1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. muinaisjäännökset

Kaarinassa sijaitsevan piispanlinnan raunioiden maalle kaivettu useita kuoppia – Metsähallitus tekee rikosilmoituksen muinaismuistoalueen turmelemisesta

Kaarinan Kuusistossa sijaitseva Kuusiston piispanlinnan raunioiden alueella on kaivettu luvattomasti kuoppia. Metsähallitus tulkitsee kuopat ilkivallaksi.

Hilja Palviainen kertoo, että luvattomista kuopista tehdään rikosilmoitus. Kuva: Yle / Kimmo Gustafsson

Metsähallitus tekee rikosilmoituksen Kaarinassa sijaitsevan Kuusiston piispanlinnan raunioiden maalle kaivetuista kuopista.

Metsähallitus tulkitsee kuoppien kaivamisen ilkivallaksi, sillä kyse on muinaismuistoalueen turmelemisesta. Kuusiston piispanlinna on perustettu 1200–1300-luvun taitteessa. Linna purettiin Kustaa Vaasan käskystä vuonna 1528.

Metsähallituksen kulttuuriperinnön hankinta-asiantuntija Hilja Palviainen otti tiistaina aamulla kuvia kuopista.

– Otan kuvia meidän arkeologille, joka tekee kuopista rikosilmoituksen. Lisäksi kuvat ja tieto siitä, mistä niitä kuoppia on löytynyt, tallennetaan meidän tietoihin, Palviainen kertoo.

Palviaisen mukaan Metsähallitus tulkitsee kuopat ilkivallaksi.

Kuva: Yle / Kimmo Gustafsson

– Maassa voi edelleen olla historiallisia esineitä tai materiaalia, kuten siemenpankkeja ja vaatteiden kuituja. Näistä saadaan tietoa silloin, kun niitä tutkitaan asianmukaisesti. Silloin kun sitä maata vähän sieltä täältä sörkitään, niin maakerrokset menevät sekaisin ja emme saa enää vastaavaa tietoa, Palviainen sanoo.

Muinaismuistoalueella kaivaminen vaatii aina kaivamisluvan tai tutkimusluvan. Luvan myöntää Museovirasto. Palviaisen mukaan luvan saaminen edellyttää arkeologin tutkintoa ja tutkimussuunnitelmaa.