1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Filippiinit

Filippiinien lento-onnettomuudessa kuoli ainakin 45 ihmistä: Sotilaskone syöksyi maahan Jolon saaressa

Suurin osa uhreista on sotilaita. Myös kolme putoamispaikalla ollutta siviiliä sai surmansa. Maahansyöksyn syytä tutkitaan.

Lockheed C-130 -kuljetuskone tuhoutui maahansyöksyssä. Kuva: EPA

Sotilaslentokoneen maahansyöksyssä Filippiinien eteläosassa on kuollut ainakin 45 ihmistä. Kuolleista suurin osa on lentokoneessa olleita sotilaita, mutta uhrien joukossa on myös kolme putoamispaikalla ollutta siviiliä.

Uutistoimisto AP:n mukaan 49 koneessa ollutta sotilasta selvisi onnettomuudesta hengissä. Heidät kuljetettiin sairaalaan saamaan hoitoa vammoihinsa. Osa sotilaista onnistui hyppäämään pois koneesta ennen kuin se iskeytyi maahan.

Armeijan mukaan koneen kolme lentäjää ja viisi miehistön jäsentä selvisivät, mutta lentäjät loukkaantuivat vakavasti.

Onnettomuuden jäljiltä kateissa on yhä viisi sotilasta. Lockheed C-130 -kuljetuskoneen kyydissä oli kaikkiaan 96 ihmistä.

Pelastushenkilöstöä tuhoutuneen koneen luona. Maahansyöksyä tutkitaan onnettomuutena. Kuva: EPA-EFE/All Over Press

Kone syöksyi maahan yrittäessään laskeutua Jolon saarelle Sulun provinssissa Etelä-Filippiineillä. Maahansyöksyn jälkeen kone syttyi palamaan.

Turma tapahtui alueella, jossa FIlippiinien joukot ovat pitkään taistelleet islamistikapinallisia vastaan, mutta maahansyöksyn arvioidaan olleen onnettomuus. Koneessa olleet sotilaat olivat matkalla taistelemaan kapinallisia vastaan. Suurin osa sotilaista oli vastavalmistuneita.

Filippiinien armeijan tiedottaja Edgard Arevalo sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan DZBB-radiokanavalle, että turmaa tutkitaan onnettomuutena.

Sotilaskoneen maahansyöksy on yksi Filippiinien ilmailuhistorian tuhoisimmista turmista.