1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. poliisi

Jo kolmas poliisi sai potkut epäillyistä äärioikeistoyhteyksistä – miehellä kytköksiä myös Ukrainaan

Itä-Uudenmaan poliisilaitos on irtisanonut vanhemman konstaapelin, joka vuoti poliisin rekisteristä tietoja sivulliselle. Mies myös osallistui sopimattomaan viestittelyyn ja luovutti kiikaritähtäimen toimitettavaksi sota-alueelle Ukrainaan.

Irtisanottu poliisi kiistää tukeneensa Ukrainassa toimivaa äärioikeistolaista aseellista järjestöä. Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen mukaan poliisin on oltava puolueeton. Kuva: Jorge Gonzalez / Yle

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen vanhemman konstaapelin toimet tulivat ilmi poliisin tutkiessa ryhmää, jonka jäseniä yhdistää turvallisuusala ja myötämielinen suhtautuminen äärioikeistolaiseen ideologiaan.

Ylen tietojen mukaan erilaisista rikoksista on epäilty viittä poliisia, yhtä poliisilaitoksen vartijaa ja seitsemää muuta henkilöä. Poliisissa työskentelevät ovat Helsingin, Itä-Uudenmaan ja Sisä-Suomen poliisilaitoksilta.

Helsingin poliisilaitos on jo aiemmin irtisanonut kaksi äärioikeistolaiseen viestittelyyn ja keskusteluun osallistunutta poliisia.

Kahden poliisin ja poliisilaitoksen vartijan osalta epäilyissä on Ylen tietojen mukaan lähinnä kyse siitä, mikä on hyväksyttävä tapa hoitaa virkatehtäviä. Heihin ei ole kohdistunut virkamiesoikeudellisia toimia.

Irtisanottu etsi sivulliselle tietoja poliisin rekisteristä

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen irtisanoma vanhempi konstaapeli tarkisti syksyllä 2018 WhatsApp-keskusteluihin osallistuneen miehen pyynnöstä erään henkilön mahdollisia rikoshistoriatietoja ja ilmoitti tiedon pyytäjälle.

Tietoa pyytänyt mies oli ollut menossa näyttämään asettaan poliisille kun tuntematon mies oli alkanut kuvata häntä ja hänen autoaan.

Irtisanotun poliisin mukaan tuohon aikaan huhuttiin, että rikollistahot selvittävät aseiden omistajien kotiosoitteita, jotta murtokeikkoja voitaisiin kohdistaa niihin.

– Katson, että minulla on ollut tilanteessa perusteltu syy katsoa nämä tiedot, mutta olen puhunut ohi suuni ne myös [keskusteluryhmästä tutulle miehelle], poliisi kertoi kuulusteluissa.

Urkinnan kohteeksi joutuneella miehellä ei ollut rikostaustaa. Poliisi sanoi, että jos rikostietoja olisi löytynyt, hän ei olisi kertonut niistä.

Poliisin rekistereitä saa käyttää vain virkatehtävien hoitoon.

Syyttäjä ei nostanut syytettä epäillystä virkavelvollisuuden rikkomisesta eikä virkasalaisuuden rikkomisesta, mutta katsoi poliisin toimien osoittaneen huonoa harkintaa.

Poliisi oli tietojen luovuttamisen aikaan suorittamassa päällystötutkinnon opintoja Poliisiammattikorkeakoulussa. Kuvituskuva. Kuva: Heli Kaski / Yle

Poliisilaitos: Tietojen luovuttaminen puolitutulle vaaransi luottamuksen

Vaikka syyttäjä ei nostanut syytettä, pitää Itä-Uudenmaan poliisilaitos miehen tekoa vakavana. Laitoksen mukaan mies vaaransi vakavasti luottamusta poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon.

– Toimintanne on selvästi ristiriidassa poliisimieheltä edellytettävän käyttäytymisen ja vaitiolovelvollisuutenne kanssa. Olette myös toiminnallanne puuttunut oikeudettomasti yksityisen henkilön oikeusturvaan hänen henkilötietojensa luovuttamisen osalta, todetaan irtisanomispäätöksessä.

Laitoksen mukaan syyttäjä arvioi tietojen luovuttamista yksittäisenä irrallisena tekona.

– Syyttäjä ei ole rikosprosessissa arvioinut, missä yhteydessä tietojen luovuttamiseen liittyvä poliisirikosepäily on tullut ilmi eikä myöskään tietojen luovuttamiseen liittyvää viestittelynne sisältöä.

Irtisanomispäätöksessä huomautetaan, että rikostutkinnassa on selvitetty osan poliisimiehistä jo pidemmän aikaa luovuttaneen oikeudettomasti poliisin salassapito- ja vaitiolovelvollisuuden ja hyväksikäyttökiellon vastaisesti salassa pidettäviä tietoja henkilöille, joilla on yhteyksiä äärioikeistoverkostoon.

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen poliisipäällikkö Ilkka Koskimäki sanoo, että valtakunnansyyttäjää on pyydetty harkitsemaan uudelleen syytteen nostamista. Koskimäki katsoo, että syyttäjän ratkaisu poikkeaa aiemmasta linjasta.

Yhteydet äärioikeistoverkostoon jäivät epäselviksi

Irtisanottu poliisi ja tietoja pyytänyt mies lähettivät toisilleen puhelimella lähes 200 WhatsApp-viestiä heinäkuun 2017 ja elokuun 2020 välillä.

Irtisanotun yhteyttä äärioikeistoverkostoon ei viestien perusteella saatu poliisin esitutkinnassa selvitettyä.

Laitoksen mielestä rikostutkinnassa paljastuneet viestit eivät kuitenkaan tue luottamuksen säilymistä poliisiin. Irtisanomispäätöksessä korostetaan, että poliisilta vaaditaan sekä virassa että vapaa-aikana erityisen nuhteetonta käytöstä.

– Poliisilaitos ei siten voi sulkea pois sitä, että viestittelyillänne olisi yhteys kyseiseen verkostoon ja jo pelkästään tämä seikka on omiaan heikentämään luottamusta teihin ja siihen, että hoidatte poliisitehtäviänne poliisin arvojen mukaisesti, sillä kaikenlainen äärioikeistotoiminta on vakavasti ristiristiriidassa poliisin eettisen valan ja poliisilaitoksen arvojen kanssa, todetaan irtisanomispäätöksessä.

Poliisi itse katsoi, että WhatsApp-ryhmän luonteesta on saattanut tulla väärinkäsitys. Suurin osa ryhmän jäsenistä oli hänelle tuntemattomia.

– Tämän ryhmän aiheet koostuivat kaikennäköisistä mm. metsästys-, auto-, remonttiasioista sekä muista, mistä nyt miehet enimmäkseen käyvät keskustelua, hän kertoi kuulusteluissa.

Poliisin WhatsApp-viestittely tuli ilmi laite-etsinnässä poliisin tutkiessa ryhmää, joiden jäseniä yhdistää turvallisuusala ja myötämielinen suhtautuminen äärioikeistolaiseen ideologiaan. Kuvituskuva. Kuva: Mehmet Ali Ozcan / AOP

Poliisi antoi kiikaritähtäimen vietäväksi Ukrainaan

Poliisin lähettämien viestien sisältö on irtisanomispäätöksessä salattu. Viestejä on kirjattu Ylen saamaan esitutkintamateriaaliin.

Marraskuussa 2018 WhatsApp-ryhmässä keskusteltiin Ukrainasta ja siellä taistelevasta Azov-pataljoonasta. Äärioikeistolaisena pidetty aseellinen vapaaehtoisjoukko toimii Ukrainan hallituksen tukena Itä-Ukrainan separatisteja vastaan.

Poliisi kertoi, että oli tutustunut suomalaiseen mieheen, jolla oli yhteyksiä Ukrainaan. Mies oli lähdössä Ukrainaan auttamaan Krimin valtauksen vuoksi vaikeuksiin joutuneita ystäviään. Poliisi halusi auttaa ja antoi miehelle vanhan kiikaritähtäimensä.

– En ole tuossa yhteydessä tukenut tai halunnut olla mitenkään näiden azovilaisten toiminnassa tai heidän aatteessaan mukana, vaan puhtaasti tukea hädässä kaveria, hän kertoi esitutkinnassa.

Poliisi sanoi, että hänen käsityksensä mukaan suomalaismies ei ollut azovilaisia vaan mukana jossakin muussa kokoonpanossa.

Poliisi: "Hys hys, mua ei mainita missään, toimin vaan kerääjänä ja toimittajana"

Poliisi kiisti kuulusteluissa, että viestiketjun perusteella oli pääteltävissä hänen toimineen koordinaattorina rahan ja tarvikkeiden keräämiseksi azovilaisille.

Hän lähetti tutulleen 14. joulukuuta 2018 useita viestejä, muun muassa seuraavat:

– Moro. En kehtoo yleiselle puolelle laittaa, kun moni ei tykkää. Mutta olen kasaamassa avustuspakettia Ukrainaan, vapaaehtoisille. Ite lahjoitin Vortex Viper PST tähtäimen sinne. Siellä on kovaa pulaa kamasta, erityisesti optiikasta, pimeänäkölaitteista jne. Rahakin kelpaa.

– Uskotko, että sä ja tuttus saisitte jotain kamaa kasaan, tai lahjoitusta. Kaikki menee 100% perille, ei provikkaa, kuljetuskustannuksia tms.

Eli siis hys hys, mua ei mainita missään, toimin vaan kerääjänä ja toimittajana.

Mä oon yrittäny kysellä jätkiltä, mutta suurin osa on osoittautunut suunsoittajiksi ja keittiöoperaattoreiksi. Ollaan niin kovia jätkiä ja paheksutaan kun ei kukaan auta Ukrainassa taistelevia, mutta heti kun pitäisi pistää jotain omaa likoon keksitään kaikkia selityksiä...

Poliisin mukaan asia ei kuitenkaan edennyt pidemmälle eikä hän kerännyt rahaa eikä mitään muutakaan Ukrainaan.

Azov-pataljoonan vapaaehtoisia miehistönkuljetusvaunussa Ukrainassa 6. helmikuuta 2015. Kuvituskuva. Kuva: Ivan Boberskyy / EPA

Poliisipäällikkö: Sodan osapuolen tukeminen ei ole sopivaa

Poliisipäällikkö Ilkka Koskimäen mielestä poliisin menettely ei ole hyväksyttävää.

– Hän on tukenut Ukrainan sodan osapuolta antamalla tavaran luovutettavaksi Ukrainaan. Tämä ei ole sopivaa käyttäytymistä virassa olevalle poliisille. Poliisin on oltava puolueeton.

– Tässä tapauksessa on erityisen painavat perusteet sille, että hän ei voi jatkaa poliisin virassa.

Koskimäki toivoo, että valtakunnansyyttäjä määräisi tehtäväksi perusteellisemman esitutkinnan Ukraina-kytköksistä.

Irtisanottu poliisi toimi määräaikaisena komisariona Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen yleisjohtotehtävissä kun hänet pidätettiin virasta maaliskuun alkupuoliskolla.

Luottamuksen menettäminen estää hänen sijoittamisensa poliisilaitoksella muihin tehtäviin. Mies voi valittaa irtisanomisesta hallinto-oikeuteen.

Sisä-Suomen poliisilaitoksella epäily patruunoiden anastamisesta

Myös Sisä-Suomen poliisilaitoksella työskentelevä poliisimies välttyy syytteeltä epäillyssä kavalluksessa ja virkavelvollisuuden rikkomisessa.

Mies lähetti Helsingin poliisilaitokselta irtisanotulle vanhemmalle ylikonstaapelille kaksi ääniviestiä. Hän kertoi ottaneensa poliisilaitokselta itselleen hävitettäviä ja takavarikoituja patruunoita.

Kotietsinnässä viesteissä mainittuja patruunoita ei kuitenkaan löytynyt. Miehen mukaan viestit olivat pelkkää mielikuvitusta ja rehvastelua.

Sisä-Suomen poliisilaitoksen mukaan mieheen ei ole kohdistunut virkamiesoikeudellisia toimenpiteitä.

Esitutkinta juttukokonaisuudessa valmistuu näillä näkymin syyskuussa.

Lue myös:

Äärioikeistoryhmän poliisit viestittelivät keskenään tappamisesta ja virkatietojen hyväksikäytöstä: ”Niin paljon vakoilen kuin pystyn”

Äärioikeistojohtaja jakoi ministerin kotiosoitteen ja sai neuvoja poliisilta: "Keskittäkää voimat, ei pienellä porukalla matuja haastamaan"

Keskusrikospoliisi äärioikeiston rikosepäilystä: Ei kohdistu yhteiskunnan ykköspäättäjiin, esimerkiksi sisäministeri Ohisaloon