1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Syyria

Syyriasta luovutettiin Suomeen al-Holissa ollut nainen ja hänen kaksi lastaan

Suomen viranomaiset hakivat kolmikon Syyriasta keskiviikkona. Suomeen he saapuivat perjantaina.

Kuvituskuva. Al-Holin vartioidussa leirissä elää kymmeniätuhansia ihmisiä. Naiset ja lapsi kuvattuna leirillä viime vuoden tammikuussa. Kuva: Otso Reunanen / Yle

Suomen viranomaiset ovat hakeneet Syyriasta kotiin suomalaisnaisen ja hänen kaksi alle kouluikäistä lastaan. Kaikki ovat Suomen kansalaisia.

Asian vahvistaa Ylelle ulkoministeriön erityisedustaja Jussi Tanner.

Kurdiviranomaiset luovuttivat naisen ja lapset Tannerille keskiviikkona Qamishlissa Pohjois-Syyriassa. Nainen oli ollut lapsineen al-Holin leirillä, mistä heidät viime vuonna siirrettiin Rojin leiriin.

Nyt perhe on Suomen viranomaisten hallussa. Tannerin mukaan kotiutettujen kunto on päällisin puolin hyvä.

– Voisi sanoa, että lapset vaikuttavat ihan normaaleilta lapsilta, Tanner sanoo.

Kotiutettujen tilan arviointia jatketaan vielä.

–2,5 vuoden vankileirillä olo varmasti jättää jälkensä.

Tannerin mukaan kotiutetulla äidillä ei ollut suomalaista puolisoa.

– Äidin mahdolliset rikokset selvitetään ja lasten olosuhteet suojellaan, Tanner sanoo.

Takana lähes vuoden työskentely

Kotouttamista on pohjustettu syksystä 2020. Ongelmana on ollut se, että paikallisen linjauksen mukaisesti alueelta on luovutettu vain orpoja ja humanitaarisia erityistapauksia. Linja muuttui kesäkuussa.

Samalla myös monet länsimaat ovat olleet haluttomia kotouttamaan kansalaisiaan.

Suomeen on aiemmin palannut Syyriasta kuusi äitiä ja parikymmentä lasta. Al-Holin leirissä oli ainakin 11 suomalaisnaista ja kolmisenkymmentä lasta.

– Noin kaksi kolmasosaa suomalaisista on kaikkiaan kotiutettu. Jäljellä on vielä kymmenkunta lasta ja muutama nainen, Tanner sanoo.

Suurin osa alueelle jääneistä on edelleen al-Holilla.

Tiedonsaanti alueelta on heikentynyt, ja kaikkien suomalaisten olinpaikka ei ole kaiken aikaa tiedossa, Tanner kertoo.

Hänen mukaansa jokaisen aikuisen osalta sovelletaan yksilökohtaista turvallisuusharkintaa.

Tanner ei ota kantaa siihen, ovatko kaikki vielä leireillä olevat aikuiset ilmaisseet halunsa palata.

– Pyrkimyksenä on kotiuttaa kaikki suomalaiset heti kun se on mahdollista, Tanner sanoo.

Ääriliike Isisin alueella oleskelleet ulkomaalaiset naiset ja lapset kerättiin leireihin Pohjois-Syyriassa, sitä myötä kun liike menetti alueitaan kurdijohtoisille joukoille. Isisin viimeinen linnake Itä-Syyriassa kukistui alkuvuonna 2019.

Aiheesta aiemmin:

EU, USA ja Syyrian kurdit puivat Isisin alueelta kiinniotettujen ulkomaalaisten kohtaloa – Suomen edustaja: "Kovin kauan ratkaisua ei voida enää odottaa"

Suomen viranomaiset hakivat kaksi al-Holin leirin naista ja kuusi lasta – UM kotiutti ensimmäistä kertaa äitejä

Al-Holista palasi jälleen äiti lapsineen Suomeen – UM myönsi matkustusasiakirjat mutta ei auttanut perhettä paossa