1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Euroopan unioni

Matti Mörttisen kolumni: EU, perikato ja seuraavan sukupolven sota

Suomessa unionin ilmasto- ja metsälinjaukset tuomittiin jo etukäteen meille epäreiluiksi. Mutta ne ovat ihan kelvolliset, ja niistä sekä helteistä ja tulvista voi aueta uusi perustarkoitus koko EU:lle, arvioi Mörttinen.

Euroopassa ei ole onneksi kauhean paljon sodittu viime vuosikymmeninä.

Ylemmyydentunnetta kokien voimmekin taivastella, miten menneet polvet uhrasivat sodissa viattomia ihmishenkiä.

Poliittiset johtajat toki löysivät aina perusteet aseellisille yhteenotoille. Samalla löydettiin syylliset sotiin.

Syypäitä olivat aina Ne. Toiset. Viholliset.

EU ja sen jäsenet voivat olla etulinjassa puolustamassa ihmiselämän jatkumista planeetallamme ja turhien kuolonuhrien ehkäisemistä jo ennalta.

Sodissa kuoli maapalloltamme viime vuosisadalla yli sata miljoonaa ihmistä (siirryt toiseen palveluun).

Tällä vuosituhannella on helppo esittää hurskastelevia kysymyksiä: Miten tuollaisen tuhon annettiin tapahtua? Miksei jotain tehty ajoissa ihmisyyden perikadon estämiseksi?

Mutta ehkä puolen vuosisadan kuluttua ihmiset (sikäli kuin heitä toivottavasti on yhä olemassa) katsovat taaksepäin 2000-luvun alkupuoleen samaan tapaan ihmetellen:

  • Miten annoimme ilmaston lämmetä niin, että kymmeniä miljoonia ihmisiä kuoli? Eivätkö edes superhelteet ja tuhotulvat keskellä Eurooppaa (siirryt toiseen palveluun) herättäneet kansalaisia ja päättäjiä?
  • Kuinka sallimme miljoonien kuolla covid19-tautiin ja annoimme pandemian kestää vuosia, vaikka virus tunnistettiin nopeasti ja sitä vastaan kehitettiin heti rokotteita?
  • Miten katsoimme kylmästi sivusta, kun siedettävää elämää tavoittelevia siirtolaisia hukkui tuhatpäin Välimereen vuosi toisensa jälkeen?

Pandemia, pakolaisuus ja etenkin ilmastonmuutos ovat sukua sotakatastrofeille. Yhteistä niissä on, että jälleen syyllisiä ovat Muut. Ne. Toiset.

Euroopan unionin komissio esitteli viime viikon keskiviikkona ilmastopakettinsa ja perjantaina metsästrategian (siirryt toiseen palveluun), jota odotettiin erityisellä mielenkiinnolla Suomessa.

Jo etukäteen oltiin Suomessa arvovaltaisillakin tahoilla tietävinään, että työpaikkoja katoaa, metsistämme tehdään hiilinielureservaatti ja että näin Suomella maksatetaan Itä-Euroopan maiden tekemättä jätetyt päästövähennykset.

Lopputulos oli, että Suomelle asetettiin nielutavoite, joka on alle puolet Ruotsin, Italian ja Puolan vastaavista (siirryt toiseen palveluun). Ranskaltakin vaaditaan kaksi kertaa Suomen verran ja Saksalta lähes yhtä paljon.

Viime viikon linjaukset tarjosivat taas kansallismielisille eväitä unionin parjaamiseen. EU-vastaisuutta on aina ollut kätevää lietsoa maalaamalla kuvaa pienestä Suomesta, joka on erilainen ja jolla on erilaiset edut.

Emme me mikään oma planeettamme ole. Esimerkiksi metsiä on myös muualla, ja niillä on iso taloudellinen arvo useissa muissakin Euroopan maissa.

Suomen liittyessä EU:hun ei puhuttu puista, koska unionilla ei ollut sanansijaa metsäsektorilla. Pelloista ja karjasta puhuttiin sitäkin enemmän. Pelättiin maatalouden katoavan.

Samoin visioitiin kuljetusten kuolemaa, kun direktiivit pienentäisivät rekka-autoja. Risteilyjen tuhoksi olivat koitumassa verovapaan myynnin lopettaminen ja laivojen polttoaineen puhdistaminen (siirryt toiseen palveluun).

Viimeksi kun autoilin suomalaisella haja-asutusalueella, näin runsaasti sekä viljeltyjä peltoja että maanteillä kiitäviä tukki- ynnä muita rekkoja. Ja Itämerelläkin seilaa edelleen jättipaatteja, vaikka korona on kutistanut matkailua.

Euroopan unioni perustettiin estämään sotia sen jäsenten kesken. EU:n olemassaoloa ja sille luovutettuja rahoja sekä valtaa on aina ollut helpointa perustella juuri rauhanprojektina.

Yhtä helppoa on EU-vastustajien ollut vastata tähän, että ”keksikää nyt jotain uutta unionihullutuksenne puolustamiseksi”.

Nyt sitä uutta olisi luvassa.

EU ja sen jäsenet voivat olla etulinjassa puolustamassa ihmiselämän jatkumista planeetallamme ja turhien kuolonuhrien ehkäisemistä jo ennalta.

Jossain määrin tätä on jo tehty oman maanosan mittakaavassa, yhdessä yhteisten hyötyjen saavuttamiseksi. Jatkossa näkökulma on väännettävä globaaliksi, koska ongelmat ja uhkakuvat ovat myös maapallon yhteisiä.

Kansallismielisyys ei missään tapauksessa ole ainoa eikä ehkä edes pahin EU:n tavoitteita uhkaava ilmiö.

Muistakaamme, että eurooppalaista yhdentymistä vastustettiin Suomessa aikoinaan myös ympäristöperusteilla. Nähtiin, että EU palvelee ylikansallisten suuryritysten asiaa ja vaarantaa siksi esimerkiksi luontoarvot.

Aika paljon on mieli siis muuttunut vihreissä piireissäkin, joissa nyt enimmäkseen nähdään yhteistyö ainoana mahdollisuutena pelastaa pallo.

Ja sehän siis oli myös EU:n alkuperäinen tarkoitus. Rauha ja elämän jatkuminen.

Matti Mörttinen

Kirjoittaja on Pirkanmaalla asuva eurooppalainen tietokirjailija ja toimittaja.

Kolumnista voi keskustella 24.7. klo 23.00 saakka.