1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. käsihuuhteet

Monet putsaisivat kädet ennen ostoksille menoa myös koronan jälkeen – kysyimme kaupoilta, mitä käsidesipisteille tapahtuu, kun pandemia on ohi

Kysyimme S-ryhmältä, K-ryhmältä ja Lidl Suomelta, mitä käsidesipisteille tapahtuu, kun koronapandemia hellittää. Asiantuntijan mukaan käsidesi on hyvä lisä tautien taltuttamiseen, mutta yksistään se ei riitä.

Oululainen Antti Isomursu
Käsidesipisteiden säilyttäminen kaupoissa sai kannatusta oululaismarketissa.

Käsidesipisteet saattavat jäädä ainakin osaan kaupoista koronapandemian jälkeen.

Kysyimme asiaa kolmelta suurimmalta kaupparyhmittymältä, eli S-ryhmältä, K-ryhmältä ja Lidl Suomelta.

S-ryhmän marketkaupan suunnittelujohtaja Mika Lyytikäinen sanoo pitävänsä hyvin todennäköisenä, että käsidesipisteitä löytyy heidän kaupoistaan myös sitten, kun koronapandemia on ohi.

– Näen, että se on hyvin todennäköistä. Olemme satsanneet esimerkiksi käsidesitelineisiin ja automaatteihin merkittävästi, ja olemme saaneet niistä positiivista palautetta asiakkailta.

Lyytikäisen mukaan viime kädessä asian ratkaisee kuitenkin se, onko käsidesipisteille jatkossa kysyntää, eli käyttävätkö asiakkaat desinfiointiainetta kauppareissuillaan.

  • Pääkuvan videosta voit katsoa, pitäisivätkö Oulun Limingantullin Prisman asiakkaat hyvänä asiana sitä, jos käsidesipisteet jäisivät pysyvästi kauppoihin.

K-Market -ketjun operatiivinen johtaja Teemu Naumanen puolestaan sanoo, että on liian aikaista arvioida, mitkä koronakäytännöt tulevat jäämään pysyvämmin kauppoihin.

–Käsidesiasiaa on vielä vähän vaikea arvioida. Sen sijaan uskoisin, että esimerkiksi kassoille asennetuista plekseistä tulee pysyvämpiä elementtejä nyt kun ne on sinne laitettu.

Naumasen mukaan nykyisiä käsidesipisteitä K-ryhmä ei ole purkamassa lähitulevaisuudessa.

Lidl Suomen kaupallisen johtajan Mikko Forsströmin mukaan myöskään Lidl Suomella ei toistaiseksi ole lukkoon lyötyä suunnitelmaa käsidesin pitämisestä tarjolla koronapandemian jälkeen.

– Seuraamme tilannetta. Jos tästä tulee uusi normaali, ja asiakkaat tätä jatkossa haluavat ostosreissun yhteydessä, totta kai pyrimme parhaamme mukaan tarjoamaan palvelua myös tulevaisuudessa.

"Käsidesi on erittäin hyvä lisä, mutta..."

Tilastojen valossa useat tartuntataudit ovat vähentyneet merkittävästi Suomessa.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Esimerkiksi 2019 tammi-kesäkuussa influenssatapauksia tilastoitiin yli 17 000 kappaletta. Tänä vuonna samaan aikaan influenssatartuntoja on tilastoitu vain 25 kappaletta.

Myös muun muassa norovirustartuntojen määrä on selvästi vähentynyt.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtava asiantuntija Niina Ikonen arvioi, että koronapandemian vuoksi tehdyt rajoitustoimet, turvavälit ja esimerkiksi kasvomaskien käyttö ovat vähentäneet tautien leviämistä. Ikonen sanoo, että myös käsihygienialla on ollut asiassa iso rooli.

Hän kuitenkin huomauttaa, että alkoholipitoisten huuhteiden käyttöä vielä suurempi merkitys on käsien huolellisella saippuapesulla.

– Käsidesi on erittäin hyvä lisä, mutta vielä sitäkin enemmän korostaisin käsienpesua saippualla ja vedellä. On nimittäin muistettava, että alkoholipitoiset käsihuuhteet eivät tuhoa kaikkia viruksia.

Ikosen mukaan esimerkiksi nuhakuumetta tyypillisesti aiheuttava rinovirus ei rakenteensa vuoksi tuhoudu käsidesillä.

Sen sijaan muun muassa influenssa- ja koronaviruksiin käsidesillä on hyvä teho.

Tulisiko sinulla käytettyä kauppojen käsidesipisteitä koronapandemian jälkeenkin? Voit kertoa mielipiteesi keskustelussa, joka on auki perjantaihin kello 23:een asti.

Lue seuraavaksi:

Immunologian professori varoittaa tulevasta influenssa-aallosta – tauti voi pyyhkäistä tavallista rajummin, koska vastustuskykymme on heikentynyt (11.6.2021)

Mihin hävisi norovirus? Korona on jyllännyt tänä keväänä, mutta moni muu tartuntatauti ei – tästä voidaan oppia, sanoo THL (16.6.2020)