1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. harrastukset

"Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku" – äiti ja pojat taikovat viikonloppuna herkkukakun Ahvenanmaan hiekasta, katso resepti videolta

Hiekkakakun tekemisessä on oleellista sopivan kostea hiekka. Liian märkä jää kiinni ämpäriin, kuiva ei taas pysy kasassa. Korpilahtelainen Kokin perhe on kesän aikana oppinut paljon hiekkakakkujen hienouksista valmistautuessaan SM-kisoihin.

Marjaana, Romeo ja Hugo Kokki Korpilahden Kiviönniemessä harjoittelemassa hiekkakkakkujen SM-kisoja varten.
Hiekkakakku - periaateessa yksinkertainen, mutta siinäkin on niksinsä. Marjaana, Hugo ja Romeo Kokki hallitsevat homman niin hyvin, että kilpailevat siinä. Tässä heidän vinkkinsä. Video: Petri Aaltonen / Yle

Kokin perheen ensimmäinen kisahiekkakakku syntyi kauheassa mäkäräispilvessä kotirannassa Jyväskylän Korpilahdella alkukesästä

– Monta kertaa olin jo luovuttaa, mutta Hugo sanoi, että nyt tämä tehdään, nauraa Marjaana Kokki.

Hugo Kokki, 13 ei ole enää vuosiin istunut hiekkalaatikossa, mutta hiekkakakkujen tekemistä enemmän hän kiehtoo kilpaileminen – ja ennen kaikkea voittaminen.

Marjaana Kokki matkustaa poikiensa Romeon (keskellä) ja Hugon kanssa viikonlopuksi Ahvenanmaalle, jossa he taistelevat lauantaina hiekkakakkumestaruudesta. Kuva: Petri Aaltonen / Yle

– Voittaja saa tonnin lomarahaa Ahvenanmaalle. Se tekisi gutaa, hän sanoo.

Hiekkakakkujen SM-kilpailu on osa Ahvenanmaan 100-vuotissyntymäpäivään liittyvää juhlintaa. Kisalla halutaan kannustaa perheitä viettämään aikaa yhdessä hiekkakakkujen äärellä rannoilla ja hiekkalaatikoilla.

Marjaana, Hugo ja Romeo, 11, ovat aina tehneet paljon asioita yhdessä, mutta yhteinen kakkuprojekti on ollut kiva lisä kuumaan kesään.

Glitterkyniä ja partavaahtoa

Äiti ja pojat seuraavat samoja tubettajia, ja hiekkakakkujen SM-kilpailujen karsinta pisti äidin silmään tubettajien Instagramissa.

Hyttysten syöttinä vartissa tehdyllä kakulla he selvittivät tiensä semifinaaliin Tampereelle.

Esikarsinnassa luotettiin vielä pelkkiin kukkakoristeisiin. Kuva: Marjaana Kokki

Siellä kakkua ährättiinkin sitten jo puolitoista tuntia. Vajaa puoli metriä korkea kakku tehtiin yhteisvoimin, mutta koristelua oli pakko jakaa, että aika riitti.

– Äiti ja minä pursotettiin partavaahtoa, sehän näyttää ihan kermavaahdolta. Lisäksi meillä oli glittergeelikyniä, joilla piirrettiin koristeita. Romeo, 11, laittoi kukkia ja perhosia, kertoo Hugo.

Pojat kertovat, että myös Ahvenanmaan finaalissa on tarkoitus työnjakoa tehdä, mutta suunnitelmat ovat vielä hieman auki.

Kokit lunastivat paikan finaalissa tällä Kesän Loisto -nimisellä kakulla. Kuva: Marjaana Kokki

– Totta kai teemme kakun yhdessä. Emmehän me muuten mikään perheen joukkue olisi, sanoo äiti.

Tärkein ja vaikein apuri on hiekka

Marjaana Kokki sanoo, että varsinaisen kakun tekeminen on yllättävän haastavaa.

– Hiekka on aina erilaista ja yleensä suurimmat ongelmat liittyvät sen kasassa pitämiseen.

Romeo ja Hugo asettelevat glittergeelikynillä koristeltuja tähtiä paikoilleen Tampereella pidetyssä semifinaalissa. Kuva: Marjaana Kokki

Hiekan pitää olla myös juuri sopivan kosteaa: jos se on liian märkää, hiekka jämähtää ämpäriin, jos taas liian kuivaa, kakku hajoaa.

– Myös muotojen ja kuvioiden tekeminen on vaikeaa.

Kisatilanteessa kakkua voidaan kiinteyttää liimavesiseoksella. Esimerkiksi semifinaali käytiin kauppakeskuksessa, mutta jos rannalle tekee hiekkakakkuja, on parempi käyttää vain luonnonmateriaaleja.

Lauantaina kolmesta finalistista voittajan valitsee lapsista koostuvat tuomaristo. Kokit ovatkin tehneet tiedustelutyötä vähän pienemmiltä lapsilta ja keränneet ideoita. Aikaisempiin kisakakkuihin vinkkejä on saatu muun muassa tubettajilta.

Viimeiset treenit käynnissä Korpilahden Kiviönniemessä. Kuva: Petri Aaltonen / Yle

Kokkien tarkoituksena on tehdä finaalissa kakku, jonka on mahdollisimman herkullisen näköinen, mutta ehkä myös hauska ja taiteellinen.

– Partavaahto on kyllä hyvä apuri. Ja varmasti värejä käytetään myös, sanoo Marjaana Kokki.