1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. matkailu

Yrittäjä uskoo, että rytömökkien aika on ohi ja modernit leirintäalueet ovat tulleet jäädäkseen – lomailijat ovat rynnineet leirintäelämään

Leirintäalueilla ja lomakeskuksissa on nyt erittäin vilkasta. Liikenteessä on paljon esimerkiksi karavaanareita ja telttailijoita. Lomailijat hakeutuvat erityisesti vesistöjen äärelle.

Leppävirralla leirintäaluetta pyörittävä yrittäjä Jukka Havukainen arvioi, että Mansikkaharjun Lomakeskuksen majoitusöiden määrä nousee tänä vuonna reilusti päälle 30 000:een. Kuva: Sami Takkinen / Yle

Leirintäalueilla ja lomakeskuksissa eletään parhaillaan vilkasta kesää. Helteet ovat saaneet suomalaiset leirintäalueille ja loppukesästä odotetaan myös ulkomaisten reissaajien paluuta, kun matkailu avautuu.

Odotukset erittäin hyvästä lomasesongista näyttävät toteutuvan, vaikka kiivain kausi on vasta alussa. Jo alkuvuoden majoitusvuorokausissa oli nähtävissä noin 20 prosentin kasvu edellisvuoteen verrattuna ja kasvu on jatkunut kesä-heinäkuussa.

– Matkailijoita on nyt ollut paljon erityisesti sellaisissa kohteissa, missä pääsee vesistöjen äärelle, kertoo Suomen leirintäalueyhdistyksen toiminnanjohtaja Antti Saukkonen.

Kasvavasta trendistä kertoo esimerkiksi se, että matkailuajoneuvoja on rekisteröity tänä vuonna aikaisempaa enemmän. Karavaanaribuumista on puhuttu pitkään. Kuluvasta kesästä ennakoitiin vilkasta jo viime keväänä.

Koronaepidemian vaikutus näkyy kotimaan matkailussa jo toista kesää. Kuluva kesä on ollut viime vuottakin vilkkaampi.

– Leirintäalueet koetaan koronaturvallisina lomakohteina, koska siellä vietetään paljon aikaa ulkona etäisyydet säilyvät turvallisina, pohtii Saukkonen.

Mansikkaharjun Lomakeskuksella nautitaan lämmöstä
Leppävirralla Mansikkaharjun Lomakeskuksessa on tänä kesänä ollut paljon kävijöitä.

Viime kesänkin ennätykset paukkuvat

Leirintämajoitukseen on tarjontaa runsaasti, sillä leirintäalueita on Suomessa satoja. Jos mukaan lasketaan pienemmätkin kohteet, on paikkoja 400–500.

– Jos viime kesänä oli ennätyksellisen vilkasta, niin tänä vuonna kasvua on ollut vielä siitäkin. Puhutaan todella isoista prosenttimääristä, tiivistää Leppävirralla lomakeskusta puolisonsa kanssa pyörittävä yrittäjä Jukka Havukainen.

Mansikkaharjun Lomakeskuksessa lomailijoita on niin teltoissa, karavaanialueella kuin mökeissä ja huviloissakin. Matkailuautojen suosio näkyy, mutta myös telttailijoita on yhä enemmän. Antti Saukkonen Suomen leirintäalueyhdistyksestä sanoo, että erityisesti nuoret ja lapsiperheet ovat löytäneet telttailun.

Havukainen kerto, että väkeä liikkuu laidasta laitaan: on lapsiperheitä, eläkeläisiä ja keski-ikäisiä. Myös Havukainen näkee, että leirintäalueet koetaan koronaturvallisiksi. Hän uskookin, että leirintäalueet ovat kokemassa uutta nousua ja ovat nyt tulleet jäädäkseen ainakin vähäksi aikaa.

– Aikaisemmin hotellit olivat pop ja leirintäalueita väheksyttiin. Osasyy oli se, että alueiden annettiin mennä huonoon kuntoon, majoitukseen oli tarjolla rytömökkejä, niiden aika on nyt ohi, hän pohtii.

Lomalaiset kaipaavat nyt myös erilaisia lisäpalveluja leirintäalueita. Aamiaiset vetävät ja esimerkiksi mökkien ilmastointiin kannattaa panostaa. Hallikainen arvioi, että lämpö on myös sysännyt suomalaisia nyt liikenteeseen.

– Toisaalta liian kuumakaan ei ole hyvä. Jos on päivätolkulla yli 30 astetta, niin se saattaa saada osan takaisin koteihinsa

Helsinkiläinen Meiju Wasenius-Pesonen valitsi mökkimajoituksen mieluummin valvotulta leirintäalueelta. Kuva: Sami Takkinen / Yle

"Leirintäalueella tulee turvallinen olo"

Helsinkiläinen Meiju Wasenius-Pesonen viettää leirintäalueella kesälomastaan kaksi viikkoa lapsenlapsensa Henri Krogeruksen kanssa. Mökki varattiin jo hyvissä ajoin.

Hän pitää tärkeänä, että tekemistä on paljon, on rauhallista ja kaikki palvelut on lähellä.

– Lisäksi leirintäalueella on turvallinen olla ja kivat mökkinaapurit, Wasenius-Pesonen toteaa.

Myös 13-vuotiaalle Henri Krogerukselle pariviikkoinen loma leirintäalueella on mieleen.

– Parasta on uiminen, Henri kuittaa ja pulahtaa järveen.

Henri Krogeruksen mielestä parasta leirintäalueella olemisessa on ollut uiminen. Kuva: Sami Takkinen / Yle

Lue lisää:

Pääkaupunkiseutu vyöryi viime kesänä kotimaanmatkoille – Yrittäjä: "Korona on ollut mökkimatkailulle piristysruiske"

Tulossa kaikkien aikojen matkailukesä kotimaassa?

Keskustele aiheesta 10.7.2021 saakka. Missä sinä majoitut, kun matkailet tänä kesänä kotimaassa?