapuisto Tyrinselän Oy:n projektijohtaja Markku Kortteisto saa kesällä Tyrin voimalapuiston laajennuksen valmiiksi. Sitten on siirtyminen pohjoiseen, jossa odottaa seuraava kohde. Kuva: Dani Branthin / Yle

Niinpä voimaloiden hyötysuhde on lähes 44 prosenttia, mikä on Suomen oloissa hyvä luku.

Tyrinselkä jakautuu maastokartoissa usean kunnan alueelle, Jokioisten kunnan siivu piirtyy kuin tikarin kärki Humppilan ja Ypäjän maa-alueiden väliin. Vanhat voimalat seisovat Jokioisten puolella.

Kunta saa vuosikymmeniä kiinteistöveroa

Tuulivoimaloista on tullut ja tulee jatkossa yhä useamman kunnan säännöllinen tulonlähde.

– Tyrinselän ykkösvaiheen voimaloista maksetaan kiinteistöveroa per voimala vuodessa yli 30 000 euroa, joten kyllä näillä on aika iso merkitys, Kortteisto myöntää.

Tuulivoimalan alla on noin 20 metrin levyinen teräsbetoninen jalusta, joka ulottuu neljän metrin syvyyteen ja on usein ankkuroitu vielä kallioon. Kuva: Dani Branthin / Yle

Yhden voimalan iäksi on laskettu noin 25–30 vuotta, kun sitä huolletaan ja päivitetään.

Laajennetun tuulipuiston myllyistä neljä on Jokioisten, kolme Ypäjän ja yksi Humppilan puolella.

Humppilan alueelle rakentaa myös tuulivoimayhtiö Ilmatar. Parhaillaan tehdään perustuksia kuudelle voimalalle, joista kolme on Humppilan puolella ja kolme Urjalassa. Puiston vuosituotanto yltää noin 88 gigawattituntiin.

Sähköä Ilmatar toivoo saavansa turbiineistaan vielä tämän vuoden puolella, mutta varsinainen tuotanto alkaa talvella 2022.

Jokaisen tuulivoimalan luo joudutaan rakentamaan vankat kuljetusväylät ja vahva maapohja, jolle voimala nousee. Kuva: Dani Branthin / Yle