1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronapandemia

Pekka Juntin kolumni: Vapaudenjälkeinen aika

Pitkiä autojonoja rajalla ja ruotsalaisten pelkoa: Suomi rikkoo kansainvälisiä sopimuksia rajoillaan ja vaarantaa samalla sekä Tornionlaakson että Euroopan idean, kirjoittaa Juntti.

1990-luvun loppuvuosina latelin lukion keskusradioon niin EU-vastaisen aamunavauksen, että EU-myönteinen rehtorimme teki siihen poikkeuksellisesti vastineen. Mutta Eurooppaan minä silti kiinnityin. Nyt tuntuu, ettei olisi kannattanut.

Minun piti käydä pois Tornionlaaksosta, lukea viisi vuotta politiikkatieteitä yliopistossa ja kasvaa aikuiseksi ennen kuin tajusin, mikä on Suomen paikka maailmassa ja miksi rehtori reagoi niin voimakkaasti aamunavaukseeni.

Suomi on pieni maa. Se tarvitsee kumppaneita. Suomi kyyristeli Neuvostoliiton pahanhajuisessa kainalossa sodanjälkeiset vuosikymmenet. Se oli yksi syistä, miksi johtavat poliitikot ajoivat EU-jäsenyyttä niin voimakkaasti. Suomi kuului länteen.

EU on ennen muuta rauhan projekti, ja rauha syntyy ihmisten välisestä luottamuksesta. Tapasin eurooppalaisia opiskelija-arjessani, sillä EU:n Schengen-sopimus antoi ihmisille vapauden kulkea. Ymmärsin, että rauha luodaan arkisissa kohtaamisissa.

Yliopistoreissuni jälkeen palasin Tornionlaaksoon. Pian ostimme vaimoni kanssa talon Tornionjoen länsirannalta Ruotsista. Sanoin maastamuuttoa ihmetteleville, että samahan se on, kummalla puolella Väylää sitä asuu.

Rajoilla ei ollut EU:ssa ja Pohjoismaissa väliä. Vanha tornionlaaksolainen tapa elää rajoista piittaamatta oli suorastaan uuden eurooppalaisen ajan ideaali. Olin ylpeä tästä seudusta. Tuntui, että Tornionlaakso oli erityinen paikka, jossa jokivartinen kansa liotti valtioiden rajat ja tavat Tornionjoessa niin vasiten, ettei äkkinäinen tiennyt kumpi kuuluu kummalle.

EU-jäsenyyden myötä rajayhteistyötä syvennettiin entisestään. Perustettiin kielikoulu, jossa molempien maiden lapset kulkivat saman katon alla. Jääpalloa pelattiin yhteisellä joukkueella korkeimmalla sarjatasolla.

Huimin hanke oli rakentaa kaupunkien keskustat yhteen. Tornio rakensi kauppakeskuksen. Haaparanta sai aikaan vain suuren kuopan ja betonipilarit. Nyt tiirojen valtaama monttu makaa sijoillaan kuin avonainen hauta, jossa makaa rajayhteistyön märkänevä ruumis.

Tuntuu, että kaikki se, minkä varaan rakensin elämäni Tornionlaaksossa, on poissa.

On kesä 2021. Vapaudenjälkeistä aikaa vartioidulla rajalla on kestänyt liki puolitoista vuotta. Tuntuu, että kaikki se, minkä varaan rakensin elämäni Tornionlaaksossa, on poissa.

Valtiot osoittivat, että valtion rajat ovat tärkeämpiä kuin rajaseudun ihmiset. Suomi näytti, että kansainväliset sopimukset on tehty rikottaviksi. EU-kansalaista tulisi EU:n Perusoikeuskirjan (siirryt toiseen palveluun) mukaan kohdella yhdenvertaisesti.

Sisärajavalvonta (siirryt toiseen palveluun) on jatkunut pian vuoden kauemmin, kuin Schengenin sopimus antaa myöten. Pohjoismaiden liki 70 vuotta vanha sopimus passivapaudesta ja vapaasta liikkumisesta ei tarkoittanut kovassa paikassa mitään.

En olisi uskonut Suomestani.

Kertoo karua kieltä Suomen naapurisuhteiden tilasta, että Viron pääministeri puhuttelee pääministeriä avoimella kirjeellä (siirryt toiseen palveluun) muutamaa päivää ennen kuntavaaleja. Eikä Pohjoismaista neuvotteluhenkeä löytynyt kriisin keskeltä Tukholmasta, vielä vähemmän Oslosta.

Viruksen puhti katoaa rokotusten myötä. Ruotsin tautitilanne on parempi kuin Suomessa (siirryt toiseen palveluun) ja osa Ruotsin rajakunnista nollassa (siirryt toiseen palveluun) jo monen viikon ajan, mutta Tornionlaakso ei vain saa vapauttaan. Rajoituksia on vaikeampi asettaa kuin ottaa pois.

Jos haluan viedä pojan TP-47:n jalkapalloharjoituksiin, matkaan on varattava valtavasti aikaa. Normaalisti matkaan kuluu kahdeksan minuuttia, nyt ei tiedä kuluuko testaamisesta tukkeutuneella rajalla viisi minuuttia vai kaksi tuntia. Viime kerralla matkaan meni tunti.

Osa suomalaisista varoo minua ruotsalaisuuteni takia.

Arjen ongelmia ja elinkeinojen kriisiä enemmän minua huolettavat ihmisten mieliin piirtyneet henkiset jakolinjat.

Netin toriparlamentti on julmistellut pitkin pandemiaa Ruotsille. Ruotsi kuulemma tekee Tegnellin johdolla suomalaisten kansanmurhaa. On väitetty, että Ruotsi valitsi talouden vanhusten sijaan.

Lääkärit ovat toista vuotta varoitelleet Ruotsin tartunnoista, sanoneet, ettei pidä mennä Haaparantaan. Ruotsissa majaili näkymätön paha, joka koska tahansa vyöryy isänmaahan.

Media toisti viestin. Näyttää, että sanoma on mennyt perille, sillä osa suomalaisista varoo minua ruotsalaisuuteni takia.

Kyläpaikassa sukulaisperhe haluaa tulla ulos ennen kuin astun sisään taloon. Kaveri pyytää, että puemme maskit automatkan ajaksi.

Järkipuhe todennäköisyyksistä, Haaparannan hyvästä tautitilanteesta tai sairastamastani taudista ei auta, sillä pelko ei ole rationaalista.

Raja on piirretty syvälle mieliin. Rajajoki ei yhdistä, se erottaa. Siitä on tullut vallihauta.

Tämä ei ole enää se Tornionlaakso, johon kasvoin. Viime viikot olen selaillut talojen myynti-ilmoituksia jostain kaukaa, mutta tuskin minusta on lähtemään.

Pekka Juntti

Kirjoittaja on Ruotsin Tornionlaaksossa asuva, Suomessa elävä toimittaja ja kirjailija, joka kaipaa vapauttaan.

Kolumnista voi keskustella 22.7. klo 23.00 saakka.