1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. oluenvalmistus

Panimoita, kapakoita, kuuluisia kännääjiä ja kunnallinen alkoholimonopoli – Hämeenlinna on hyvä kohde tutkia humalan historiaa

Vuoden 1850 jälkeen panimo- ja viinateollisuus kasvoi Suomessa kohisten. Alun pieni puuhastelu oli vuosisadan loppuun mennessä jo merkittävää teollista toimintaa. Yhtä paljon panimoita on ollut vasta viime vuosina, jos pienpanimot lasketaan mukaan.

Ravintola Stjärna Tähtipuistossa, kuvattu mahdollisesti 1860-luvulla. Hienompien ravintoloiden lisäksi Hämeenlinnassa oli paljon köyhemmälle kansalle tarkoitettuja krouveja. Kuva: Hämeenlinnan kaupunginmuseo

Suomalaisen kaksijakoisen alkoholipolitiikan juuret ulottuvat 1800-luvulle. Hämeenlinna on tästä hyvä esimerkki. Suureksi osaksi keskeisen sijaintinsa vuoksi kaupunki oli vilkas ja täynnä kapakoita, panimoita sekä viinatehtaita. Olihan se jo 1800-luvun lopulla Suomen ensimmäisen junaradan päätepiste, eli Helsingistäkin pääsi Hämeenlinnaan kätevästi.

Vanha kuva talosta Hämeenlinnassa
Rauhan talo Hämeenlinnassa.
Suomen kaupunkeihin perustettiin 1800- luvun lopulla anniskeluyhtiöitä hillitsemään kansan juopottelua. Hämeenlinnassa yhtiö rakennutti oman talon vuonna 1889. Talo on edelleen komistamassa Hämeenlinnan keskustaa.

Olutta pantiin Suomessa jo keskiajalla, mutta varsinainen kaupallinen panimotoiminta alkoi 1700-luvun loppupuolella. Kehitys oli hidasta. Vuonna 1850 Suomessa oli kuusi panimoa. Kaksi Kuopiossa, yksi Helsingissä, Turussa, Vaasassa ja Viipurissa.

Jo kymmenen vuoden kuluttua panimoita oli maassamme 38 ja vuosisadan loppuun mennessä panimotoiminnasta oli tullut merkittävää teollisuutta. Parhaimmillaan panimoita oli 90.

Lönnholtzin panimo 1800-luvun lopulla. Panimo perustettiin Hämeenlinnaan vuonna 1850, jolloin kaupalliset panimot olivat vielä harvinaisia. Kuva: Hämeenlinnan kaupunginmuseo

Keskiajalla Suomessa juotiin ja pantiin paljon olutta. Esimerkiksi Hämeen linnassa jokaiselle työntekijälle varattiin kolme litraa olutta päivässä. Olut oli usein terveellisempää kuin vesi, koska oluen valmistusprosessissa vesi kiehautetaan. Vesi taas oli varsinkin kaupungeissa usein likaista.

Viinanpoltto yleistyi jo 1600-luvulla ja paloviina korvasi nautintoaineena hiljalleen oluen. Toki oluttakin nautittiin.

Juuri paloviinan "runsas" käyttö herätti 1800-luvun loppupuolella vahvistuneen raittiusaatteen. Lopulta raittiusihmiset saivat huomattavia rajoituksia viinanpolttoon ja jakeluun. Useissa kaupungeissa perustettiin anniskeluyhtiöitä, joiden tarkoitus oli hillitä kansan viinanjuontia.

Hämeenlinnassa anniskeluyhtiö perustettiin vuonna 1885. Pari vuotta sen jälkeen voimaan tullut laki antoi kaupunkien valtuustoille vallan lakkauttaa paloviinan myynti. Raittiusliike vaati myyntikieltoa, jolloin Hämeenlinnan valtuusto päätti monopolisoida myynnin vuonna 1904.

Suomen oloissa Hämeenlinnan monopoli oli harvinaisen tiukka, kertoo alkoholihistoriaan kaupungissa perehtynyt museolehtori Jyrki Nissi Hämeenlinnan kaupunginmuseosta.

Juhannusviinojen hakijat jonottavat Anniskeluyhtiön porttikäytävässä vuoroansa vuonna 1900. Kuva: Hämeenlinnan kaupunginmuseo

– Viinit ja sitä vahvemmat alkoholijuomat olivat anniskeluyhtiön määräysvallassa. Niitä sai ostaa vain anniskeluyhtiöstä. Anniskeluun oli lupa ainoastaan yhtiön omalla ravintolalla ja kahdella muulla ravintolalla. Ravintolat eivät saaneet edes ottaa voittoa viinanmyynnistä, vaan viina tuli tarjoilla sisäänostohintaan.

Aleksis Kivi kertoi viinan kiroista toista sataa vuotta sitten

"Kaikki on juotu, niin nauriskuorman hinta, kuin sekä kodon että kylän säntirahat, ei äyriä jälellä löydy." Iivarin "pohmeloinen" tuska Aleksis Kiven Nummisuutareissa (1864), on aikalaiskuvaus kaupunkielämän houkutuksista.

Maaseutu oli verraten kuivaa aluetta, etenkin, kun viinan kotipoltto kiellettiin lailla 1866. Kaupunkien kapakoissa viina oli olutta suositumpaa.

Vanha katunäkymä Hämeenlinnasta
Ulkokuva kirjastosta
Viinatehdas "Pikkubränni" Hämeenlinnassa. Nykyisin samalla paikalla on kaupungin pääkirjasto. Kuvat: Hämeenlinnan kaupunginmuseo ja Antti Ruonaniemi Yle

Aleksis Kivi laittoi vielä Seitsemässä veljeksessäkin (1870) Simeonin ja Eeron kokemaan kovia kapakoitten täyttämässä Hämeenlinnassa:

"Missä ja kuinka olivat hävittäneet kuorman hinnan? Oli se Hämeenlinnassa menetetty viinaan ja vehnäpulliin; ja näinpä nyt tyhjin kourin ja kovin pohmeloisina lähenivät he kotoansa."

Kiven kertomukset olivat ehkä omista kokemuksista kirjoitettua fiktiota, mutta meno oli tosielämässäkin hurjaa muutaman tuhannen asukkaan Hämeenlinnassa. Museolehtori Jyrki Nissi kertoo myöhemmin runoilijana kuuluisaksi tulleen Larin-Kyöstin nuoruuden hölmöilyistä.

– Larin-Kyösti tempaisi kahden kaverinsa kanssa kännin halvalla Muscat viinillä. Pojat olivat sitten tervanneet juorupeilejä ja soittaneet suutaan piioille ja ilta oli huipentunut joukkotappeluun Tähtipuistossa (nykyinen Sibeliuspuisto). Se johti poikien karkottamiseen kaupungista, Larin Kyösti paimennettiin Tuulokseen.

Larin-Kyöstin kuuluisampi koulutoveri, Eino Leino, kävi myöhemmin vanhassa koulukaupungissaan Hämeenlinnassa ja nautti kaupungin ravintolaelämästä. Kuvassa Leino Hämeenlinnan puistoravintolassa noin 1900 istumassa toinen oikealta     Kuva: Hämeenlinnan kaupunginmuseo

Alun perin ruotsalaisen Larin-Kyöstin (alkuperäiseltä nimeltään Karl Gustaf Larson) vanhemmat perustivat Hämeenlinnan kaupunginhotellin ravintoloineen. Karkotus Tuulokseen herätti Larin-Kyöstistä hämäläisen runoilijan.

Hämeenlinnasta kotoisin olleen näyttelijän Tauno Palon vaari työskenteli alkoholitehtaalla, jossa työntekijät usein pääsivät työpäivän päätteeksi nauttimaan holipompelia. Heikki Notko kertoo. Kuvaus: Dani Branthin.

Krouveja joka kulmalla

Suomalaisten selvä enemmistö, eli yli 90 prosenttia väestöstä, asui vielä 1800-luvulla maaseudulla. Kaupungit olivat pieniä. Vuonna 1850 Helsingissä oli hieman alle 21 000 ja Turussa hieman yli 13 000 asukasta. Muissa kaupungeissa oli selvästi vähemmän asukkaita.

Kaupungit olivat pieniä, mutta niistä ei puuttunut anniskelupaikkoja. Erityisesti Hämeenlinna oli kuuluisa kapakoistaan. Kohta kaupungin perustamisen jälkeen (1639) Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherra (Ernest Johann Creutz) kirjoitti Hämeenlinnan porvareista vuonna 1662: "Heidän varansa ja voimansa eivät ulotu muuhun kuin kaupantekoon." Kaupanteolla maaherra tarkoitti krouvaamista eli kapakanpitoa.

Runoilija Larin-Kyöstin vanhempien omistama Hämeenlinnan kaupunginhotelli ravintoloineen nousi torin laidalle vuonna 1850. Kuva: Hämeenlinnan kaupunginmuseo

Tullinhoitaja Johan Wallman kirjoitti ylitullijohtokunnalle vuonna 1736: "Mitä tämän kaupungin pääasialliseen voimaan ja kauppaan tulee, on se oluen ja paloviinan krouvaaminen (kapakanpito), jota porvaristo ja asukkaat aina kaupungin perustamisesta asti ovat harjoittaneet".

Hämeenlinnassa oli vuonna 1850 alle 3000 asukasta, mutta kapakoita riitti. Museolehtori Jyrki Nissi tietää syyn.

Museolehtori Jyrki Nissi on perehtynyt Hämeenlinnan alkoholihistoriaan. Nissin taustalla Hämeenlinnan väkijuomien vähittäismyynti- ja anniskeluyhtiön edelleen pystyssä oleva komea toimitalo. Kuva: Antti Ruonaniemi / Yle

– Hämeenlinna oli jo tuolloin keskeisellä paikalla Etelä-Suomessa. Matkailijoita oli paljon ja kulkijat pysähtyivät Hämeenlinnassa.

Matkat tehtiin ennen 1900-lukua pääasiassa kävellen tai hevoskyydeillä. Raskaan matkan jälkeen pienenkin kaupungin palvelukset houkuttelivat. Ja ensimmäisen vuonna 1862 rakennetun Helsingistä lähteneen rautatieyhteyden päätepisteenä oli Hämeenlinna, joten kaupunki vilkastui entisestään.