Euroopan tulvat laajenevat itään ja etelään – uhrimäärä Saksassa ja Belgiassa kasvaa yhä

Läntisessä Saksassa tulva näyttää helpottavan mutta kuolonuhreja pelätään löytyvän vielä paljon. Sunnuntain vastaisena yönä Rheinlandin-Pfalzin osavaltiossa löydettiin 12 ruumista.

Pelastustyöntekijällä oli paha paikka lauantaina Pepinsterissa Belgiassa. Kuva: Julian Warnard / EPA

Saksassa ja Belgiassa yli 180 ihmisen hengen vaatineet rankkasateet ovat edenneet etelään. Lauantaina tulvavesi alkoi lainehtia jo eteläisimmässä Saksassa. Baijerin osavaltioon on julistettu hätätila.

Baijerissa ainakin yksi ihminen on kuollut tulvissa, kertovat paikalliset tiedotusvälineet.

Itävallan puolella Salzburgin osavaltiossa ennustetaan niin ikään rankkojen sateiden jatkuvan sunnuntaina. Halleinin kaupunkiin iski myöhään lauantaina syöksytulva.

Sateet ovat matkalla myös kohti itää. Saksin osavaltiossa satoi lauantain aikana jopa sata litraa vettä neliömetriä kohden. Junaliikenne Saksan ja Tšekin välillä katkaistiin myöhään lauantaina.

Läntisessä Saksassa ja Belgiassa sateet ovat helpottaneet, mutta kateissa on satoja ihmisiä ja paelastustyöt jatkunevat vielä pitkään. Pahimpiin kuuluvalla tulva-alueella Rheinlandin-Pfalzin osavaltiossa löydettiin lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä 12 ihmisen ruumiit.

Saksassa on kuollut kaikkiaan lähes 160 ihmistä, Belgiassa miltei 30.

Maasjoen padot koetuksella

Belgiassa tulva on vaatinut uhreja etenkin Liègen kaupungissa. Sen halki virtaavan Maasjoen tilanne on edelleen vaikea, sillä useita patoja on romahtamisvaarassa. Niiden pettäminen vaikuttaisi myös alajuoksulla Hollannissa.

Saksassa Euskirchenissa Ahrjoen murtumaisillaan ollut pato näyttää kestävän, sillä patoallasta on saatu tyhjennettyä.

Hollannissa, Luxemburgissa ja Sveitsissä tulvat eivät ole vaatineet ihmishenkiä, mutta monissa kylissä ja kaupungeissa jälki on rumaa eikä vaara ole vielä ohi.

Esimerkiksi Maastrichtissa Etelä-Hollannissa tuhansia ihmisiä on paennut kodeistaan. Maas nousi Maastrichtissa ennätyskorkeuteen jo kolme päivää sitten mutta ei ole saavuttanut tasoa, jota viranomaiset kutsuvan "tuomiopäivän näkymäksi".

Kuva: Leena Luotio / Yle

Saksa ei ole kokenut yhtä valtavaa luonnonkatastrofia puoleen vuosisataan. Kuolonuhrien suuri määrä on herättänyt kysymyksiä siitä, missä määrin ilmastonmuutoksen konkreettisiin seurauksiin on uskottu.

Euroopan tulvavaroitusjärjestelmä ESAF antoi alkuviikolla ennakkovaroituksen, johon sen hydrologin mukaan ei reagoitu riittävästi. Saksan ilmatieteen laitos sanoo välittäneensä varoituksen paikallisviranomaisille, jotka vastaavat evakuointipäätöksistä.

Sisäministeri Horst Seehofer myöntää, että vastaisuudessa Saksalta vaaditaan paljon parempaa valmistautumista luonnonmullistuksiin. Hän painottaa myös, että globaaleja toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on tehostettava.

Saksan hallituksessa valmistellaan ensi viikolle ehdotuksia välittömistä korvauksista tämän tulvan uhreille.

Lue myös: