1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Alko

Helle ei patistanut janoisia Alkoon edelliskesän malliin – kesäkuun myynti kääntyi pakkaselle

Alkon kesäkuun litramyynti pieneni vajaat viisi prosenttia viime vuoden kesäkuusta. Kaikissa maakunnissa mitattiin laskua. Koronaa edeltäneestä ajasta ollaan kuitenkin selvästi plussalla.

Helteinen kesäkuu ei yllyttänyt kansaa Alkoihin saman malliin kuin vuosi sitten alkukesästä. Kuva: Tiina Jutila / Yle

Helteistä huolimatta toinen koronakesä ei ole enää yllyttänyt kansaa asioimaan Alkoissa yhtä taajaan kuin vuosi sitten. Alkon kesäkuun litramyynti pieneni -4,6 prosenttia viime vuoden kesäkuusta.

Edelliseen "normaalikesäkuuhun" eli alkukesään 2019 verrattuna myynti on kuitenkin noussut nyt +14 prosenttia.

Eniten litramyynti laski kesäkuussa vuoden takaisesta Ahvenanmaalla( -10,4%), Keski-Pohjanmaalla (-7,6%), Etelä-Savossa (-6,5%) ja Etelä-Karjalassa (-6,5%). Vähiten myynti putosi Pohjois-Pohjanmaalla (-2,7%). Kaikissa maakunnissa mitattiin laskua.

Valtakunnallisessa tarkastelussa juomaryhmistä suurin miinus kirjattiin väkeville viineille (-13,9%) ja punaviineille (-11%). Valkoviinit miinustivat kahdeksisen prosenttia ja vodkat ja viinat liki viisi prosenttia. Niin ikään siiderien, lonkeroiden ja oluiden litramyynti laski.

Litramyynnin muutoksia6/20->6/21
Väkevät viinit-14%
Punaviinit-11%
Muut miedot viinit-11%
Valkoviinit-8%
Vodkat ja viinat-5%
Kuohuviinit+14%
Kaikki juomaryhmät-5%
Lähde: Alko

Alkoholijuomista myynti nousi vain kuohuviineilä (+13,9%) ja roseeviineillä (+4,9%). Alkoholittomien myynti oli myös reippaassa nousussa, mutta niiden osuus kokonaismyynnistä on pieni.

Koko alkuvuosi pakitti

Toinen koronavuosi on niin ikään sujunut miinusmerkkisesti. Alkon litramyynti laski vajaan prosentin tammi-kesäkuussa viime vuoden vastaavasta ajasta. Vuoden 2019 alkupuoliskoon verrattuna myynti on kuitenkin kohentunut +13 prosenttia.

Viime vuoden tammi-kesäkuuhun verrattuna eniten miinustivat alkuvuonna miedot ja väkevät viinit. Myös puna- ja valkoviinit olivat miinuksella. Sen sijaan kuohu- ja roseeviinien litramyynti on noussut tammi–kesäkuussa reippaasti: 17 ja 14 prosenttia.

Maakunnista litramyynti väheni eniten Keski-Pohjanmaalla (-3,7%). Myynti koheni vain Ahvenanmaalla (+8,9%), Lapissa (+1,6%) ja Päijät-Hämeessä (+0,3 %).

Voit keskustella aiheesta 13.7. kello 23:een saakka.

Lue lisää:

Alkolla huippuvuosi – liikevoitto hyppäsi ja valtiolle roimat osingot

Alkon juomamyynnissä huima koronavuosi – roseeviinit +40 %, valkoviinit +17 %, punaviinit +15 %, vodkat ja viinat +8 %

Alkon myynnin alamäki loiveni – Portugali ryminällä punaviinikärkeen Chilen kustannuksella