1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. seksivälineet

Seksilelut ovat koronavuoden myyntihitti – vibraattorit ja masturbaattorit kiinnostavat nyt varsinkin kolmikymppisiä

Koronavuosi pakotti ihmiset kotiin. Pohjoismaiden suurimman aikuisten lelukaupan Sinfulin myynti kasvoi Suomessa viime kesänä peräti 60 prosenttia aiemmasta vuodesta.

Seksuaaliterapeutti Susanna Alhonkosken mielestä seksileluihin liittyy yhä paljon väärää tietoa ja ennakkoluuloja. Kuva: Mårten Lampén / Yle

Hellekesä saa lemmen leiskumaan ja koronavuoden jälkeen moni ottaa rakkauselämässään takaisin sen, mitä koronavuoden aikana menetti. Yhä useampi etsii uusia ulottuvuuksia seksielämäänsä myös seksileluilla.

– Korona toi etäisyyttä ihmisten välille, mutta toisaalta se on tuonut uudenlaista läheisyyttä olemassaoleviin suhteisiin. Seksileluja on myyty ihan älyttömästi, kertoo seksileluja myyvän Sinfulin Suomen markkinoista vastaava Emma Lapinlahti.

Ylivoimaisesti suurin asiakasryhmä ovat noin kolmikymppiset nuoret aikuiset. Pohjoismaissa, Britanniassa ja Ranskassa toimivan nettikauppa Sinfulin asiakkaista 37 prosenttia on 25–34-vuotiaita. Toiseksi eniten tuotteita ostavat noin nelikymppiset.

Seksi kiinnostaa kuitenkin kaiken ikäisiä. Noin joka kymmenes asiakas on alle 25-vuotias ja yhtä moni asiakas on jo täyttänyt 65 vuotta. Emma Lapinlahtea ilahduttaa, että kaikenikäiset ovat alkaneet kehittää seksielämäänsä.

– On ollut raikas muutos huomata, että kaikenikäiset uskaltavat puhua seksistä ja kokeilla uusia asioita. Enää seksi ei ole vain nuorten yksinoikeus.

Naiset ovat innostuneet seksileluista

Myydyimpiä tuotteita ovat liukuvoiteet ja hierontaöljyt. Suomalaisten jouluhulluus ulottuu myös seksielämään: kolmanneksi suosituin tuote ovat eroottiset joulukalenterit. Ainoastaan Tanskassa niitä myydään samaan tahtiin.

Pohjoismaiden kaikkein myydyin seksilelu on kuitenkin vuodesta toiseen sama: paineaalloilla toimiva klitoriskiihotin Satisfyer-tuotemerkiltä. Sen jatkuva suosio ihmetyttää myyjääkin:

– Se on kestohitti. Minusta alkaa tuntua, että eikö kaikilla jo ole sellainen. Silti sitä myydään älyttömästi, sanoo Emma Lapinlahti.

Erilaiset vibraattorit, anustapit ja sidontaan tarkoitetut köydet voivat tuottaa uudenlaista nautintoa. Kuva: Mårten Lampén / Yle

Sinfulin perusti tanskalainen pariskunta, joka halusi luoda seksileluille raikkaan kauppapaikan hieman hämyisten kivijalkaliikkeiden vastapainoksi. Vuodesta 2008 toiminut yritys on todistanut kaikkien sukupuolten löytäneen seksilelut.

Asiakkaista puolet on nykyään naisia. Lisäksi miesten ostoskoreihin kertyy usein tuotteita molemmille sukupuolille. Moni tuote on myös käyttökelpoinen sukupuolesta riippumatta.

Asenteet seksileluja kohtaan ovat muuttuneet myönteisemmiksi. Varsinkin naisten seksileluista puhutaan kannustavasti mediassa ja somevaikuttajat kehuvat vibraattoreitaan avoimesti. Naisia kannustetaan tutustumaan omaan nautintoonsa lelujen avulla.

Jokainen nauttii omalla tavallaan

Jonkin seksilelun nousu somevaikuttajien ja naistenlehtien puheenaiheeksi voi auttaa ihmisiä puhumaan seksuaalisuudesta ja antaa uskallusta ostaa vaikka elämänsä ensimmäinen nautintotuote.

Toisaalta ylenpalttinen kohu tietystä tuotteesta voi myös aiheuttaa mielikuvan, että se sopii kaikille. Jos tuote ei sitten toimikaan itsellä voi mieleen hiipiä epäilys, että itsessä on jotain vikaa.

Kätilö ja seksuaaliterapeutti Susanna Alhonkoski muistuttaa, että jokainen ihminen on erilainen ja nauttii erilaisista asioista.

– Se, mikä toimii yhdellä, ei välttämättä toimi toisella. Paineaaltokiihotin tuottaa hyvin paikallisen tuntemuksen. Osa ihmisistä voi nauttia laajemmasta tuntemuksesta, jonka saa aikaan hieromasauvalla.

Seksuaaliterapeutti Susanna Alhonkoski haluaa kohdata asiakkaat lempeästi sekä terapeuttina että mielihyväkutsujen järjestäjänä. Kuva: Mårten Lampén / Yle

Susanna Alhonkoski toimii Amor Mielihyväyrityksen toisena yrittäjänä. Amor järjestää mielihyväkutsuja sekä koulutuksia ympäri Suomen ja kaikilla Amorin asiantuntijoilla on seksologian alan koulutus. Pelkkien tuotteiden teknisten tietojen sijaan he puhuvat kutsuilla myös seksistä ja seksuaalisuudesta sekä neuvovat tarvittaessa niihin liittyvissä kysymyksissä.

Alhonkoski haluaa muuttaa puhetapaa seksileluista aistikkuutta painottavaan ja moninaisempaan suuntaan. Seksileluilla voi tuoda syvyyttä seksiin. Hän toivoo, että seksilelujen käyttöä ei nähtäisi jotenkin likaisena tai ainoastaan tiettyjen ihmisryhmien oikeutena.

– On kuitenkin hyvä muistaa, että on myös oikeus olla haluamatta seksiä toisen ihmisen kanssa tai itsekseen. Kaikkien ei tarvitse innostua myöskään seksileluista.

Miesten seksileluihin liittyy turhaa kainostelua

Seksileluja myyvät nettikaupat ovat kuin varkain monipuolistaneet käsitystä seksistä. Vaikka etsinnässä olisi perinteinen vibraattori, saattaa tilaukseen tarttua myös välineitä eroottisiin kipu- ja roolileikkeihin.

Vaikka kauppa käy, seksilelujen käyttöä saatetaan yhä nolostella ja hävetä. Varsinkin miesten leluista puhuminen on tabu. Sekä Susanna Alhonkoski että Emma Lapinlahti pitävät asiaa harmillisena.

– Nykyään peniksellisillekin tehdään paljon mielenkiintoisia elektronisia laitteita, masturbaattoreita, jotka tekevät edestakaista liikettä, värisevät tai lämpenevät. Lelut voivat olla futuristisen näköisiä ja jopa taiteellisia. Niitä ostetaan tosi paljon, mutta kukaan ei puhu niistä missään, Lapinlahti kertoo.

Värisevä penisrengas ja anaalivibraattori ovat miesten suosimia seksileluja. Kuva: Mårten Lampén / Yle

Kaikkien sukupuolten seksuaalisuus on yhtä tärkeää ja seksileluilla voi olla merkittävä rooli nautinnon lisääjänä ja monipuolistajana. Seksileluja hankitaan myös apuvälineiksi, jos oma toimintakyky on rajoittunut.

Alhonkoski haaveilee, että tulevaisuudessa seksuaalisuudesta ja seksileluista puhuttaisiin kainostelematta muun muassa vammaisten ja vanhusten palvelutaloissa ja hoitokodeissa. Seksuaalisuus ei katoa vamman, sairauden tai iän takia. Se voi muuttaa muotoaan, mutta se on syntymästä kuolemaan asti meissä kaikissa oleva ominaisuus.

Seksilelut sopivat myös pareille

Toinen ennakkoluulo liittyy siihen, että lelu olisi toisen ihmisen korvike. Näin ei suinkaan ole, vaan seksilelut voivat olla yksi monista tavoista nauttia omasta kehosta.

– Seksilelu ei ole uhka. Se on erilainen tapa harrastaa seksiä. Kyllä heteroparin sänkyyn mahtuu sekä dildo että penis, jos niin halutaan. sanoo Emma Lapinlahti.

Seksuaaliterapeutti Susanna Alhonkoski muistuttaa, että moni vulvallinen saa orgasmin helpommin muulla tavoin kuin perinteisessä yhdynnässä.

Pariskunnilla lelu voi myös auttaa seksistä puhumista. Kun keskustelu koskee yhteistä lelua, voi omista toiveista olla helpompi puhua ilman, että kumppani kokee puheen syyllistävänä.

Meneillään oleva kesä on ollut Suomessakin helteinen. Ehkä hieman yllättävästi lämmin sää ei kuitenkaan kiihdytä lelukauppaa, vaan päinvastoin. Viime vuoden lelukauppaa kiihdytti viileä kesä, jolloin kesätekemistä etsittiin hiekkarantojen sijaan lakanoiden välistä.

– Silloin kun on kylmää ja sateista, ihmiset ostavat seksileluja. Näin se vaan menee, naurahtaa Sinfulin Emma Lapinlahti.

Seksilelut voivat tuoda iloa sekä soolo- että kumppaniseksiin. Kuva: Mårten Lampén / Yle