1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kaupunkiluonto

Osa kaupunkien puistoista jalostetaan niityiksi pörriäisille – niittykasveja voi vaalia vaikkapa kasvatuslaatikossa, katso vinkit videolta

Pelasta pörriäinen -kampanja on herättänyt huomaamaan niittykasvien merkityksen luonnolle. On useita keinoja saada pölyttäjähyönteisille suotuisat kasvit kukoistamaan. Niittykukkien kasvatusta kannattaa kokeilla myös kasvatuslavalla tai -laatikossa.

Niittykukkia kasvatuslaatikossa. Nainen ja mies katsovat kameraan laatikon vieraan  kyykistyneinä.
Lahden Lähimmäispalvelussa keksittiin, että cityniityn voi perustaa kasvatuslaatikkoon. Hortonomi Tuomas Kokkonen kertoo, mitä kannattaa huomioida, kun kasvattaa niittykukkia pienessä tilassa.

Lahdessa on tänä kesänä järjestetty Niittykestejä. Tempauksen vanhuksille järjestää Lahden Lähimmäispalvelu kaupungin ympäristöpääkaupunkivuoden hengessä.

– Ikääntyneet pääsevät virkistymään ulkona niittykukkien ja hyötykasvien keskellä. Samalla he voivat tavata toisiaan, osallistua istutusten hoitoon tai vaikkapa rakentaa hyönteishotelleja, kertoo projektityöntekijä Helmi Ahvenniemi.

Yhdistyksellä on viljelypalsta, johon perustettiin niitty. Konsulttiapua saatiin helsinkiläiseltä hortonomilta ja pihasuunnittelijalta Tuomas Kokkoselta.

– Naapuripalstan hyötykasviviljelijä vähän ihmetteli puuhiamme, kun teimme kylvöjä, Ahvenniemi naurahtaa.

Tuomas Kokkonen ja Helmi Ahvenniemi tutkailevat mitkä niittykasvit ovat menestyneet Lahden Lähimmäispalvelun viljelypalstalla. Kuva: Tuija Veirto/ Yle

Lisäksi yhdistys päätti kokeilla, kuinka niityn kylvö ja kasvattaminen onnistuu viljelylaatikossa yhteisöllisessä puutarhassa. Siemenseos oli sama kuin palstalla, mutta lopputulos on varsin erinäköinen.

Tutustumiskäynnille kutsuttu hortonomi Kokkonen pitää kokeilun tulosta odotettuna.

– Pienessä tilassa niittykasvit käyttävät kyynärpäätaktiikkaa ja vahvin valtaa alan. Aitohunajankukka on näemmä menestynyt, ja sehän on hyvä pölyttäjille.

Jos mielii runsaampaa kukkaloistoa, niin Tuomas Kokkonen suosittelee jatkossa kylvämään kasvit isompaan kasvatuslaatikkoon.

Anneli Salo sai kaupungilta luvan kokeilla niityn perustamista lähipuistossaan Lahden keskustassa. Kuva: Tuija Veirto/ Yle

Omatoiminiittyjen suosio kasvaa

Monessa kaupungissa on alettu ymmärtää niittyjen merkitys luonnon monimuotoisuudelle. Osan kaupunkipuistojen nurmikoista on annettu vähitellen muuntua niityiksi, joita hoidetaan ja niitetään säännöllisesti.

Kaupunkilaisetkin ovat alkaneet kiinnittää huomiota niittyjen hyvinvointiin.

– Pelasta pörriäinen -kampanjan jälkeen alkoi tulla viestejä, että voisiko kaupunki lisätä niittyjä, jättää tietyn asuinalueen kohdalla kasvustot rauhaan tai jalostaa paikkaa niittymäisemmäksi, kertoo Lahden kaupunginpuutarhuri Kirsi Kujala.

Siankärsämöt ja päivänkakkarat ovat vallanneet kaupungin tyhjillään olevan tontin. Kaupunginpuutarhuri Kirsi Kujala poimi niistä kimpun. Kuva: Tuija Veirto/ Yle

Myös muutamat yksityiset, yhdistykset ja yhteisöt ovat kysyneet kaupungilta paikkaa, johon niityn voisi perustaa. Pyyntöihin suhtaudutaan myönteisesti.

– Pyrimme etsimään kaupungista sopivan alueen. Mutta kannattaa muistaa, että niitty ei synny hetkessä ja ylläpito vaatii työtä, Kujala toteaa.

Viherympäristöliiton pääsihteeri, puutarhaneuvos Seppo Närhi uskoo, että yksityisten ja yhdistysten innostuksen taustalla on yleinen ympäristötietoisuuden kasvu.

– Niityt ovat tärkeitä pölyttäjille ja monille muillekin hyönteisille ja lajeille. Ehkä asukkaat ovat myös alkaneet kaivata ympärilleen muutakin kuin nurmikoita.

Närhen mukaan niittyjen perustamista helpottaa se, että niittykasvien kylvö on helppoa ja siemenseoksia sekä erikoismultia löytyy kaupoista nykyään monipuolisesti.

Kirsi Kuoppamäki ukonkellojen ympäröimänä. Kuoppamäen puutarhan varjoisaan nurkkaukseen on muodostunut alue, jossa viihtyvät erityisesti lehtomaisen niityn kasvit. Kuva: Tuija Veirto/ Yle

Lisää aiheesta:

Näin perustat niityn – paras kukkaloisto syntyy köyhään ja karuun maahan