1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. liikenneonnettomuudet

Kolmen auton kolarissa seitsemän loukkaantui – Peräänajon jälkeen auto ajautui vastaantulevien kaistalle

Onnettomuudessa oli osallisena seitsemän ihmistä, joista kaikki loukkaantuivat. Osa kolarissa olleista on lähetetty jatkotutkimuksiin.

Pirkanmaan Sastamalassa tapahtui kolmen henkilöauton kolari lauantai-iltana. Kuva: Heli Kaski / Yle

Kolmen auton kolarissa loukkaantui seitsemän ihmistä Sastamalassa tiellä 12, kertoo Pirkanmaan pelastuslaitos. Pelastuslaitos sai hälytyksen onnettomuudesta hieman puoli seitsemän jälkeen lauantai-iltana.

Onnettomuus tapahtui, kun Huittisten suunnasta tullut auto oli kääntymässä valtatieltä vasemmalle. Kääntyvän auton perään ajoi toinen henkilöauto, ja törmäyksen voimasta kääntymässä ollut auto ajautui vastaantulevien kaistalle. Tällöin Vammalan suunnasta tullut auto törmäsi vastaantulevien kaistalle joutuneen auton keulaan.

Pelastuslaitoksen mukaan kolarissa oli yhteensä osallisena seitsemän henkilöä, joista osa loukkaantui lievemmin. Osa kolarissa olleista on kuitenkin lähetetty jatkotutkimuksiin.

Liikenne on tiellä 12 poikki pelastuslaitoksen arvion mukaan kello 21 asti. Onnettomuuspaikalla on liikenteenohjaus.