1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. laitumet

Ruoho loppui etuajassa: Kohmanpuiston kesäparturit palaavat kotitilalleen

Tampereen Kohmanpuiston maisemaniityllä on laiduntanut kymmenen suomenlammasta. Kuivan kesän vuoksi lampaat palaavat Juupajoelle hieman suunniteltua aikaisemmin.

Kuva: Jouni Tanninen / Yle

Tesoman Kohmanpuistossa kesän laiduntanut lammaskatras palaa kotitilalleen Punaisen pässin tilalle Juupajoelle tiistaina 20. heinäkuuta. Paluu koittaa hieman suunniteltua aiemmin. Sateettoman kesän takia laitumen ruohon kasvu on ollut hidasta ja syötävä alkaa olla vähissä.

Tohloppijärven tuntumassa Kohmanpuiston maisemaniityllä on laiduntanut kymmenen suomenlammasta. Lisäksi Peltolammin Rukkamäessä on 15 lampaan katras.

Peltolammilla on vielä lampaille riittävästi rehevää ja monipuolista ravintoa, joten katras saa jatkaa siellä niityn parturointia. Rukkamäenpuiston arvoniityn lampaat ovat suomenlampaita, ahvenanmaanlampaita ja norjalaisia rygja-lampaita. Niiden kotitila sijaitsee Mouhijärvellä Huitun tilalla.

Molemmat lammaskatraat tuotiin kesäksi Tampereelle laiduntamaan arvoniittyjä toukokuun lopussa. Laidunnuksen ansiosta perinteiset niittylajit saavat lisää elintilaa, ja eläinten lanta houkuttelee uutta hyönteis- ja lintulajistoa.

Luonnonhoidon ohella lampaat elävöittävät ympäristöä sekä tuovat iloa ja elämyksiä asukkaille.