1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Äänekoski

Tekniset vaaliliitot ovat mutkistaneet Äänekosken luottamushenkilöneuvotteluja – kaupungin ykköspaikkojen jako kuitenkin selvillä

Äänekoskella kaupunginhallituksen johdossa jatkaa valtuuston suurin puolue SDP, valtuuston johtoon asettuu toiseksi eniten ääniä kerännyt keskusta. Puolueet jatkavat neuvotteluja tämän viikon keskiviikkona.

Valta vaihtuu Äänekosken kaupungintalolla elokuun alussa. Kuva: Heli Kaski / Yle

Kuntavaalien jälkeen solmitut tekniset vaaliliitot ovat lisänneet haastetta Äänekosken luottamuspaikkajakoon, kertoo puolueiden välisiä neuvotteluja vetävä Äänekosken SDP:n kunnallisjärjestön puheenjohtaja Seppo Ruotsalainen.

Puolueiden edustajat ovat kokoontuneet neuvottelemaan kesäkuun vaalien jälkeen kolme kertaa, ja Ruotsalainen odottaa, että neljäs neuvottelukerta tämän viikon keskiviikkona tuottaa jo tulosta.

Ruotsalaisen mukaan tekniset vaaliliitot ovat hankaloittaneet neuvotteluja.

Äänekosken valtuuston pienimmät puolueet eli kokoomus (4 paikkaa), kristillisdemokraatit (2 paikkaa) ja vihreät (2 paikkaa) solmivat vaaliliiton vaalien jälkeen. Sen jälkeen muut valtuustopuolueet, SDP (11 paikkaa), keskusta (8), perussuomalaiset (8) ja vasemmistoliitto solmivat oman teknisen vaaliliittonsa.

Vaalien jälkeen solmitut vaaliliitot ovat puhuttaneet muillakin paikkakunnilla tänä kesänä. Puolueet solmivat niitä parantaakseen neuvotteluasemiaan.

Äänekosken neuvotteluissa on sovittu tähän mennessä kuitenkin tärkeimmistä puheenjohtajapaikoista.

Kaupunginhallituksen johdossa jatkaa SDP, valtuuston ykköspaikan saa keskusta.

Lautakuntien johtopaikoista keskustalle tulee tarkastuslautakunnan, perussuomalaisille vapaa-aikalautakunnan ja vasemmistoliitolle teknisen lautakunnan puheenjohtajuus. SDP saa sekä kasvun ja oppimisen että perusturvalautakunnan puheenjohtajapaikan.

Puolueet tiedottavat henkilövalinnoistaan sen jälkeen, kun luottamuspaikkajako on selvillä, Seppo Ruotsalainen kertoo.