1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. telakkateollisuus

Aurora Botnia ei vieläkään liikenteeseen – luovutus siirtyi elokuun loppuun

Merenkurkussa saadaan edelleen odotella uutta matkustajalauttaa. Rauma Marine Constructions kertoo tänään, että laivan luovutus on tällä tietoa vasta elokuun lopulla.

Merenkurkun uutta matkustaja-autolauttaa rakennetaan Rauman telakalla. Kuva: Wasaline

Vaasan ja Uumajan väliseen lauttaliikenteeseen valmistuvan Aurora Botnian luovutus viivästyy edelleen. Tänään telakkayhtiö kertoo, että autolautta luovutetaan vasta elokuun lopulla.

Laivan rakennustyöt ovat loppusuoralla. Laivalla on koeajettu merellä ensimmäisen kerran kesäkuussa ja parhaillaan valmistellaan toista merikoeajoa.

Telakkayhtiön mukaan nyt halutaan varata riittävästi aikaa aluksen merkittävimpien pääjärjestelmien käyttöönottoon.

– Tällaista alusta rakennettaessa monia asioita tehdään ja testataan ensimmäistä kertaa, mikä on vaikuttanut esimerkiksi pääjärjestelmien käyttöönottotöihin kuluvaan aikaan. Elokuun luovutuksella tämä hieno matkustaja-autolautta saadaan valmiiksi korkeasta laadusta tinkimättä, selittää Rauma Marine Constructionsin toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa yhtiön tiedotteessa.

Töitä jatketaan Heinimaan mukaan Rauman telakalla tehostetusti aluksen valmistumiseen asti.

Merenkurkun uuden laivan luovutuksen piti alunperin tapahtua jo vappuna. Laivan valmistumista viivytti keväällä myös koronavirusepidemia, joka levisi maaliskuussa voimakkaasti Rauman telakka-alueella.

Lue myös: Merenkurkun uusi laiva Aurora Botnia myöhästynyt jo kolme kuukautta – tilaajayhtiö harmissaan menetettyjen tulojen vuoksi

Aurora Botnian luovutus siirtyy heinäkuulle