1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Palkka ja työsuhde-edut

Julia Thurénin kolumni: Minua ei huvita tahkota rahaa vain muiden taskuihin

Myös palkansaajan pitäisi hyötyä siitä, kun firmalla menee hyvin. On aika keskustella siitä, miten yritysten omistajuus ja voitot jakautuvat, kirjoittaa Thurén. 

En palaa koskaan takaisin palkansaajaksi, luulen. Olen ollut yrittäjänä neljä vuotta, ja parasta on ehdottomasti se, että kaikki mitä teen, hyödyttää minua itseäni. Kun työskentelin palkansaajana yksityisessä yrityksessä, työni perimmäinen tarkoitus oli rahan tuottaminen yrityksen omistajille, eli pienelle piirille ihmisiä, joihin minä en kuulu. Ei kiitos.

Kapitalismi perustuu yrittämiseen: Yrittäjä ottaa riskin perustaessaan yrityksen ja saa palkkioksi tuoton, kun yritys menestyy. Työntekijä tarjoaa yrittäjälle työpanoksensa ja saa siitä vastineeksi palkkansa. Jos työntekijä tekee työnsä hyvin, yrityksen omistaja hyötyy siitä – ei työntekijä. Tällä hetkellä kapitalismi johtaa globaalisti siihen, että voitot kasaantuvat harvoille.

Mutta miksi kaikkien yhteisen työpanoksen hyötyjen pitäisi valua harvojen taskuun?

Yrittäjän riski on suuri silloin, kun hän investoi kalliisiin tuotantovälineisiin ja toivoo, että kauppa käy. On reilua, että kun ottaa ison riskin ja laittaa aikaa, vaivaa ja sydänverta johonkin, siitä voi saada palkkion. Miksi kukaan perustaisi yritystä, jos siitä ei saisi ekstrahyötyä verrattuna työntekijänä olemiseen?

Nykyään kuitenkin yhä suurempi osa yrityksistä tarjoaa asiantuntijatyötä, johon ei tarvita kalliita tehtaita tai koneita. Oli kyse konsultista, lähihoitajasta tai siivoojasta, keskiössä on inhimillinen pääoma, eli vaivalla hankittu koulutus, tiedot ja taidot, joita työntekijältä vaaditaan. Ihmisen hyvin tekemä työ, ei niinkään välineet. Kun yrityksen perustamiseen ei enää vaadita suuria ponnistuksia, yrittäminen muuttuu aiempaa houkuttelevammaksi.

Kaikki eivät kuitenkaan voi olla kaltaisiani yksinyrittäjiä, sillä maailmassa saadaan paljon enemmän aikaiseksi sillä, että iso joukko tekee yhteistyötä. Isot projektit tarvitsevat monia käsipareja, oli kyse sitten ravintolan pyörittämisestä tai verkkoalustan koodaamisesta.

Mutta miksi kaikkien yhteisen työpanoksen hyötyjen pitäisi valua harvojen taskuun? Miksi työntekijä sykkisi sen enempää, kun siitä ei ole henkilökohtaista hyötyä? Miksi hän suostuisi siihen, että joku muu päättää, mihin hän jokaisen minuuttinsa työajalla käyttää?

It-yrittäjä Tuomas Nousiainen alkoi kysellä näitä kysymyksiä muutama vuosi sitten. Hän päätti kokeilla uudenlaista yritysmuotoa (siirryt toiseen palveluun): yritystä, jossa työntekijät ovat myös omistajia. Nousiainen perusti kumppaninsa kanssa it-konsulttiyritys Luoto Companyn, jossa omistus jakautuu niin, että työntekijät omistavat 80 prosenttia ja perustajat 20 prosenttia.

Kiinnostuin Nousiaisen ajatuksista ja haastattelin häntä tätä kolumnia varten: Kun Luotoon tulee töihin, saa välittömästi omistusosuuden yrityksestä. Suomeksi sanottuna: jokainen hyötyy henkilökohtaisesti siitä, kun yrityksen kassaan kilahtaa rahaa. Kaikilla on sama palkka, kaikki nostavat vuoden lopussa samat osingot voitoista ja kaikki saavat osallistua isojen päätösten tekemiseen omien arvojensa mukaan. Ja arvojen mukaan onkin eletty. Yrityksen enemmistödemokratia päätti esimerkiksi, ettei se koodaa pikavippifirmoille verkkosivuja ja että kaikilla on kuuden viikon kesäloma.

Mikä vallankumouksellisinta: työntekijät päättivät, että yritys ei tähtää kasvuun perinteisessä mielessä. Nyt Luodossa on töissä 65 ihmistä, eikä enempää palkata, jotta hyvä yhteishenki säilyy ja kaikki tuntevat toisensa. Yrityksen arvo sen sijaan on kasvanut, kun sen sisällä olevien ihmisten osaaminen – eli se inhimillinen pääoma – on parantunut. Luodon liikevaihto on kivunnut neljässä vuodessa yli kymmeneen miljoonaan euroon. Mitään hyväntekeväisyyttä yritysmuoto ei ole: Alalla on kova kilpailu osaavimmista työntekijöistä. Kun työntekijä omistaa yritystä, hänellä on suuri motivaatio pysyä firman palveluksessa ja tehdä priimaa jälkeä. Kaikki voittavat.

Yritysmuoto, jossa työntekijät omistavat yrityksen, ei välttämättä toimi joka tilanteessa. Mutta monessa yrityksessä se voisi toimia. Nyt, kun inhimillinen pääoma alkaa olla pääomista kallisarvoisin, on aika alkaa keskustella, ketkä omistavat ja kenelle tuotot kasaantuvat.

Julia Thurén

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja yrittäjä, joka ei osallistu työpäivän aikana yhteenkään palaveriin, jonka hyöty ei ole täysin selvä työn kannalta.

Kolumnista voi keskustella 21.7. klo 23.00 saakka.