1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. matkailu

Lomamatka ulkomaille voi vaikeutua, jos Suomen koronatilanne heikkenee huomattavasti – "Alueelliset lisärajoitukset ovat mahdollisia"

Ulkoministeriön mukaan alueelliset lisärajoitukset ovat mahdollisia, jos niille on painavat perusteet. Esimerkiksi Espanja ja Norja ovat määritelleet tiettyjä alueita Suomesta riskialueiksi.

Suomalaisten into lomamatkojen varaamiseen ei ole lopahtanut, vaikka kotimaassa tautitapausten määrä on noussut. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Koronatartuntojen määrä on kasvanut Suomessa kesäkuun puolivälistä lähtien ja tiistaina Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen totesi jo, että meneillään on koronan neljäs aalto.

Koronan ilmaantuvuus, eli tartuntojen määrä 100 000 asukkaaseen suhteutettuna on noussut etenkin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin ja Päijät-Hämeen alueilla. Molemmissa viimeisen kahden viikon ilmaantuvuusluku oli yli 120.

Sotkeeko heikentynyt tilanne suomalaisten lomasuunnitelmat ulkomaille?

Uusimaa Espanjan riskialueiden listalla

Esimerkiksi Espanja ja Norja ovat merkinneet tiettyjä alueita Suomesta riskialueiksi.

Espanjan riskialueiden luetteloon (siirryt toiseen palveluun) on merkitty Suomesta "Etelä-Suomi ja Helsinki–Uusimaa". Näiltäkin alueilta pääsee Espanjaan matkalle, mutta matkustajan tulee esittää negatiivinen koronatestitulos, todistus täydestä rokotesarjasta tai sairastetusta taudista, kertoo Aurinkomatkojen tiedottaja Mari Kanerva.

– Muualta Suomesta saapuvien matkustajien ei tarvitse esittää näitä todistuksia, mutta matkustajalla on oltava todiste matkan aloittamisesta matalan riskin alueelta, esimerkiksi lento-, juna-, bussi- tai lauttalippu, Kanerva lisää.

Sähköinen matkustustajatietolomake on myös täytettävä etukäteen. Espanja päivittää riskialueiden listaansa viikoittain.

Norjan maanantaina päivittämän ohjeen mukaan (siirryt toiseen palveluun) Uudeltamaalta, Päijät-Hämeestä, Varsinais-Suomesta ja Kymenlaaksosta lähtevät matkustajat joutuvat 10 päivän karanteeniin, ellei heillä ole todistusta kahdesta rokoteannoksesta tai puolen vuoden sisällä sairastetusta koronataudista.

Norjan karanteeni koskee myös yhden rokoteannoksen saaneita ja lapsia, mutta he voivat vapautua karanteenista antamalla negatiivisen testituloksen aikaisintaan kolmantena karanteenipäivänä.

Tilanteen heiketessä lisärajoituksia voi tulla

Norja ei ole EU-maa, joten sillä on omat sääntönsä matkailijoille. EU:n sisällä matkailua riskialueilta on pyritty helpottamaan koronatodistuksin, joiden pitäisi olla nyt saatavilla Omakanta-palvelusta. EU:n koronatodistuksia ovat rokotetodistus, todistus puolen vuoden sisällä sairastetusta koronataudista sekä negatiivinen testitulos.

Ilman todistuksiakin pääsee EU:ssa liikkumaan, jos saapuu kohdemaan mielestä matalan riskin alueelta. Eri maat voivat määritellä matalan riskin alueet eri kriteerein.

Ulkoministeriöstä kerrotaan, että EU-maiden ei pitäisi asettaa koronatodistuksen kanssa matkustaville ylimääräisiä matkustusrajoituksia – paitsi, jos rajoitukset ovat välttämättömiä ja oikeasuhteisia kansanterveyden turvaamiseksi.

– Jos näin tapahtuu, esimerkiksi vastatoimena uuteen virusmuunnokseen, kyseisen EU-maan on ilmoitettava asiasta komissiolle ja muille EU-maille ja perusteltava päätöksensä, kertoo ulkoministeriön konsuliasioiden yksikön päällikkö Antti Putkonen.

– Alueelliset lisärajoitukset ovat siis mahdollisia, mikäli tautitilanne lähtömaassa heikkenee ja kyseisen maan viranomaiset katsovat lisärajoitukset välttämättömiksi, Putkonen lisää.

Jos Suomen tautitilanne heikkenisi, lisärajoitukset Suomesta saapuville matkailijoille ovat siis mahdollista, vaikka heppoisin perustein EU-maat eivät voikaan niitä asettaa.

Kohdemaan määräykset kannattaa aina tarkastaa

Putkosen mukaan matkalle lähtijän on hyvä pitää muutosten mahdollisuus mielessään ja tarkistaa aina kohdemaan voimassaolevat rajoitukset ja määräykset.

Myös Suomen matkailualan liiton toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti neuvoo matkailijaa tarkastamaan kohdemaan vaatimukset erikseen. Apuna voi Mäki-Fräntin mukaan käyttää esimerkiksi sivustoa reopen.europa.eu (siirryt toiseen palveluun), josta näkee EU-maiden tämänhetkiset vaatimukset ja lomakeprotokollat.

– Joskin siellä oli Suomen kohdalla vanhentunutta tietoa, jota olemme pyytäneet päivittämään, hän lisää.

– On tämä niin sekalainen ohjeiden soppa, että välillä se tuntuu melkein tarkoituksella hankalaksi tehdyltä, Mäki-Fränti tuumaa naurahtaen.

Suomen matkailualan liiton toimitusjohtaja Heli Mäki-Fräntin mukaan suomalaisten suosiossa ovat nyt etenkin Kreikan saaret, Kypros ja Madeira. Kuva: Toni Määttä / Yle

Matkoja varataan innolla, perumisia ei ole tullut

Mäki-Fräntin mukaan koronatapausten kasvu Suomessa ei ole ainakaan toistaiseksi näkynyt matkojen perumisina tai varausten lopahtamisena.

– Mitä olen matkanjärjestäjien kanssa jutellut, niin Suomen ilmaantuvuusluvun heikkeneminen ei ole näkynyt varauksissa. Eli kyllä suomalaiset ovat vielä täysillä lähdössä lomamatkoille, Mäki-Fränti sanoo.

Varauksia tehdään Mäki-Fräntin mukaan satoja päivässä. Se on hänen mukaansa normaali määrä etenkin siihen nähden, että tällä hetkellä matkakohteiden tarjonta on normaalia kapeampaa.

Suosittuja kohteita ovat tällä hetkellä etenkin Kreikan saaret, kuten Rodos ja Kreeta. Lisäksi suomalaiset varaavat matkoja nyt Kyprokselle ja Portugalin Madeiralle, Mäki-Fränti kertoo.

– Ne ovat myös monille suomalaisille entuudestaan tuttuja kohteita ja ehkä mielletään turvallisemmiksi myös koronan kannalta kuin vieraammat kohteet, Mäki-Fränti tuumaa.

Karanteeni voi pidentää lomamatkaa

Ulkoministeriö kehottaa matkailijoita ottamaan matkavakuutuksen ja tarkistamaan, korvaako se lomamatkan mahdollista pitkittymistä. Matka voi pitkittyä, jos kohteessa altistuu ja joutuu karanteeniin.

Ulkoministeriö muistuttaa myös matkalle lähtijöitä pitämään mielessä, että joissakin maissa sairaalahoitoon pääsy tai vaikkapa lisähapen saaminen voi olla hankalampaa kuin Suomessa.

Jos terveydenhoito on kohdemaassa valmiiksi kuormittunut koronatilanteen vuoksi, hoitoa voi olla vaikeampi saada myös muiden vakavien matkasairauksien tai onnettomuuksien osuessa kohdalle, ulkoministeriön Putkonen muistuttaa.

Lue lisää:

Matkustus Suomeen vapautuu maanantaina etenkin EU-maista, kun sisärajavalvonta poistuu – lue tästä, mitä se tarkoittaa matkustajalle

Matkustusrajoitukset pitivät Finnairin tuloksen alamaissa: alkuvuonna odotetusti valtavat tappiot

Ulkomaille matkaavien koronatestejä saa nyt vain yksityisestä terveyshuollosta – maksullisista testeistä ei saa Kela-korvausta