1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tulipalot

Maavoimien ampuma-alueella laaja maastopalo Kainuussa, palon rajaaminen hankalaa – "Ajan saatossa on voinut jäädä räjähtämättömiä ammuksia"

Kainuun pelastuslaitokselta arvioidaan, että Vuosangan ampuma-alueen maastopalon sammutustyöt kestävät vielä pitkään. Pelastuslaitos on saamassa virka-apua Puolustusvoimilta.

Palon syy ei ole selvillä, mutta alueen yli kulki ukkosrintama ennen paloa.

Maavoimien ampumaharjoitusalueella Kuhmossa on käynnissä noin 15:n hehtaarin alueelle levinneen maastopalon sammutus.

Sammutustöitä hankaloittaa se, että ampuma-alueella riskinä on mahdolliset räjähtämättömät ammukset.

Juuri sen riskin vuoksi paloa ei ole saatu rajattua kauttaaltaan, kertoo päivystävä palomestari Jani Huovinen Kainuun pelastuslaitokselta.

– Itsessään tälle alueelle ei yleensä ammuta, mutta aikojen saatossa sinne on voinut jäädä räjähtämättömiä ammuksia, Huovinen täsmentää.

– Sen vuoksi emme ota riskiä, että laittaisimme miehistöä kaikkialle maastoon sammuttamaan.

Kainuun pelastuslaitos sai hälytyksen Vuosangan ampuma-alueen maastopalosta puoli viiden jälkeen iltapäivästä. Huovinen arvioi ennen kello yhdeksää illalla, että sammutustöissä kestää vielä pitkään.

– Varmasti yö menee ja huomisenkin päivän puolelle.

Paikalla on 11 pelastuslaitoksen yksikköä, noin 30 henkilöä. Pelastuslaitos ei ainakaan tällä hetkellä sammuta paloa yläilmoista, koska siinä olisi Huovisen niin ikään riskinsä kyseisellä alueella.

Pelastuslaitos on Huovisen mukaan myös saamassa virka-apua Puolustusvoimilta.

Palon syy ei ole selvillä, mutta pieni epäilys Huovisella asiasta on:

– Ukkosrintama meni tuossa pohjoisemmaksi. On siis periaatteessa mahdollista, että salama olisi tännekin iskenyt, mutta siitä ei ole tietenkään mitään varmuutta vielä.