1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ilmastopolitiikka

Ministeri Mikkonen pettyi EU:n hiilinielutavoitteeseen: "Tämä ei ole kovin kunnianhimoinen"

EU:n Suomelle esittämä hiilinielutavoite on selvästi pienempi kuin Suomen metsien hiilinielu oli viime vuonna. Myös metsäteollisuus myöntää, että EU:n komission ilmastopaketin asettama maali on saavutettavissa.

Ympäristöministeri Krista Mikkonen (vihr.) A-studiossa.
Ilmasto- ja ympäristöministeri Krista Mikkosen (vihr.) mukaan EU:n hiilinielutavoite olisi voinut olla suurempi. ”Metsien hakkuissa ei ole kyse vain nielun koosta, vaan siitäkin, miten huolehditaan metsien monimuotoisuudesta.”

Ilmasto- ja ympäristöministeri Krista Mikkonen (vihr.) katsoo, että EU:n komission itselleen asettama hiilinielutavoite jäi vaatimattomaksi.

– Koko Euroopan nielutavoite on 310 miljoonaa tonnia. Meillähän oli Euroopassa sen tasoinen hiilinielu noin kymmenen vuotta sitten eli ei tämä tavoite itse asiassa ole kovin kunnianhimoinen siihen nähden.

EU:ssa hiilinielut tulisi saada asetetulle tasolle vuoteen 2030 mennessä. Jäsenmaille on jyvitetty kansalliset tavoitteet, esimerkiksi Suomen nielujen tulisi olla 17,8 miljoonan tonnia vuosikymmenen lopussa.

Suomelle asetettu tavoite on pienempi kuin Suomen metsien hiilinielu oli viime vuonna. EU:n ehdotus ei siis vaatisi Suomea kasvattamaan nielujaan merkittävästi nykytasosta.

– Olisin ajatellut, että se (Suomen osuus) olisi voinut olla vielä suurempi kuin 17 miljoonaa tonnia. Jos ajatellaan meidän omaa hiilineutraaliustavoitetta 2035, niin siinä me olemme ajatelleet, että nielujen tulisi olla 21 miljoonaa tonnia. Se on 2000-luvun alkupuolen keskiarvoa, Mikkonen sanoo.

Metsäteollisuus ry ehti jo tuoreeltaan kutsua EU:n ilmastopakettia "jarruohjelmaksi" (siirryt toiseen palveluun). Toimitusjohtaja Timo Jaatinen kuitenkin myöntää, että Suomen hiilinieluille asetettu tavoite ei ole mahdoton saavuttaa. Hän korostaa, että hakkuumäärät vaihtelevat vuodesta toiseen, minkä takia on tärkeintä keskittyä metsäteollisuuden pitkän aikavälin kestävyyteen.

– Vuodet eivät ole veljiä keskenään. Meidän hiilinielu oli viime vuonna niin suuri, koska meillä oli lakot, tehtaat seisoivat. Meillä oli koronasta seuraava laskukausi. Nyt meillä on taas toisenlainen vuosi, nousukausi, hän kuvaa.

Keskustelu metsien ja kosteikkojen hiilinieluista liittyy EU-komission keskiviikkona julkaisemaan ilmastolakipakettiin (siirryt toiseen palveluun). Sen tavoite on vähentämään ilmastopäästöjä 55 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.

Paketissa esimerkiksi Ruotsilla on selvästi suurempi hiilinielutavoite kuin Suomella, samoin Puolalla, Italialla, Ranskalla, Espanjalla ja Saksalla.

Ministeri Mikkonen korostaa, että Suomen pitää huomioida metsien käytössä muutakin kuin ilmasto ja hiilinielut, esimerkiksi luonnon heikkenevä monimuotoisuus. Hän ja Jaatinen ovat yhtä mieltä, että metsien käytössä tulee nähdä myös mahdollisuuksia ilmastonmuutoksen hillitsemisessä.

– Kyllä puusta on moneen fossiilisten korvaajana. On ollut omituista, että tätä ymmärrystä komissiossa ei ole ollut. Tässä tarvitaan päästöjen vähentämistä, hiilensidontaa mutta myös fossiilisten tuotteiden korvaamista puupohjaisilla, ja tässä Suomella on syytä heiluttaa lippuaan, Jaatinen sanoo.

Katso A-studion keskustelu kokonaisuudessaan Yle Areenasta.

15.7. Lisätty komission esittämän hiilinielutavoitteen aikataulu. Tarkennettu Suomelle asetetun tavoitteen ja viimevuotisen hiilinielun vertailua.

Lue lisää:

Ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen odotti ilmastopaketilta enemmän, mutta pitää radikaalina tavoitetta vaihtaa autokanta päästöttömäksi

EU haluaa uusista autoista päästöttömiä 14 vuodessa, päästökaupan autoiluun ja asumiseen sekä tukea köyhille – täältä löydät ilmastopaketin sisällön sekä eri tahojen reaktiot