Kainuun hirviluvat laskivat lähes viidenneksen viime vuodesta – lupia noin 1 900

Kainuuseen on myönnetty tulevalle syksylle 1 895 hirven pyyntilupaa. Määrä väheni vajaan viidenneksen edellisestä vuodesta. Yhdellä luvalla voi kaataa aikuisen hirven tai kaksi vasaa. Riistakeskus arvioi, että kokonaissaalis nousee 2 300 hirveen.

Hirven metsästys alkaa 2.10. ja jatkuu tammikuun 15. päivään asti. Kuva: Heikki Rönty / Yle

Kainuun alueellinen riistaneuvosto on asettanut tavoitetiheydet maakunnan neljälle hirvitalousalueelle. Suomussalmella ja Kuhmossa talvehtivan kannan tavoitetiheyshaarukka on 2,5–3,3 ja muilla alueilla 2,5–3,1 hirveä tuhannella hehtaarilla.

Suunnitellulla verotuksella hirvikannan arvioidaan pysyvän sovituissa raameissa, jolloin ensi syksyn metsästyksen jälkeen Suomussalmella talvehtisi 2,8 hirveä tuhannella hehtaarilla. Paltamon, Puolangan, Hyrynsalmen ja Ristijärven muodostamalla talvehtisi 2,6, Kuhmossa 2,7 sekä Sotkamon, Kajaanin ja Vuolijoen muodostamalla alueella 2,5 hirveä tuhannella hehtaarilla.

Tänä syksynä hirven metsästys alkaa lokakuun 2. päivä, eli viikko aiempaa aikaisemmin. Tämä johtuu siitä, että useana syksynä talvi on tullut varhain ja runsaslumisena, mikä on vaikeuttanut hirven pyyntiä ja vaarantanut hirvikannan hoitoa. Lisäksi pyyntilupia voi käyttää tietyin ehdoin syyskuun alusta lähtien vahtimalla pellolta. Tarkoituksena on vähentää hirvien aiheuttamia vahinkoja viljelyksillä.

Hirvenmetsästyskausi jatkuu tammikuun 15. päivään asti.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu