1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Rakentaminen & kiinteistöt

Asuntorakentaminen on jatkunut kiivaana – aloituksia 45 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten

Asuntorakentamisen aloituksia oli maalis-toukokuussa jopa 45 prosenttia viime vuoden vastaavaa aikaa enemmän. Rakennuslupia myönnettiin maalis-toukokuun aikana kaikkiaan 13  000 asunnolle.

Rakenteilla oleva kerrostalo Oulussa toukokuussa 2021. Kuva: All Over Press

Asuntorakentaminen on jatkunut kiivaana maalis-toukokuun aikana, kertoo Tilastokeskus. Käynnissä olevan asuntorakentamisen kiinteähintainen arvo kasvoi yli kaksi prosenttia vuoden takaisesta.

Asuntorakentamisen kuutiomäärä lisääntyi 20 prosenttia, ja aloituksia oli peräti 45 prosenttia viime vuoden vastaavaa aikaa enemmän.

Rakennuslupia myönnettiin maalis-toukokuun aikana kaikkiaan 13 000 asunnolle. Määrä oli 23 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

Sen sijaan muun kuin asuntorakentamisen kiinteähintainen arvo supistui seitsemän prosenttia, mikä veti koko rakentamisen kolme prosenttia vuoden takaista pienemmäksi.

Uusia rakennushankkeita aloitettiin kaikkiaan 12,8 miljoonan kuutiometriä, josta asuinrakentamisen osuus oli 4,4 miljoonaa kuutiometriä.

Lue myös:

Kaverin vinkki säästi Panu Sääskilahden kymppitonnien lisäkuluilta – sahatavaran hintapiikki rokottaa omakotirakentajia

Rakennusmateriaalit ovat jo niin kalliita, että asuntorakentaminen vähenee ja seurauksena voi olla asuntojen hintojen yhä kiihtyvä nousu

Tampereella on rakennettu asuntoja vauhdilla pandemiasta huolimatta, toimitilarakentaminen vähentynyt