1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. hotellit

Helsinkiläinen Inka Khanji halusi paeta hellettä edes yhdeksi yöksi – ja niin moni muukin, sillä viilentävät staycationit ovat tämän kesän juttu

Vaikka esimerkiksi erilaiset kampanjat ovat hetkittäin nostaneet hotellien varaustilannetta, ei hotellien käyttöaste ole vielä lähelläkään sitä, mitä se oli aikana ennen koronaa.

Inka Khanji on tehnyt useita irtiottoja arkeen vierailemalla Helsingin hotelleissa koronavuonna. Kuva: Karim Khanji

Trooppiset yöt ovat koetelleet suomalaisia tänä kesänä. Niin myös helsinkiläistä Inka Khanjia.

– Asunnossani ei ole ilmastointia, eikä tuuletinta ehditty tilata pahimmille hellepäiville. Totesin, että edes yksi hyvin nukuttu yö tulisi tarpeeseen, hän kertoo.

Hän varasi viime viikonlopuksi huoneen hotellista toivoen, että siellä oleskelu helpottaisi tilannetta. Niin myös kävi.

– Vasta hyvin nukutun yön jälkeen huomasin, ettei ilmastointi huoneessa ollut edes ollut päällä, mutta siellä oli silti ollut huomattavasti viileämpää kuin kotonamme. Hotellin palveluista nauttiminen on aina virkistävää, niin henkisesti kuin tässä tapauksessa myös fyysisesti.

Inka Khanji ei ole ainoa: helle on saanut monet muutkin ihmiset hakeutumaan hotelleihin viilentymään.

– Helteitä on menty pakoon ja ikkunattomat huoneet ovat olleet hyvin kysyttyjä. Ihmiset ovat hakeneet viileyttä ja pimeyttä, kertoo Matkailu- ja ravintolapalvelualan järjestön Maran toimitusjohtaja Timo Lappi.

Myös Sokos Hotelsin markkinointi- ja viestintäjohtaja Outi Vitie kertoo, että kuumien säiden myötä ihmiset ovat yöpyneet hotelleissa. Jo tätä ennen oli ollut nähtävissä, että etenkin omassa kotikaupungissa sijaitsevassa hotellissa yöpymiset eli niin sanotut staycationit ovat nousseet korona-ajan trendiksi.

Matkailuala elpyy, mutta hitaasti

Matkailutoimittajana työskentelevä Inka Khanji on nauttinut useammasta kotimaassa tehdystä irtiotosta koronan aikana.

– Olen hakenut hotellielämyksiä Helsingistä ja muualta maasta. Staycationilla voi tyydyttää luksuksen himoa tai maisemanvaihdoksen kaipuuta. Uskon, että trendi on tullut jäädäkseen ainakin jollain tasolla, hän arvioi.

Saman ilmiön on havainnut myös markkinointi- ja viestintäjohtaja Outi Vitie.

– Asiakkaat varaavat aika paljon isompia huoneita ja paremman hintaluokan huoneita. Varmaan korona-ajan säästöt vaikuttavat näihin asioihin.

Vaikka esimerkiksi erilaiset kampanjat ovat hetkittäin nostaneet hotellien varaustilannetta, ei hotellien käyttöaste ole vielä lähelläkään sitä, mitä se oli aikana ennen koronaa.

Vitie kertoo, että Helsingissä Sokos Hotelsin hotellien ennustettu varausaste on alle 70 prosenttia, kun muualla pääkaupunkiseudulla se on noin 55–60 prosenttia.

– Viime vuoteen verrattuna tilanne on jo huomattavasti parempi, sillä ihmiset uskaltavat tulla pääkaupunkiseudulle. Kuitenkin etenkin Helsinki kärsii yhä kansainvälisten asiakkaiden ja ryhmien puutteesta. Esimerkiksi Itä-Suomessa, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä ja Oulussa käyttöaste on puolestaan varsin hyvä.

Voit keskustella aiheesta perjantaihin 23. heinäkuuta kello 23:een saakka.

Lue seuraavaksi:

Ravintola-alaa vaivaa nyt niin kova työntekijäpula, että jotain on tehtävä – ravintolapomo puuttuisi alan sunnuntailisiin

Ravintolarajoitukset laajenevat kaikille kiihtymisvaiheen alueille – rajoituksissa ei ole kuntakohtaisia eroja, valomerkki klo 24

Yli puolet uusista koronatartunnoista tulee vapaa-ajan kontakteissa kuten baareissa – ravintola-alan nokkamies moittii silti tulevia ravintolarajoituksia