1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. inflaatio

Kuluttajahinnat nousivat kaksi prosenttia kesäkuussa – nousua vauhditti bensan ja omakotitalojen kallistuminen

Hintojen nousua vauhditti kesäkuussa eniten bensiinin, dieselin, omakotitalokiinteistöjen ja omakotitalon peruskorjauksen kallistuminen. Kokonaisuudessaan inflaatiovauhti hieman rauhoittui toukokuusta.

Bensiinin ja dieselin hinta kallistuivat kesäkuussa, mutta esimerkiksi pitkien junamatkojen hinnat ja asuntolainojen keskikorot halpenivat. Kuva: Markku Pitkänen / Yle

Kuluttajahinnat nousivat kesäkuussa tasan kahden prosentin tahtia, kertoo Tilastokeskus. Inflaatiovauhti hidastui hiukan toukokuusta, jolloin se oli 2,2 prosenttia.

Hintojen nousua vauhditti eniten bensiinin, dieselin, omakotitalokiinteistöjen ja omakotitalon peruskorjauksen kallistuminen. Toiseen suuntaan vaikutti pitkien junamatkojen, asuntolainojen keskikoron, kulutusluottojen korkojen, laivalla tehtävien reittimatkojen ja televisioiden halpeneminen.

Toukokuusta kesäkuuhun kuluttajahinnat laskivat 0,1 prosenttia. Muun muassa vaatteet ja vihannekset halpenivat.

Euroalueen yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin perusteella laskettu inflaatio oli ennakkotietojen mukaan kesäkuussa 1,9 prosenttia.