1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. somevaikuttajat

Sisko Savonlahden kolumni: Some on duunii, se on ihan normaalii – mutta millä hinnalla?

Mitä tapahtuu kun kauneusfilttereihin ja kuvanmuokkausohjelmiin tottuneet nuoret ja nuoret aikuiset tulevat ikään, jossa vanhuus alkaa näkyä, kysyy Savonlahti.

Helsingin Sanomissa julkaistiin kesäkuun lopussa somevaikuttaja Sara Siepin haastattelu. Artikkeli oli aiemmin julkaistu Sport-lehdessä. Se noudatti samaa kaavaa kuin vaikuttajien haastattelut yleensä. Kuvat olivat kauniita. Lukijalle kerrottiin, että sisällöntuottajille riitti töitä. Lause ”some ei ole koko totuus” mainittiin. Toimittaja huomautti, että sometyötä on myös kritisoitu – ja mitätöi kritiikin jo samassa lauseessa, näin:

“Vaikka niin sosiaalisessa kuin perinteisessäkin mediassa kritisoidaan usein somevaikuttajien luksusmatkoja ja merkkilaukkuja ja peräänkuulutetaan heiltä oikeita töitä, Siepin työmäärä kasvoi niin suureksi, ettei paketti pysynyt enää kasassa.”

Taas tämä sama johtopäätös, huokaisin itsekseni ja luin lauseen uudelleen. Somevaikuttajien työtä on siis turha arvostella, koska työmäärä on suuri. Erikoista, mutta olkoon, ajattelin. Jos kerran parempia argumentteja ei keksitä, näillä mennään.

Helsingin Sanomien – vai pitäisikö sanoa Sport-lehden? – artikkelissa kerrottiin, että Sara Siepin Instagramiin ”kuuluu se, että materiaalia tulee paljon ja usein”.

”Kyllä se on välillä rankkaa, kun tuntuu, ettei haluaisi olla siellä”, Sieppi sanoi.

Sara Sieppi on puhunut julkisuuden ja sosiaalisen median varjopuolista aiemminkin (siirryt toiseen palveluun).

En ihmettele miksi (siirryt toiseen palveluun).

Ketä ei ahdistaisi olla jatkuvasti suurennuslasin alla ja anonyymien kirjoittelijoiden reposteltavana viestintäsovelluksessa? Itse ainakin ajattelisin joka aamu herätessäni, onko juuri tämä päivä se, kun joudun suomalaisten sylkykupiksi. Ja vaikken joutuisikaan, kysyisin varmasti usein itseltäni: “Miksi teen tätä?”

Vastaus ei olisi ainakaan: “Siksi, että kaikki sanovat sen olevan kivaa.”

Esimerkiksi tubettajat ovat puhuneet avoimesti mielenterveysongelmistaan.

Työn ja vapaa-ajan sekoittumisesta voi seurata stressi- ja riippuvuusoireita. Miten olla koskaan oikeasti lomalla, kun seuraajia on kymmeniä tai satoja tuhansia? Koko ajan jossain on joku, joka haluaa lisää sisältöä.

Olen seurannut ihmettyneenä, kuinka media esittelee vaikuttamista upeana alavalintana muiden joukossa.

Sport-lehden kanteen negatiivinen energia ei ymmärrettävästi sovi. Motivaatiota liikkumiseen kaipaavat lukijat tulevat tuskin koskaan näkemään esimerkiksi tällaista otsikkoa:

“‘Tykkäyksien’ jahtaaminen sai minut tuntemaan itseni tyhjäksi ja arvottomaksi.”

Näillä sanoilla tunteitaan kuvaili englantilaisessa Grazia-lehdessä (siirryt toiseen palveluun) entinen vaikuttaja Bella Younger.

Younger on kirjoittanut kirjan siitä, miten työ vaikuttajana vaikutti hänen mielenterveyteensä. Hän oli huomaamattaan alkanut määritellä oman arvonsa Instagram-tykkäysten ja -seuraajien mukaan. Mutta mikä eteen? Sosiaalinen media tarkoitti sekä Youngerille uraa että omaa identiteettiä. Paluu ”normaaliin” ei houkutellut.

Ja se on meidän kaikkien yhteinen ongelma. Ei siis Sara Sieppi – en tunne häntä enkä liioin usko, enkä yhteiskuntamme kaatuu siksi, että muutamat meistä onnistuvat työllistämään itsensä omalla brändillään ja esittelemällä elämäntapaa, josta seuraajat voivat vain haaveilla – ja jotka siksi ostavat kaiken, mitä vaikuttaja ikinä keksii heille kaupata. (Järjestelylainoja, jotka kuulostavat sekavilta mutta joista saattaisi olla apua elämänhallintaan? Tänne heti! Yksinkertainen perusvoide herkälle iholle sen jälkeen kun on ensin yhdessä läträtty kymmenillä ylihintaisilla “täsmätuotteilla”? Sano vaan koodi! Hampaiden valkaisu kotisohvalla – no hitto miksei?!)

Elämme kummallisia aikoja. Silvia Hosseini kirjoitti kirjassaan Pölyn ylistys seuraavasti:

“Lifestylen suurlähettiläät opettavat aikamme hallitsevaa, onttoa eetosta: Keskity itseesi. Toteuta itseäsi. Ontto se on ennen kaikkea siksi, että kysymys ei ole edes identiteettiprojektista, vaan imagosta, oman identiteetin brändäämisestä.”

Olen seurannut ihmettyneenä, kuinka media esittelee vaikuttamista upeana alavalintana muiden joukossa. Vauhti sen kun kiihtyy. Omien asioiden jakaminen on trendi, jolle ei näy loppua. Mediatutkija ja professori Anu Koivusen mukaan sosiaalinen media on osaltaan vahvistanut ilmiötä (siirryt toiseen palveluun).

Ensi vuoden alusta Tampereella voi opiskella korkeakoulututkintoa, joka on ”suoraan suunnattu vaikuttajille ja sellaisiksi haluaville (siirryt toiseen palveluun)”. Huomiota Influencers Academy saanee ainakin Joalin Loukamaan, 20, avulla (siirryt toiseen palveluun). Loukamaan kolmea miljoonaa Instagram-seuraajaa on näilläkin sivuilla ihasteltu.

Ja vielä yksi asia. Mitä tapahtuu kun kauneusfilttereihin ja kuvanmuokkausohjelmiin tottuneet nuoret ja nuoret aikuiset tulevat ikään, jossa vanhuus alkaa näkyä? Ainakaan Iso-Britanniasta kuuluneet uutiset Zoom boomista (siirryt toiseen palveluun) eivät lupaa hyvää: koronan myötä lisääntyneiden videopuheluiden takia yhä useampi britti on tuijottanut aiempaa enemmän omaa naamaansa – ja tiedustellut mitä parannuksia sille voisi tehdä.

Tarinat vaikuttajista (siirryt toiseen palveluun) ovat tietysti inspiroivia, sitä en kiistä.

On tullut selväksi (siirryt toiseen palveluun), että vaikuttajat voivat tienata hyvin.

Haluaisin vain tietää, millä hinnalla.

Sisko Savonlahti

Kirjoittaja on Helsingissä asuva toimittaja ja kirjailija, joka ymmärtää ironian siinä että juuri hän kirjoitti tämän kolumnin: Savonlahti on kirjoittanut kaksi kirjaa, joista kummassakin on minä-kertoja. Mutta toisaalta taas hän ei ole koskaan, tai ainakaan vähään aikaan, väittänytkään voivansa erityisen hyvin.

Kolumnista voi keskustella 23.7. klo 23.00 saakka.