1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. veneliikenne

Saaristomerellä ajetaan lauantaina pikavenetapahtuma Saaristo Poker Run – järjestäjän mukaan haitta muulle veneliikenteellä jää pieneksi

Laajalla merialueella järjestettävä kilpailutapahtuma on herättänyt keskustelua sosiaalisen median veneilyryhmässä. Järjestäjä vakuuttaa, ettei muille veneilijöille aiheudu tapahtumasta haittaa.

Hangon Poker Run vuonna 2019.

Nopeiden moottoriveneiden kilpa-ajotapahtuma Saaristo Poker Runin reitti ajetaan lauantaina veneväyliä pitkin Nauvon vierasvenesatamasta Teersaloon ja sieltä Verkanin kautta takaisin Nauvoon. Reitille tulee mittaa 117 kilometriä.

Komentajakapteeni Valtteri Viitala Länsi-Suomen merivartiostosta kertoo, että tapahtuma otetaan merivartiostossa huomioon normaalissa operatiivisessa toiminnassa.

Viitalan mukaan partioiden ja muiden valvontaresurssien sijoittelussa huomioidaan tapahtuma.

– Johtavana meripelastusviranomaisena ylläpidämme alueella pelastusvalmiutta. Valvonnasta vastaamme yhdessä poliisin kanssa, Viitala sanoo.

Varsinaista roolia merivartiostolla ei tapahtumassa ole, vaan merivartiosto varautuu vilkkaaseen veneilyviikonloppuun tavanomaiseen tapaan. Tapahtuman turvallisuudesta vastaa järjestäjä.

Valvontaveneitä, GPS-seuranta ja helikopteri

Tapahtuman järjestää Speed & Powerboat society -yhdistys. Hallituksen puheenjohtaja Pauli Peisa vakuuttaa, että turvallisuudesta huolehditaan asianmukaisesti.

– Meillä on omia turvallisuusveneitä ja meripelastusseuran vene reitin varrella. Jokaisella osallistujalla on GPS-seuranta, jotta näemme yleiskuvan, missä kaikki kulkevat, Peisa kertoo.

Seurannalla saadaan myös yleisöveneille reaaliaikainen tieto, missä kilpaveneet liikkuvat. Lisäksi kilpailualueen yläpuolella on helikopteri, josta voidaan seurata koko kilpailualuetta.

Vuonna 2020 Hangon Poker Runissa sattui vakava veneonnettomuus, jossa kuoli alakouluikäinen lapsi ja kaksi aikuista loukkaantui.

Onnettomuus tapahtui, kun nopeusmittausajoon osallistunut vene lähti kovassa vauhdissa kuljettajan hallinnasta ja ajautui katsojaveneiden joukkoon. Nopeusmittausajoa ei enää järjestetä tapahtumassa.

Tapahtuma herättänyt keskustelua veneilyryhmissä

Facebookin veneilyryhmässä tapahtuma on herättänyt mielipiteitä puolesta ja vastaan. Moni keskustelija ihmettelee, miten tapahtumalle on voitu varata varsin laaja alue Saaristomereltä vilkkaana veneilysesonkina.

Reitin ajaminen on tapahtumanjärjestäjän mukaan kielletty lauantaina kilpailun aikana muilta kuin reittiajoon osallistuvilta venekunnilta.

Peisan mukaan tapahtuma rajoittaa muiden veneiden liikkumista alueella vain lyhyen ajan. Hänen mukaansa kilpaveneet ajavat Nauvosta Teersaloon vajaassa tunnissa ja sieltä edelleen takaisin Nauvoon vajaassa tunnissa takaisin.

– Haitta, joka muulle veneliikenteelle aiheutuu, on hyvin lyhytaikainen. Jos ajatellaan jotakin yksittäistä kohtaa reitin varrella, niin veneet ohittavat paikan reilussa kymmenessä minuutissa, Peisa sanoo.

Merivartioston Viitala kertoo, että myös viranomaiset ovat panneet merkille vilkkaan keskustelun aiheesta.

– Sanotaan niin, että olemme huomanneet tapahtumaan liittyvän keskustelun, mutta viranomaisena suhtaudumme tapahtumaan neutraalisti, Viitala sanoo.