Floridassa romahtaneen talon raunioista löytyi jälleen kaksi ruumista – toinen kerrostalo Floridassa määrätty evakuoitavaksi

Miami-Daden piirikunnan pormestari allekirjoitti määräyksen osittain sortuneen kerrostalon vielä pystyssä olevan osan purkamisesta turvallisuussyiden vuoksi. Purkamiseen voi kuitenkin mennä arviolta useita viikkoja.

Champlain Towers -rakennus Surfsiden kaupungissa halutaan purkaa, jotta pelastustyöt saataisiin suoritettua turvallisemmin. Kuva: Cristobal Herrera-Ulashkevich / EPA

Floridan Surfsidessa osittain romahtaneen talon raunioista on löydetty kaksi uutta ruumista, kertovat paikalliset viranomaiset.

Yhteensä raunioista on nyt kaivettu 22 ruumista. 126 ihmistä on edelleen kateissa.

Miami-Daden piirikunnan pormestari Daniella Levine Cava on allekirjoittanut määräyksen osittain sortuneen kerrostalon vielä pystyssä olevan osan purkamisesta turvallisuussyiden vuoksi.

Hän kertoo antaneensa purkumääräyksen hyvissä ajoin, jotta purkutyöt voidaan aloittaa mahdollisimman pian, kun purkamista suunnittelevat insinöörit saavat suunnitelmansa valmiiksi.

Viranomaiset pyrkivät purkamaan rakennuksen, jotta pelastustyöt saataisiin suoritettua turvallisemmin ja paikalle saataisiin lopulta nykyistä enemmän pelastushenkilökuntaa. Purkamiseen voi kuitenkin mennä arviolta jopa viikkoja.

Pelastustöitä jatketaan myös samalla, kun Floridaa lähestyy hurrikaani. Hurrikaani Elsa on tällä hetkellä Karibianmeren itäosassa, mutta sen vaikutuksen arvioidaan ulottuvan Floridaan ensi viikon alussa.

Asukkaille vaaralliseksi todettu rakennus evakuoitiin perjantaina

Toinen kerrostalo määrättiin evakuoitavaksi North Miami Beachin kaupungissa Floridassa sen jälkeen, kun rakennus todettiin vaaralliseksi viranomaisten tarkastuksen jälkeen. Vuonna 1972 valmistuneen Crestview Towers -rakennuksen asukkaat poistuivat kodeistaan perjantai-illan aikana, kertoo uutistoimisto AP.

Evakuoitu rakennus sijaitsee noin kahdeksan kilometrin päässä yli viikko sitten romahtaneesta kerrostalosta.

Viranomaiset kertovat, että evakuoitu 156-asunnon rakennus oli todettu rakenteiltaan ja sähköiltään vaaralliseksi asukkailleen jo useita kuukausia sitten. Tuore tarkastus tehtiin Surfsiden Champlain Towers -rakennuksen onnettomuuden seurauksena.

Pormestari Levine Cava oli ehdottanut Champlain Towersin onnettomuuden jälkeen, että 40-vuotiaat ja sitä vanhemmat kerrostalot tarkastetaan ja varmistetaan, että ne ovat nykyisten määräysten mukaisessa kunnossa.

Useat yhdysvaltalaismediat ovat kertoneet, että vuonna 2018 tehty tutkimusraportti varoitti merkittävistä rakenteellisista vaurioista. Raportin mukaan nämä vauriot vaativat pikaisia korjauksia, mutta kaupungin tarkastaja vakuutti vain kuukautta myöhemmin rakennuksen olevan vakaa.

Tarkastaja sanoi tuolloin asukkaille rakennuksen olevan erittäin hyvässä kunnossa.

Aiheesta lisää: