1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. FC Lahti

Huippulaiturin siirto ulkomaille avaa nuorille näytönpaikkoja FC Lahdessa

Jalkapalloliigajoukkue FC Lahti ei ainakaan heti aio lähteä etsimään siirtomarkkinoilta pelaajaa Jasin Assehnounin jättämään aukkoon.

HIFK:n Jeremiah Streng ja FC Lahden Timi Lahti taistelivat pallosta maanantaina liigaottelussa Helsingissä. Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva

Jalkapalloliigajoukkue FC Lahti ei toistaiseksi etsi uutta vahvistusta joukkueeseen, vaikka laituri Jasin Assehnoun siirtyy Hollantiin.

Päävalmentaja Ilir Zeneli sanoo, että pelitapaa muokataan tarpeen mukaan, vaikka yksi avainpelaajista on poissa.

– Nyt joukkueen nuorilla pelaajilla on mahdollisuus nousta kokoonpanoon ja kantaa vastuuta.

Assehnounin siirtokorvaussummaa Zeneli ei kerro. Hän sanoo vain, että FC Lahti saa siirrosta korvauksen nyt ja tulevaisuudessa.

Lahtelaisjoukkue on liigassa neljäntenä. FC Lahti kohtaa perjantaina kotistadionillaan IFK Mariehamnin.