Risteilyturistina kotimaassa

Risteilyalus M/S Gabriella lähti eilen torstaina poikkeuksellisesti Helsingistä kohti Hankoa. Pitkän koronakevään jälkeen merimatkasta iloitsivat sekä miehistö että matkustajat.

Koronan tuomat matkustusrajoitukset ovat ajaneet laivavarustamot uusille reiteille. Kotimaan risteilyillä yritykset pyrkivät paikkaamaan koronan aiheuttamia tappioita.

Viking Line päätyi järjestämään heinäkuussa kaksi kotimaan risteilyä: yhden Hankoon ja toisen Kotkan Meripäiville. M/S Gabriellalla kohti Hankoa lähti seilaamaan torstaina noin 950 ihmistä.

Kouvolasta tulevat Tuomas Tykkälä ja Sami Mattila olivat suunnitelleet risteilyä jo maaliskuusta lähtien.

Rakkauden ilmapiirissä hienojen ihmisten kanssa vadelmaveneellä Hankoon. Tätä on odotettu!

Tuomas Tykkälä

Ohjelmaemäntä Denise Astikainen oli lomautettuna kesäkuuhun saakka. Hän toivoo, että kotimaan risteilyjä tehdään myös tulevaisuudessa.

Mietin alan vaihtoa, mutta päästyäni taas merelle tajusin, että sydämeni on täällä.

Denise Astikainen

Helsinkiläiset Heli ja Eemeli Uitto nauttivat jälkiruoasta laivan buffetissa.

Eemeli Uitto kertoi odottavansa erityisesti minigolfia.

Kotimaan risteily tuntuu Uiton perheestä turvalliselta.

Hoitajanelikko Kati Kemppaisen, Minna Turusen, Minna-Leena Mäkelän ja Petra Tammisen vuosi on vierähtänyt maskien ja hanskojen peitossa. He haluavat nyt tukea kotimaan matkailua. Ja pitää hauskaa.

Vihdoinkin voi tavata ihmisiä ja olla vähän vapaammin. Ei tarvitse olla enää eristyksissä.

Petra Tamminen

Hanna Toikkasen ja Anna-Kaisa Jalkasen illan ohjelmaan sisältyi kuulumisten vaihtoa ja lasit viiniä. Kreisibailaaminen illan pikkutunneille ei kuulunut suunnitelmiin.

Ihmisjoukon keskellä olo on ristiriitainen. Haluaisi nauttia, mutta pieni pelko koronasta on silti olemassa.

Anna-Kaisa Jalkanen

Osa matkustajista nautti livemusiikista pitkän koronatauon jälkeen, toiset jättivät tanssilattian koronan vuoksi väliin.

Hangon Satamalla ei ole ollut matkustajaliikennettä isommassa kaavassa vuoden 2006 jälkeen, jolloin Superfast Ferries lopetti liikennöinnin Hanko–Rostock-reitillä.

Hangon satamassa risteilyvieraat purkautuivat nauttimaan kesäisen kaupungin tunnelmasta sekä Hangon Regatta -purjehduskilpailusta. Illalla laiva suuntasi Tallinnan kautta takaisin Helsinkiin.

Tekijät

Toimittaja ja kuvaaja

Antti Kolppo

Toimittaja

Otso Karhu

Saija Nironen

Julkaistu 9.7.