1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tulipalot

Hankasalmella osalla palvelutalon asukkaista voi olla edessä kuukausien evakko – kunta aikoo palkita ripeitä naapureita, joiden ansiosta tulipalossa vältyttiin ehkä suuronnettomuudelta

Palvelutalo Kotirannan tiistai-iltaisen tulipalon vuoksi osa asukkaista on edelleen majoitettuna läheiseen Attendon hoivakotiin. Tulipalon aiheuttamia vahinkoja selvitetään parhaillaan.

Toiminta palvelutalo Kotirannassa jatkuu, mutta yksi rakennuksen siipi on käyttökiellossa. Kuva: Riina Mäentausta / Yle

Hankasalmella tiistaisen tulipalon jäljiltä osa palvelutalo Kotirannan asukkaista saattaa joutua asumaan evakossa jopa kuukausia, arvioi Hankasalmen kinteistöjohtaja, kunnanjohtajaa sijaistava Hannu Lampinen.

Palvelutalossa on 19 asukasta. Heistä 13 pääsi palaamaan asuntoihinsa tulipalon jäljiltä jo eilen. Kuusi asukasta on edelleen majoitettuna läheiseen Attendon hoivakotiin.

– Asukkaat ovat hieman väsyneitä, mutta suhtautuvat aika hyvin vahinkoon. Henkilövahinkoja palo ei aiheuttanut, vaan suurinta on järkytys ja mielipaha, kuvailee Lampinen.

Lampisen mukaan suurimmat vahingot rakennukselle on tullut palon sammutusvesistä. Kattoa paloi noin 15 neliön alueelta. Kahteen huoneeseen ja yhdelle käytävälle on tullut sammutusvesiä sisälle.

– Kolmisiipisen talon yksi siipi on käyttökiellossa, koska paloilmoittimet on kytketty pois päältä. Vaurioiden laajuutta kartoitetaan ja vakuutustarkastaja on tulossa käymään, niin pääsemme selville lähinnä vesivaurioiden laajuudesta ja pystymme tekemään korjaussuunnitelman, totesi Lampinen keskiviikkona aamupäivällä.

Korjaussuunnitelma ja sen aikataulu tarkentuvat, kun vahinkojen laajuus selviää.

– Karkea arvio jälleenrakentamiselle on pari kolme kuukautta. Kuivattaminen vie ehkä noin kuukauden eli asukkaat voisivat päästä muuttamaan takaisin loppukesällä. Karkea arvio on, että kuukausia voi mennä, kertoo Lampinen.

Tulitöiden aiheuttama kytö osin mysteeri, sanoo kiinteistöjohtaja

Myös palon syttymissyyn selvitys jatkuu. Toistaiseksi syttymissyyksi epäillään maanantaina aamulla rakennuksella tehtyjä tulitöitä. Palvelutalon päätyyn oli rakenteilla varastorakennus. Lampisen mukaan poliisi kävi palopaikalla tiistaina illalla.

– Epäily on, että tulitöistä olisi jäänyt kytö ja palo olisi syttynyt siitä. Mysteeri kyllä on, että kytö olisi kestänyt puolitoista vuorokautta. Eilenkin tässä on työskennellyt neljä henkilöä, eikä mitään viitteitä savusta tai savunhajusta ole ollut. Pyritään vielä selvittämään, onko todella tulityö ollut syttymissyy. Palon alkupaikka meillä on selvillä. Palon selvitysvastuu on käsittääkseni pelastuslaitoksella, sanoo Lampinen.

Kiinteistöjohtaja Lampinen toteaa myös, että kunta aikoo järjestää yhdessä pelastuslaitoksen kanssa kahvitilaisuuden ja muistaa ehkä pienillä lahjoilla vapaaehtoisia alkusammuttajia.

Alkusammutuksessa auttoivat palvelutalon henkilökunta ja palvelutalon naapurit. He tyhjensivät liekkeihin jauhesammuttimia ja palon suitsimiseen saatiin vettä puutarhaletkusta.

– Oli onni onnettomuudessa, että naapurit havaitsivat palonalun riittävän ajoissa ja pystyivät toimimaan ja tekemään alkusammutuksen. Kahvihetki ja jotain pientä lahjaa on luvassa. Naapureilla oli ratkaiseva osuus, ettei tästä tullut isoa tragediaa. He toimivat esimerkillisesti kuin oppikirjasta, summaa Lampinen.

Vuonna 2014 valmistuneen palvelutalo Kotirannan tulipalo huomattiin naapurostossa tiistaina kello 19 aikaan. Paikalle hälytettiin yhteensä 20 pelastuslaitoksen yksikköä. Kotiranta on ikäihmisten 20-paikkainen tehostetun palveluasumisen yksikkö.

Lue myös:

Palvelutalon tulipalo sammutettiin pelastuslaitoksen ja vapaaehtoisten yhteistyöllä: "Juoksin paikalle minkä kerkesin, kenkiäkään ei ollut", naapuri kertoo

Palvelutalo Kotiranta tulessa Hankasalmella – rakennus on evakuoitu