1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kuhmon kamarimusiikki

Kuhmon Kamarimusiikki käynnistyi vuoden tauon jälkeen – toiminnanjohtaja: "Tätä on odotettu"

Kuhmon festivaalikesä saa jatkoa, kun Kuhmon Kamarimusiikki käynnistyi sunnuntaina. Festivaali järjestetään nyt 51. kerran, tänä vuonna Beethoven -teemalla. Vallitsevat koronarajoitukset vaikuttavat tämän vuoden ohjelmistoon.

Kuhmon Kamarimusiikin toiminnanjohtaja Sari Rusanen kertoo, että koronarajoitusten takia tämän vuoden ohjelmistoon tehtiin muutoksia. Kuva: Kuva: Mimmi Nietula / Yle

Kuhmon Kamarimusiikki on lähes entisen mittainen tänä kesänä, sillä kahden viikon aikana on 55 konserttia. Yleisön ja esiintyjien turvallisuuteen on kiinnitetty tapahtumassa erityistä huomiota. Konsertit järjestetään Kuhmo-talossa ja kirkossa, joissa voidaan huolehtia turvaväleistä. Saleihin myydään tänä kesänä puolet paikoista.

Tämän vuoden tilaisuutta on odotettu kuin kuuta nousevaa, kertoo Kuhmon Kamarimusiikin toiminnanjohtaja Sari Rusanen.

– Tällä hetkellä tuntuu todella hyvältä ja mukavalta, tätä on odotettu. Festivaalia ei ole ollut oikeastaan kahteen vuoteen, kun viime kesänä valtio kielsi tapahtumien järjestämisen heinäkuun loppuun ja siinä meni meidän festivaali.

Rusasen mukaan alkuperäisenä suunnitelmana oli siirtää viime kesän ohjelma tälle kesälle, mutta tilanteet muuttuivat.

– Uudessa ohjelmassa on yksi konsertti vähemmän päivässä. Konsertit ovat tunnin mittaisia, jolloin turhat liikehdinnät kesken konsertin on suljettu pois.

Kuhmon Kamarimusiikki järjestetään 11.−24.7.2021.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.