1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. majakka-alukset

Suomen viimeinen majakkalaiva palaa Suomenlinnasta Kotkaan – pahoin vaurioitunutta runkoa korjattiin yli puoli vuotta

Suomen viimeinen majakkalaiva Kemi on ollut alkuvuoden kunnostettavana Helsingissä. Siellä korjattiin aluksen runkoa. Nyt alus palaa Kotkaan, missä kunnostustyöt jatkuvat.

Majakkalaiva Kemi telakoinnin jälkeen kesäkuussa. Kuva: Museovirasto

Majakkalaiva Kemi palaa Helsingistä takaisin Kotkan Kantasatamaan perjantaina.

120-vuotias Kemi on Suomen viimeinen käytössä ollut majakkalaiva. Se on ollut alkuvuoden kunnostettavana telakalla Suomenlinnassa.

Vuonna 1901 valmistuneen Kemin tehtävänä oli aikanaan toimia varamajakkana ja luotsivartiopaikkana. Majakkalaivana se toimi viimeisen kerran vuonna 1974.

Suomen merimuseon kokoelmaan kuuluva Kemi ehti kellua vuosien ajan huputettuna Kotkan Kantasataman laiturissa, kunnes vuonna 2019 hallitus myönsi lisätalousarviossaan aluksen korjaamiseen lähes 900 000 euroa. Viime marraskuussa Kemi viimein hinattiin kunnostettavaksi Suomenlinnan telakalle.

Vaurioita paljastui luultua enemmän

Suomenlinnan telakalla Helsingissä on viime kuukausien ajan kunnostettu majakkalaivan runkoa.

Aluksen pilssistä poistettiin sinne 1980-luvulla valettu betoni ja ajan kuluessa syntynyt ruoste. Aluksen runkolevytyksestä paljastui tällöin enemmän iän tuomaa vauriota, kuin kunnostusta edeltävissä kuntokartoituksissa oli havaittu. Isoimmat vaurioituneet alueet korjattiin uudella levytyksellä. Pienet syöpymät korjattiin pistehitsauksella.

Aluksella on 60 kölitukkia, joista 40 vaihdettiin, koska ne olivat huonokuntoisia.

Viime marraskuussa Kotkan Kantasamassa valmisteltiin majakkalaiva Kemiä hinattavaksi Suomenlinnaan. Kuva: Kirsi Lönnblad / Yle

Lisäksi telakalla muun muassa kunnostettiin ja maalattiin majakkalaivan kansirakenteita ja korjattiin majakan rungon ja aluksen konehuoneessa sijaitsevan höyrykattilan tukirakenteita. Myös laivan masto ja siihen liittyvä takilointi vaijereineen uusittiin.

Korjaustyöt jatkuvat Kotkassa

Majakkalaiva Kemi on yksi valtakunnallisesti merkittävimmistä museoaluksista.

Suomessa on ollut yhteensä 15 varsinaista majakkalaivaa. Ensimmäinen niistä rakennettiin vuonna 1868 ja viimeinen vuonna 1925.

Majakkalaivoista juuri Kemi on säilynyt erityisen autenttisena, ja sitä pidetään myös kansainvälisesti kiinnostavana.

Kotkassa Kemin korjaustyöt edelleen jatkuvat. Seuraavaksi edessä ovat esimerkiksi aluksen LVIS- ja sähkötyöt sekä sisätilojen pintakäsittely.

Kemi on tarkoitus avata yleisölle Merikeskus Vellamon laiturissa keväällä 2022. Sitä ennen alukseen rakennetaan myös näyttely. Samalla alukseen palautetaan Kotkassa kunnostetun majakan loisto.

Kemin on määrä saapua Kotkan Kantasamaan perjantaiaamuna.

Lue lisää:

Suomen viimeisen majakkalaivan vaiheista valmistui ennätyslaaja selvitys – Kemi palaa Kotkaan vapun tienoilla

Suomen viimeinen majakkalaiva hinataan vihdoin telakalle – liki 120-vuotiaan aluksen vuotoriski on niin suuri, että pumput lähtevät mukaan

Yli 100-vuotias majakkalaiva saamassa jättipotin – jäänmurtaja Tarmon varjoon jäänyt kirkkaanpunainen kaunotar korjataan lähes miljoonalla eurolla