1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. hautausmaat

Pariisissa on Père-Lachaise, mutta suomalaisillakin hautausmailla riittää yllättävää katsottavaa: kalmistoturismi saa miettimään elämän suuria kysymyksiä

Hautausmaille tehdään nyt retkiä, joiden kautta halutaan tutustua paikallishistoriaan. Samalla haetaan mielenrauhaa ja myös inspiraatiota taiteelliseen tuotantoon.

Kirjailija Artemis Kelosaari Mikkelin vanhalla hautausmaalla, joka otettiin käyttöön 1800-luvun puolivälissä. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Viuhkamaiset, tuuheat kuusenoksat pudottavat varjojaan ruostuneiden, roudan kallistamien rautaristien ja ajan patinoimien hautamonumenttien päälle. Puiden oksilla taiteileva tiainen säksättää varoitusääntään. Kuunliljan lilanväriset kukat huojuvat tuulessa ja auringonvalo läpäisee niiden hentoja rakenteita.

Tällaiselta näyttää Mikkelin vanha hautausmaa helteisenä kesäpäivänä. Jos läheiseltä kadulta ei kuuluisi liikenteen ääniä, voisi kuvitella olevansa jossakin huomattavasti kauempana kuin reilun kilometrin päässä kaupungin ydinkeskustasta – syrjäisessä ja vähän mystisessäkin paikassa.

– Tämä on melko tyypillinen hautausmaa 1800-luvulta, jolloin tämä on ollut käytössäkin. Täältä löytyy sekä rautaristejä että suurikokoisia hautakiviä, joita ei ole tehty kantti kertaa kantti -tyyliin, vaan joista löytyy runsaasti visuaalisuutta ja katseltavaa, kirjailija Artemis Kelosaari toteaa ja kääntyy samalla tutkimaan hautakiveen goottilaisella kirjasintyypillä kaiverrettua tekstiä.

Hautausmaan kiviaidan päällä kasvaa sammalta ja erilaisia jäkälälajeja. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Toisinaan ihmisen valmistaman tuotoksen ja aidon ja alkuperäisen luonnon samankaltainen ornamentiikka sulautuvat toisiinsa lähes saumattomasti. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
1800-luvun tyylikäs, ruosteen patinoima rautaristi. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Hautausmaa saa mielikuvituksen laukkaamaan

Kummitustarinoihin keskittyvistä teoksistaan ja Kannibaalikirjastaan tunnettu Kelosaari on intohimoinen kalmistoturismin harrastaja, ja nyt vuorossa on Mikkeli. Samalla reissulla kirjailija ja hänen puolisonsa ovat jo ehtineet vierailla Rääkkylän kylän hautausmaalla, Savonlinnan Vuoriniemessä sekä Puumalan kirkkomaalla.

Kelosaaren mielestä hautausmaa on monestakin syystä mitä oivallisin matkakohde.

– Nykyelämä on varsin kaoottista, ja siihen kuuluu oleellisena osana miljoonien ärsykkeiden suma, mutta hautausmaat ovat vastavuoroisesti sekä rauhoittavia että esteettisiä paikkoja. Lisäksi niistä löytyy runsaasti paikkakuntakohtaista historiaa, ja ne pistävät miettimään elämän suuria kysymyksiä.

Kirjailija Artemis Kelosaaren mukaan hautausmaat inspiroivat ajattelemaan elämän suuria kysymyksiä. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Elämän suurilla kysymyksillä Kelosaari viittaa latinankieliseen memento mori -fraasiin: hautausmaa muistuttaa ihmisolennon kuolevaisuudesta ja siitä, että maallisen tomumajan päätepiste löytyy mullan alta. Kuolemaa ei vältä kukaan.

– On mielenkiintoista pohdiskella, mitä ihmisestä jää jäljelle kuoleman jälkeen. Onko se sitten pelkkä ristiin tai kiveen kaiverrettu nimi, vai kenties jotakin muuta.

Hautausmaiden ilmapiiri saa usein Kelosaaren mielikuvituksen laukkaamaan: mikä on mahtanut olla tuon henkilön tarina, ja millainen hänen elinkaarensa on ollut.

– Ajatuksia herää, kun henkilön syntymä- ja kuolinvuodessa näkyy jotakin erikoista, jos henkilö esimerkiksi on kuollut hyvin nuorena tai jos puolisoiden ikäero on suuri.

Vanhojen hautausmaiden traagisiin puoliin kuuluvat tekstit, joissa surraan pikkulapsia ja vastasyntyneitä. Kelosaari vetää tästä suoran linkin nykypäivään.

– Tällä hetkellä lapsikuolleisuutta ehkäistään esimerkiksi rokotuksilla. Sanoisin, että rokotekriittiset haikailevat takaisin maailmaa, jossa nainen synnytti toistakymmentä lasta ja hautasi heistä puolet, Kelosaari täräyttää.

Routa ja aika ovat kallistaneet isokokoista raudasta valmistettua hautamuistomerkkiä. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Katkenneen rautaristin ajan patinoima alaosa 1800-luvulta. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Hautamuistomerkin tyylikästä koristelua. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Hautausmaa kertoo aikansa kauneusarvoista

Mikkelin vanhan hautausmaan historia ulottuu 1800-luvun puoliväliin, ja esimerkiksi vuonna 1873 hautausmaan ympärille rakennettiin satojen metrien pituiset komeat kivimuurit. Arkkuhautauskäytössä hautausmaa oli 1900-luvun alkuun saakka, sitten seurasi pitkä tauko, jonka jälkeen se otettiin uudestaan käyttöön 1980-luvulla. Vuonna 2000 sinne rakennettiin Veteraanilehto.

Artemis Kelosaaren mukaan vanhoilla hautausmailla – kuten Mikkelissäkin – näkee selvästi, kuinka kulttuuri, asenteet ja kauneuteen liittyvät arvot ovat vuosien ja vuosisatojen saatossa muuttuneet.

– Täällä näkee vielä sen maailman, jossa arvostettiin kauneutta. Modernien hautausmaiden laatikkomaiset, matkalaukun malliset ja tiukasti rivissä olevat kivet taas muistuttavat nykylähiöiden rakennustyyliä.

Vanhoilla hautausmailla tulevat myös selvästi esille yhteiskunnan silloinen rakenne ja vaikkapa säätyerot, jotka aiemmin määrittivät ihmisen asemaa Suomessakin.

– Täällä on sekä isoja, näyttäviä sukuhautoja että pienempiä, vaatimattomia hautakiviä. Alun perin kokonaiskuva on varmastikin ollut erilainen: esimerkiksi köyhien puusta valmistetut ristit ovat lahonneet jo aikoja sitten.

Mikkelin vanha hautausmaa kielii myös aikoinaan varsin vauraasta ja kansainvälisestä provinssikaupungista, jossa kulttuuri on ollut näkyvästi esillä. Hautakiviin on kaiverrettu suomen lisäksi tekstejä niin venäjäksi, ruotsiksi kuin saksaksikin. Vuonna 1866 hautausmaalle on esimerkiksi haudattu Sachsenissa syntynyt Musik Director eli orkesterinjohtaja David Neumann.

Orkesterinjohtaja David Neumannin hautakivi. Tekstin mukaan Neumann oli syntynyt Saksan Sachsenissa. Mikkelin vanhalta hautausmaalta löytyy tekstejä usealla eri kielellä, mikä kertoo paikkakunnan olleen 1800-luvun puolivälissä varsin kansainvälinen. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Tietyistä kuvakulmista tarkasteltuna Mikkelin vanha hautausmaa voisi sijaita keskellä erämaata. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Rautaristi ja omalle ajalleen tyypillistä rauta-aitaa. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Itä-Suomessa sijaitsee pahaenteinen kalmisto

Hautausmailla ja kalmistoturimisilla on ollut myös merkittävä sija taiteellisena inspiraationlähteenä. Kuuluisimpiin hautausmaateemaisiin runoihin kuuluu Thomas Grayn Elegia maakylän kirkkomaalla -runoelma (1751), jossa "ehtookellot soivat lyönnein verkkaisin".

Hieman myöhemmin samalla vuosisadalla Englannnissa vaikuttanut Graveyard poets -ryhmä kirjoitti runoja, joissa hautausmaahan liittyvät elementit, kuten arkut, muistokirjoitukset, madot ja luut olivat vahvasti läsnä. Taiteessa hautausmaata on useimmiten joko romantisoitu tai siitä on tehty kauhuelementti, jonka uumenista nousee ihmislihaa himoavia, puoliksi mädäntyneitä zombeja.

Myös Artemis Kelosaari on poiminut inspiraatiota hautausmaalta taiteelliseen tuotantoonsa.

– Olen kirjoittanut runoja hautausmailla, mikä on luontevaa, koska kyseessä on rauhallinen ja visuaalinen ympäristö. Eräs pieni Joensuun lähellä sijaitseva hautausmaa taas innoitti minua kirjoittamaan itäsuomalais-goottilaisen kauhunovellin.

Tällä hetkellä hautausmaaturismin ykköskohteisiin kuuluvat muun muassa Pariisin Père-Lachaise ja New Yorkin Woodlawn, mutta Suomesta löytyy kohteita, joiden kaltaisia ei muualla välttämättä ole tarjolla.

Ajan kuluttamat hautamuistomerkit saavat mielikuvituksen liikkeelle: millainen on tämän henkilön tarina? Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Artemis Kelosaari tutkimassa komeaa, taidokkaasti koristeltua rautaristiä. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Johan Daniel Poppiuksen uusklassista tyyliä edustava hautamuistomerkki. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Artemis Kelosaarelle ovat jääneet mieleen etenkin kaksi itäisen Suomen Tuupovaaran entisessä pitäjässä sijaitsevaa erämaakalmistoa, Pörtsämö ja Suvensaari.

– Suvensaari on todellinen mysteeripaikka. Perimätiedon mukaan se oli käytössä jo pakana-aikoina, kunnes se muuttui ortodoksien ja luterilaisten yhteiseksi hautausmaaksi. Heti toisen maailmansodan jälkeen hautaaminen Suvensaareen loppui kuin seinään syistä, joita en tiedä. Tällä hetkellä se on hieman pahaenteinen, kuolemanhiljainen paikka, jossa on sammaloituneita hautakiviä ja lahonneita puisia ikonipylväitä.

Oli kyseessä sitten erämaakalmisto tai suurkaupungin näyttävät monumentit, kuuluu hautausmaaturismiinkin selvä etiketti.

– Hautausmaaturisti ei metelöi eikä huuda. Jos hautausmaalla on surevia omaisia, heidän oikeuttaan surra rauhassa tulee kunnioittaa. Yleensäkin kyse on historian ja menneisyyden kunnioittamisesta, Artemis Kelosaari painottaa.

Äskettäin Kelosaari heräsi varsin mielenkiintoiseen ajatukseen, jonka hän löysi kuolemankulttuurin tutkija Laura Jetsun kirjoituksesta.

– Hautausmaa, se on elävän elämän varjo.

Hautausmaalla kasvaa komeita kuusia, joiden varjoisat oksat tuovat sinne ajatonta tunnelmaa. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle