Koko ikänsä Suomessa asunut mies karkotetaan maasta rikosten vuoksi – Migri-johtaja: "Äärimmäisen harvinaista"

Vuonna 1993 syntyneellä somalimiehellä on Suomessa perhe. Hänet karkotetaan, koska hän on syyllistynyt kymmeniin rikoksiin.

Maahanmuuttoviraston mukaan on poikkeuksellista, että Suomessa koko ikänsä asunut ulkomaalainen karkotetaan. Kuva: Lotta Sundström / Yle

Maahanmuuttovirasto saa karkottaa maasta miehen, joka on asunut Suomessa koko ikänsä. Vuonna 1993 syntynyt Somalian kansalainen karkotetaan Somaliaan, koska hän on syyllistynyt Suomessa jatkuvasti rikoksiin.

Asian on ratkaissut korkein hallinto-oikeus. Sen mukaan sekä karkottamisen puolesta että vastaan oli olemassa vahvoja perusteita.

Sen lisäksi että mies on syntynyt ja asunut Suomessa, hän on kahden Suomessa asuvan lapsen huoltaja. Hän on kertonut myös työllistyneensä viime vuonna nuorisotyön ohjaajaksi.

Kertomansa mukaan mies ei ole koskaan käynyt Somaliassa eikä hän tunne sieltä ketään. Väestötietojärjestelmässä hänen äidinkielekseen on merkitty somali.

Miehellä on poikkeuksellisen pitkä rikoshistoria. Hänet on tuomittu jo alaikäisenä muun muassa 11 ryöstöstä, varkaudesta, pahoinpitelystä ja pakottamisesta. Vuosina 2010–2017 hänet tuomittiin yhteensä kymmeneen eri vankeusrangaistukseen. Vielä oikeusprosessin aikana mies on ollut epäiltynä useista rikoksista.

Oikeus katsoi, että miehen jatkuva rikollinen toiminta riittää perusteeksi karkottamiseen.

– Rikosten jatkuvuus, määrä ja laatu osoittivat puuttuvaa sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan, korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa todetaan.

Poliisi esitti miehen karkottamista vuonna 2017. Sen jälkeen Maahanmuuttovirasto Migri päätti karkottaa hänet ja määräsi kolmen vuoden maahantulokieltoon Schengen-alueelle. Mies valitti ensin hallinto-oikeuteen ja sitten vielä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Miehellä ei ollut Suomen kansalaisuutta. Hänellä oli voimassa oleva oleskelulupa. Suomen kansalaista ei voi karkottaa maasta. Sen sijaan kansalaisuuden voi menettää, jos syyllistyy tiettyihin erittäin vakaviin rikoksiin (siirryt toiseen palveluun).

"Äärimmäisen harvinaista"

Rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten karkottaminen ei ole sinänsä mitenkään tavatonta. Esimerkiksi tänä vuonna Migri on päättänyt karkottaa rikosten vuoksi 41 Suomessa asuvaa ulkomaalaista.

– Sellaiset tapaukset, joissa karkotettava on asunut koko ikänsä Suomessa, ovat äärimmäisen harvinaisia. En sanoisi, että tämä on ensimmäinen, mutta ei niitä monta ole, tulosalueen johtaja Olli Koskipirtti Migristä sanoo.

Oikeuden ratkaisusta ei selviä, onko mies jo karkotettu. Poliisi voi panna karkotuksen täytäntöön 30 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut päätöksen tiedoksi, ellei hallinto-oikeus määrää toisin. Joskus karkotuksissa voi kestää kauankin.

Koskipirtin mukaan rikoksiin syyllistyneet määrätään yleensä pidempään maahantulokieltoon kuin tällä kertaa. Tyypillinen maahantulokielto on viiden vuoden mittainen, mutta törkeistä rikoksista voi saada myös toistaiseksi voimassa olevan kiellon.

– Kun on oltu pitkään Suomessa, se näkyy yleensä maahantulokiellon pitutta lyhentävänä tekijänä.