1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Aamukooste

Herätys: Ruotsissa oleskeluluvan saanti vaikeutuu, suomalaisten onnellisuus laskenut, viileää ja kuurosateita suuressa osassa maata

Kerromme päivän uutiset ja puheenaiheet nopeasti.

Marianne Palmberg on ollut valtiopäivätalon edustalla lähes viikoittain viime elokuusta lähtien vaatimassa Ruotsilta humaanimpaa maahanmuuttopolitiikkaa Kuva: Daniel Ivarsson

Ruotsissa oleskeluluvan saaminen vaikeutuu: Tilapäisistä oleskeluluvista tulee pääsääntö

Tänään tiistaina Ruotsissa astuu voimaan uusi maahanmuuttolaki, jonka myötä tilapäisistä oleskeluluvista tulee pääsääntö. Jatkossa vain kiintiöpakolaiset voivat saada suoraan pysyvän oleskeluluvan. Muut voivat hakea pysyvää oleskelulupaa kolmen vuoden jälkeen. Samalla oleskeluluvan kriteerit tiukentuvat.

Tutkimus: Suomalaisten onnellisuus laskenut

Kuva: Silja Viitala / Yle

Suomalaisten onnellisuus on hieman laskenut vuodesta 2016, selviää Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) tutkimuksesta. Onnellisuus on pudonnut selvästi keskivertoa enemmän johtavassa asemassa olevilla, akateemisesti koulutetuilla, yrittäjillä ja 26–55-vuotiailla työtä tekevillä. Yhtenä syynä arvioidaan olevan koronakriisin vaikutukset työelämään ja työikäisiin.

Ulkomailta viinin tilaus kotiin onnistuu, mutta kotimainen pitää hakea itse tilalta, silti ala jatkaa kasvuaan

Kuva: Marjut Suomi / Yle

Suomalaiset viinit kiehtovat ulkomaita myöten ja ilmastonmuutos laajentaa valikoimaa tulevina vuosina. Suomi ei kuitenkaan kuulu Euroopan Unionin viinintuottajamaihin, mikä vaikeuttaa viinin markkinointia ja myyntiä. Vaikka viinin myynti on hankalaa, alalla uskotaan viinituotannon valoisaan tulevaisuuteen, koska kysyntä tuotteille on kasvussa.

Suomen suurin viestintätoimisto Miltton kertoo parantavansa päätöksentekoa, mutta ei voi kertoa, kuka sen palveluja ostaa

Jussi Kekkonen työskenteli kokoomusministerien erityisavustajana ennen kuin alkoi kehittää Suomen suurimman viestintätoimiston Milttonin vaikuttajaviestintää. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Poliittinen osaaminen on nykyään kauppatavaraa, mutta kukaan ei oikein tiedä, ketkä sitä ostavat. Mitä oikein tapahtuu vaikuttamisen "harmaalla vyöhykkeellä", kun poliittiset vaikuttajat pestautuvat viestintätoimistoon. Tässä jutussa kuusi milttonlaista kertoo, mihin heidän neuvojaan tarvitaan ja millaista yhteiskunnallista valtaa heillä on.

Viileää ja kuurosateita suuressa osassa maata

Tiistaina pysytään edelleen alle hellerajan, kun luoteesta Suomeen virtaa viileämpää ilmaa. Ilmavirtaukset tuovat mukanaan myös kuurosateita suureen osaan maata. Kaakkois-Suomessa voi myös ukkostaa. Luoteistuuli on kohtalaista.

Lue lisää Ylen sääsivulta.