1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Koronatestaus

Ulkomaille matkustavan pitää käydä maksullisessa korona­testissä – käytännössä on kuitenkin vaikea valvoa, ettei testiä haeta ilmaiseksi julkiselta puolelta

Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila sanoo, että testaaminen on kallista ja siihen kuluu paljon terveydenhuollon henkilökunnan aikaa.

Sosiaali- ja terveysministeriön linjauksen mukaan matkailun vuoksi tehtävät koronatestit pitäisi itse kustantaa yksityisellä puolella. Kuva: Jari Kovalainen / Yle

Sosiaali- ja terveysministeriön linjauksen mukaan Suomesta ulkomaille suuntautuvaa matkailua varten tarvittavat koronatestit pitää tehdä yksityisen terveydenhuollon puolella. Ne ovat maksullisia.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS on Suomen suurin ja sen diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen pitää ministeriön kantaa ymmärrettävänä.

– Julkisen puolen voimavarat kävisivät monin paikoin varmasti vähiin, jos ulkomaanmatkalle lähtijätkin alkaisivat suuressa määrin käydä testissä julkisella puolella, vaikka erilaisten terveystodistusten laatiminen toki kuuluu myös julkisen terveydenhuollon lakisääteisiin tehtäviin, Lehtonen sanoo.

Hänen mukaansa julkisen puolen koronatestiin hakeutumisen syytä on kuitenkin vaikea varmuudella selvittää, kun kynnys testiin hakeutumiseen halutaan pitää matalana.

Julkisen puolen koronatestiin voi HUSissa hakeutua oirekartoituksen perusteella. Testiin haluava täyttää kyselylomakkeen, jossa kysytään mahdollisista oireista.

Diagnostiikkajohtaja Lehtosen mukaan koronainfektion oireet voivat kuitenkin olla varsin yleisluontoisia, kuten esimerkiksi päänsärkyä tai vatsakipuja.

– Niiden totuudenmukainen ilmoittaminen on tietysti omantunnon kysymys, ja koronan oireethan ovat hyvin yleisluontoisia. Monenko omatunto mahdollisesti hieman venyy, sitä on vaikea arvioida.

Linjaus testaamisesta koskee myös työmatkoja ulkomaille

Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikön Kirsi Varhilan mukaan ministeriön linjaus koskee sekä lomia että työmatkailua.

– Lomamatkoja varten tarvittavista testeistä ihmiset huolehtivat itse ja työmatkoja varten tarvittavista testeistä vastaavat lähtökohtaisesti työnantajat.

Varhila sanoo, että julkisen terveydenhuollon ensisijaisena tehtävänä on huolehtia sairauksien hoitamisesta ja pandemian kurissa pitämisestä.

Hän muistuttaa, että testaaminen on kallista ja siihen kuluu paljon terveydenhuollon henkilökunnan aikaa.

– Tavoitteena on, että tautitilanne saataisiin Suomessa pysymään aisoissa ja resurssit on nyt suunnattava tähän.

Diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtosen mukaan uutisointi deltavariantin leviämisestä on jälleen lisännyt koronatestien määrää. Kuva: Markku Pitkänen / Yle

Kela ei korvaa matkustamisen mahdollistavia koronatestejä.

HUSin diagnostiikkajohtajaja Lasse Lehtonen kertoo, että Kelalta saa korvauksen siinä tapauksessa, jos koronatesti tehdään sairauden hoitoa tai tutkimusta varten.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä on tehty viime aikoina noin 40 000 koronatestiä viikossa. Diagnostiikkajohtaja Lehtosen mukaan etenkin keskustelu deltavariantin leviämisestä on jälleen kasvattanut testimäärää.

–Testaus on kokonaisuutena toiminut lomakaudesta huolimatta hyvin, hän summaa.

Koronatestitodistuksen saa Omakanta-palvelusta

EU:n koronatestitodistus (siirryt toiseen palveluun) ja todistus sairastetusta koronavirustaudista löytyvät Omakanta-palvelusta. Myös yksityisellä puolella tehdyistä testeistä saa todistuksen samasta palvelusta.

Testitulostodistuksen saa, kun on käynyt koronatestissä ja saanut siitä tuloksen. Todistus näkyy Omakannassa uusimman testituloksen perusteella.

Todistuksen sairastetusta koronavirustaudista saa, kun on sairastanut koronan ja sairastuminen on varmistettu positiivisella PCR-testituloksella. Niin kutsutun pikatestin eli antigeenitestin tulos ei kelpaa todistamaan sairastettua koronavirustautia.

Lehtonen sanoo, että ulkomailta Suomeen palatessa koronatestiin voi edelleen mennä maksutta julkisen terveydenhuollon puolelle.

Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 21. heinäkuuta kello 23:een asti.

Lue lisää:

Putositko kärryiltä, saako taas matkustaa? Nämä koronarajoitukset muuttuvat: Rokotettu saa liikkua vapaasti, testauksesta kieltäytyjälle rangaistus

Suomi avaa maanantaina rajansa rokotetuille, myös suomalaiset voivat matkustaa Euroopassa "varovaisuutta noudattaen"

Analyysi: Matkailun rajoittaminen saa hallituksen kompastelemaan jälleen – uusi malli saa kritiikkiä niin etujärjestöiltä kuin oikeusoppineilta

Ministeriön esittämä entistä tiukempi koronatestaus rajoilla saa kritiikkiä – Finavia: "Riskeeraamme Suomen aseman lentoliikenteen solmukohtana"