Hyppää sisältöön

Kokkolassa seurakuntaneuvosto vie pari vuotta jatkuneen kappalaiskiistan korkeimpaan hallinto-oikeuteen

Kiistaa kappalaisen viran täytöstä käsitellään seuraavaksi korkeimmassa hallinto-oikeudessa, jos valituslupa heltiää.

Emilia Teerikangas on tehnyt asiasta selvityspyynnön myös tasa-arvovaltuutetulle. Kuva: Kalle Niskala / Yle

Kokkolassa jo pari vuotta jatkunut suomalaisen seurakunnan kappalaiskiista saa yhä erikoisempia piirteitä.

Tapaus liittyy valitusrumbaan, jossa seurakuntaneuvosto on päätöksellään jo kaksi kertaa sivuuttanut virantäytössä seurakuntapastori Emilia Teerikankaan.

Hänet on ansiovertailussa todettu ykköseksi, mutta hän ei ole silti tullut valituksi. Itse virkaan valittu ei ottanut lopulta paikkaa vastaan. Tällä hetkellä kappalaisen virkaa hoidetaan sijaisjärjestelyin.

Teerikangas valitti tapauksesta hallinto-oikeuteen.

Kesäkuun lopulla hallinto-oikeus kumosi seurakuntaneuvoston päätöksen Teerikankaan oikaisuvaatimuksen hylkäämisestä ja palautti asian nyt uuteen käsittelyyn. Sen sijaan hallinto-oikeus päätti jättää tutkimatta Teerikankaan vaatimuksen siitä, että hänet olisi valittava virkaan.

Hallinto-oikeus katsoo, että neuvoston olisi pitänyt muun muassa perustella, miksi Teerikangasta ei valittu virkaan ja kertoa myös, millä perusteella virkaan valittu oli Teerikangasta ansioituneempi.

Seurakuntaneuvosto puntaroi asiaa kokouksessaan maanantaina 12. heinäkuuta.

Aluksi kirkkoherra Jouni Sirviö esitti, että neuvosto valitsisi kappalaisen virkaan nyt Emilia Teerikankaan, koska hallinto-oikeus edellytti oikaisuvaatimuksen uudelleen käsittelyä. Risto Nikkanen teki kokouksessa vastaesityksen ja sitä kannattivat Terttu Passoja, Heimo Fiskaali, Anna-Leena Heikkilä, Helena Leppälä, Anna-Liisa Nikkarikoski, Jukka Paananen, Sinella Saari ja Miika Savola.

Seurakuntaneuvosto päätti äänestyksen jälkeen, äänin 9–7, että se hakee seuraavaksi valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Neuvoston mukaan hallinto-oikeuden päätöksessä on virhe. Päätösesityksessä neuvosto katsoo, että jos valittu hakija ei ota virkaa vastaan, tällöin viran täyttäminen raukeaa ja virka on julistettava uudelleen hakuun.

Valituksessaan seurakuntaneuvosto pyytää, että korkein hallinto-oikeus kumoaa hallinto-oikeuden päätöksen ja jättää Teerikankaan valituksen tutkimatta. Myös samalla äänijakaumalla neuvosto päätti, että Kokkolan seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja ja neuvoston jäsen Jukka Paananen ei ole esteellinen asian käsittelyssä.

Jukka Paananen on aiemmin julkisuudessa arvostellut Teerikankaan pappina toimimista, kun hän osallistui seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen Pride-tapahtumaan vuonna 2018. Teerikangas myös esitti valituksessaan hallinto-oikeudelle, että Paananen olisi tämän vuoksi esteellinen päättämään hänen valinnastaan.

Neuvoston päätökseen jätti eriävän mielipiteen seitsemän jäsentä: Jouni Sirviö, Anne Kellosalo, Pekka Nurmi, Eeva-Kaija Nygård, Sakari Sykäräinen, Kari Urpilainen ja Heleena Uusimäki.

Heidän mukaansa seurakuntaneuvoston enemmistö ei toteuta hallinto-oikeuden toimeksiantoa eli ei perustele Teerikankaan valinnan systemaattista välttämistä, eikä myöskään perustele hallinto-oikeudelle Jukka Paanasen jääviyskysymystä.

Prosessin taustalla on arveltu olevan herätysliikkeiden vahva vaikutus ja se, että Teerikangas suhtautuu myönteisesti seksuaalivähemmistöihin.

Lue myös: